Aalto-käsikirja

Strategia ja laatu

Aalto-yliopiston elävä strategia huomioi maailman muutoksen. Tehtävä, arvot ja tapa toimia ohjaavat pitkän aikavälin suuntaamme. Valitsemme ne kehityskohteet ja -toimet, jotka parhaiten vievät kohti päämääräämme. Tarkastelemme strategisia valintojamme säännöllisesti koko Aalto-yhteisön voimin. Laatujärjestelmämme vuosiprosessit tukevat jatkuvaa arviointia ja elävän strategian kehittämistä. Kaikki yhteisömme jäsenet ja yhteistyökumppanimme ovat tervetulleita mukaan strategian vuosittaiseen arviointiin ja elävän strategiamme kehitystyöhön!

Strategiamme; Rakennamme kestävää tulevaisuutta

Strategiamme kuvaa yhteisen tehtävämme, arvomme ja tapamme toimia sekä valitut kehityskohteet.

Aalto-yliopiston tehtävä on kestävän tulevaisuuden rakentaminen. Tutkimuksemme on korkealaatuista, ja saavutamme läpimurtoja tieteessä, taiteessa, tekniikassa, taloudessa ja niiden yhtymäkohdissa. Koulutamme tulevaisuuden muutoksentekijöitä ja uudistamme yhteiskuntaa tutkimukseen perustuvan tiedon, luovuuden ja yrittäjämäisen ajattelutavan avulla. Kaikkea työtämme ohjaavat yliopiston arvot: vastuullisuus, rohkeus ja yhteistyö. 

Teemme yhteiset suunnitelmamme vuosittain tuleville 1+3 vuosille osana vuosiprosessejamme. Nämä koulujen ja yhteisten alueidemme suunnitelmat julkaistaan Our plan verkkosivustolla. Suunnitelmat päivitetään vuosittain keväällä osana yliopistodialogia. Järjestämme säännöllisesti yhteisötapahtumia, joissa jaetaan tietoa strategian kehityksestä sekä kerätään ideoita, havaintoja, heikkoja signaaleja ja trendejä, joilla voi olla merkitystä yliopiston tulevaisuuden kannalta.

Strategiamme sivusto esittelee sekä strategiamme, yhteiset suunnitelmamme että toivottaa kaikki tervetulleiksi osallistumaan.

Ioncell

Strategiamme

Aalto-yliopiston tulevaisuuden perusta on laadukas tutkimus ja opetus, vaikuttavuus sekä jaetut arvot - vastuullisuus, rohkeus ja yhteistyö. Yliopiston tehtävänä on rakentaa kestävää tulevaisuutta.

Laatujärjestelmä ja strateginen suunnittelu

Laatujärjestelmämme perustuu laatupolitiikkamme:

  1. erinomaisuuden tavoittelu kaikessa toiminnassa ja tekemisessä
  2. jokaisen Aalto-yhteisön jäsenen panoksen tärkeys yhteisen tehtävän toteuttamiseksi
  3. kaiken toiminnan ja johtamisen jatkuva arviointi ja kehittäminen
  4. järjestelmälliset ja yhtenäiset menettelytavat toiminnan laadun ja tehokkuuden takaamiseksi

Laatujärjestelmä on sisällytetty jokapäiväiseen toimintaamme. Laatujärjestelmä varmistaa strategian tehokkaan toimeenpanon ja Aalto-yliopiston ydintoimintojen,  tutkimuksen, opetuksen, vaikuttavuuden, poikkileikkaavien teemojen ja mahdollistajien jatkuvan kehittämisen. Tämä toteutuu laatujärjestelmän eri työkalujen avulla, kuten esimerkiksi yliopiston säännöllisillä ulkoisilla ja sisäisillä arvioinneilla, Aalto-yhteisön jäsenien ja sidosryhmien palautteiden, yliopiston vuosikellon, selkeän laatupolitiikan sekä ja PDCA-jatkuvan kehittämisen toimintamallin avulla.

Vuosittaiset strategiset prosessimme (yliopiston ennakkokatselmus, yliopiston vuosikatselmus ja yliopistodialogi) vahvistavat entisestään strategian ja laatujärjestelmän välistä yhteyttä. Kehitämme jatkuvasti strategiaamme tiedon pohjalta, jota keräämme ja saamme vuosittaisten toimintaympäristömme nousevien trendien ja kehityksen katsauksesta (yliopiston ennakkokatselmus), edellisen vuoden strategian toimeenpanon vuosikatselmuksesta (yliopiston vuosikatselmus) ja keskusteluista tulevien 1+3 vuosien tavoitteiden asettamiseksi (yliopistodialogi). Yliopiston vuosikello asettaa näille toiminnoille aikataulutuksen.

peukut

Laadunhallinta

Aalto-yliopiston laatupolitiikka ja johtaminen perustuvat jatkuvan kehittämisen periaatteeseen.

Aalto-käsikirja
Ioncell coat | Design by Anna-Mari Leppisaari | Photo by Eeva Suorlahti

Strategisen suunnittelun vuosiprosessit

Tutustu Aalto-yliopiston vuosittaisiin strategisen suunnittelun prosesseihin sekä strategian dokumentointiin, seurantaan ja raportointiin.

Aalto-käsikirja
 vuosikello_kek

Yliopiston johtamisen vuosikello

Yliopiston johtamisen vuosikello

Aalto-käsikirja
  • Julkaistu:
  • Päivitetty:
Jaa
URL kopioitu