Yhdenvertaisuus, diversiteetti ja inklusiivisuus Sähkötekniikan korkeakoulussa

Yhdenvertaisuus, diversiteetti ja inklusiivisuus Sähkötekniikan korkeakoulussa

Aalto-yliopiston tavoitteena on tarjota kaikille tasa-arvoinen ja yhdenver­tainen toimintaympäristö, jossa eri sukupuolia, eri tehtävissä olevia ja eri­laisen taustan omaavia työntekijöitä ja opiskelijoita kohdellaan tasapuoli­sesti.
Aalto University strategy/ image: Aleksi Poutanen

THE FOLLOWING PART OF THE WEBSITE IS UNDER CONSTRUCTION.
Some data may be incorrect. Thank you for your understanding!

Sähkötekniikan korkeakoulun opiskelijat, sekä akateeminen ja palveluhenkilöstö muodostavat monimuotoisen yhteisön. Henkilökuntamme edustaa lähes seitsemää kymmentä eri kansallisuutta. Yhdenvertaisuus-, monimuotoisuus- ja inklusiivisuustyömme keskeisiä teemoja ovat

Sähkötekniikan korkeakoulussa yhdenvertaisuustyötä koordinoi yhdenvertaisuus- monimuotoisuus- ja inklusiivisuusryhmä, jonka dekaani nimittää kahdeksi vuodeksi kerrallaan. Ryhmä valmistelee kaksivuotisen toimintasuunnitelman, joka toteuttaa Aalto-yliopiston yhdenvertaisuus-, monimuotoisuus- ja inklusiivisuussuunnitelmaa. Ryhmän jäsenet myös osallistuvat aktiivisesti suunnilteman toteuttamiseen.

Ryhmä toimii yhteistyössä dekaanin, henkilöstö- ja oppimispalveluiden, viestinnän ja muiden keskeisten tahojen kanssa. Jos olet kiinnostunut osallistumaan toimenpiteiden suunnitteluun ja toteuttamiseen, ole yhteydessä ryhmän jäseniin!

Yhdenvertaisuus-, monimuotoisuus- ja inklusiivisuusryhmä

Tältä sivulta löydät Sähkötekniikan korkeakoulun yhdenvertaisuus-, monimuotoisuus- ja inklusiivisuusryhmän (EDI-ryhmän) yhteystiedot sekä yliopistotason yhteystiedot häirintätilanteissa ja kohdattaessa epäasiallista käytöstä.

Lue lisää
Ryhmäkuva ihmisistä kahvilassa
ELEC EDI-suunnitelma 2023-2024

Community

[Text about ELEC EDI related Community] Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipiscing elit. Maecenas est odio, bibendum ac sapien ut, porttitor mollis libero. Morbi enim justo, varius vitae iaculis ullamcorper, venenatis sit amet tellus. Fusce tristique consectetur nibh in mollis.

Duis molestie, eros ut dignissim hendrerit, nisi nibh maximus felis, id laoreet magna sem at ante. Vestibulum vitae tincidunt urna, nec blandit ante. Mauris et erat eros. Aenean dictum vel mauris eget mattis. Etiam in bibendum odio. In vitae imperdiet nisl.

Valaistu Aalto-yliopiston logo ja ohikävelevä henkilö
Aalto-yhteisölle Yliopisto Julkaistu:

Miten tukea tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta? Hae rahoitusta ideallesi!

Sähkötekniikan korkeakoulun opiskelijat ja henkilöstö voivat hakea rahoitusta hankkeille huhtikuun ajan.
Paneeli IUPAC Global Womens Breakfast -tapahtumassa
Kampus Julkaistu:

"Tietoiset ja harkitut valinnat voivat edistää monimuotoisuutta yhteisössämme"

Apulaisprofessori Jaana Vapaavuori johdatteli keskustelua 27. helmikuuta 2024 "Catalyzing diversity in science" -aamiaistilaisuudessa YK:n naisten ja tyttöjen tiedepäivän yhteydessä. Moninaisuutta voivat edustaa esimerkiksi erilaiset ideat, identiteetit, representaatiot, taustat, kokemukset ja kehot.
Ilkka Niemelä in his official black ceremony clothes giving speech
Mediatiedotteet, Yliopisto Julkaistu:

Ilkka Niemelä Suomen hallitukselle: Innovaatiot ja kestävä kasvu karkaavat, jos maahanmuuttolinjaukset toteutuvat

Kansainvälisyys on vauhdittanut uusien innovaatioiden syntyä ja monen Aallosta ponnistaneen suomalaisen kasvuyrityksen taivalta. Aalto-yliopiston akateemisesta henkilökunnasta jo lähes puolet on taustaltaan muualta kuin Suomesta, ja opiskelijat tulevat yli 100 maasta.
Pride flags
Aalto-yhteisölle Yliopisto Julkaistu:
  • Julkaistu:
  • Päivitetty: