Uutiset

Ella Kaira ja Matti Jänkälä kuratoivat Suomen paviljongin vuoden 2025 näyttelyn Venetsiassa

Arkkitehtikaksikon näyttelykonseptin tematiikka on modernin arkkitehtuurin säilyttäminen.
Nuoret arkkitehdit istuvat ulkoportaikossa ja hymyilevät
Ella Kaira ja Matti Jänkälä olivat syksyllä 2023 Suomen New Yorkin kulttuuri-instituutin residenssitaiteilijoina. Kuva: Vokal

Nuorten arkkitehtien Ella Kairan ja Matti Jänkälän tavoitteena on uudelleen määritellä suhdettamme rakennettuun ympäristöön nostamalla esiin rakennuksen ylläpitoon ja hoitamiseen liittyvää hiljaista tietoa. Aalto-yliopistosta arkkitehdiksi valmistuneen kaksikon erityisenä kiinnostuksen kohteena on moderni rakennusperintö ja sen vaaliminen.

Heidän konseptinsa valittiin avoimen kuraattorihaun viiden finalistityön joukosta toteutettavaksi Suomen paviljongissa ensi vuoden Venetsian arkkitehtuuribiennaalissa. Kuraattorihakuun tuli yhteensä 45 ehdotusta eri puolilta maailmaa.

Kairan ja Jänkälän viime vuonna perustama arkkitehtuuripraktiikka Vokal on erikoistunut yhteisölähtöiseen suunnitteluun. He ovat mukana myös arkkitehtiopiskelijoiden ja nuorten arkkitehtien You Tell Me -kollektiivissa, joka pyrkii edistämään ajattelutavan muutosta rakentamisen alalla ja jakamaan tietoa ja ratkaisuja kestävämmän rakennetun ympäristön luomiseksi.

“Vokal tutkii kaupunkitilaa muovaavia voimia, kuten kiinteistömarkkinoita ja kansanliikkeitä, ja hyödynnämme tässä taiteen, tutkimuksen ja tarinankerronnan keinoja”, Ella Kaira kertoo.

Venetsian arkkitehtuuribiennaali on Kairalle ja Jänkälälle tuttu, mutta näin suuren näyttelytuotannon parissa työskenteleminen on uusi haaste.

“Tämä on meille iso askel, ja olemme otettuja valinnastamme kuraattoreiksi. Kuitenkaan näyttelyitä – kuten arkkitehtuuriakaan – ei tehdä yksin, vaan odotamme innolla työskentelyä eri alojen ammattilaisten ja Archinfon tiimin kanssa. Nämä kollektiivisen tekijyyden kysymykset ovat aihe, josta olemme Ellan kanssa erityisen kiinnostuneita”, sanoo Matti Jänkälä.

Seuraavan Venetsian arkkitehtuuribiennaalin pääkuraattori on italialainen arkkitehti, kaupunkisuunnittelija, insinööri ja tutkija Carlo Ratti. Biennaalin teema julkistetaan kesällä 2024. Yhdeksästoista arkkitehtuuribiennaali aukeaa yleisölle 24. toukokuuta 2025 ja se on avoinna 23. marraskuuta saakka.

Suomen paviljongin näyttelyistä Venetsian arkkitehtuuribiennaalissa vastaa Arkkitehtuurin tiedotuskeskus Archinfo opetus- ja kulttuuriministeriön nimittämänä komissaarina. Ministeriö on näyttelyn päärahoittaja.

  • Julkaistu:
  • Päivitetty:

Lue lisää uutisia

Catwalkilla kävelevä malli esittelee muotisuunnittelijan luomaa asua, katsojat istuvat katsomassa näytöstä
Palkinnot ja tunnustukset, Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Näytös24 oli luovuuden ja persoonallisuuden juhlaa

Aalto-yliopiston vuosittaisessa muotinäytöksessä jaettiin kaikkiaan seitsemän palkintoa muodin opiskelijoiden mallistoille ja projekteille. Palkintoperusteluissa korostuivat etenkin innovatiivisuus, korkea tekninen taso ja kestävyysarvot.
Robottien rakentelua Aalto-yliopisto Juniorin Robokylä-työpajassa
Yhteistyö Julkaistu:

Innostusta teknologiaan: Lähes 8000 lasta ja nuorta osallistui Aalto-yliopisto Juniorin Teknologiatuokioihin

Aalto-yliopisto Juniorin teknologiakasvatuksen lähettiläät kulkivat viime talvena ahkerasti peruskouluilla tarjoten oppilaille ja opettajille mahdollisuuden tutustua uusimpaan teknologiaan käytännönläheisesti. Jane ja Aatos Erkon säätiön sekä Svenska kulturfondentin rahoittamien hankkeiden tavoitteena oli innostaa lapsia ja nuoria teknologian pariin.
Piano Top Loungessa
Kampus, Yhteistyö, Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Opiskelijat päättivät: kaksi yhteiskäyttöistä pianoa saapui kampukselle

Aalto-yliopiston opiskelijoiden osallistavan budjetoinnin projektin voittajaksi nousi yhteiskäyttöinen piano.
Nesteen polttoainejalostamon tankit Porvoossa
Yhteistyö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Yhteistyö Aallon kanssa tuo Nesteelle merkittävää taloudellista hyötyä

Yhteistyön tuloksena Nesteen polttoainetutkimukseen tuotiin digitaalisia työkaluja perinteisen testaamisen rinnalle.