Uutiset

Vaikuttavuussäätiö tukee huippututkimuksen ja elinkeinoelämän yhteistyötä – Aaltoon kolme uutta hanketta

Uusissa hankkeissa tutkitaan ja kehitetään nopeampia testausmenetelmiä kvanttiteknologiaan, erittäin hylkiviä pinnoitteita, sekä korkean suorituskyvyn keski-infrapunakuitulasereita.
An illustration with the text Impact from research

Vaikuttavuussäätiön Tandem Industry Academia -rahoituksessa etsittiin nyt toista kertaa huippututkimushankkeita, jotka tähtäävät merkittävään vaikuttavuuden kasvattamiseen elinkeinoelämän yhteistyön kautta. Aallon professoreista Mikko Möttönen, Robin Ras ja Zhipei Sun saivat rahoituksen hankkeilleen.

Aalto University professor Mikko Mottonen, photo Mikko Raskinen

Nopeampia testausmenetelmiä kvanttiteknologiaan

Kvanttiteknologian kehittämiseen liittyy paljon mielenkiintoisia sovelluksia, kuten nopea tietojenkäsittely ja suojattu viestintä. Aalto-yliopiston ja Bluefors Oy:n yhteistyöprojektissa kehitetään uudentyyppinen mittalaite, jota on tarkoitus käyttää erilaisten kvanttitietokoneessa ja yleisemmin kvanttiteknologiassa hyödynnettävien komponenttien testaamiseen huomattavasti aikaisempia menetelmiä nopeammin. Siksi se voi muun muassa jouduttaa kvanttitietokoneiden kehitystä ja jo kehitettyjen koneiden rakentamista. Hanke edistää kvanttitutkimusta kahdella tavalla. Ensinnäkin, reaaliaikaisia mikroaaltopulsseja havainnoidaan bolometreillä, mikä avaa tien bolometriseen kvanttibittien eli kubittien lukemiseen. Toiseksi, siinä esitellään uusi työkalu tehokalibroinnin ja spektrianalyysin aikaansaamiseksi kryogeenisissä lämpötiloissa.

“Tämä rahoitus mahdollistaa yliopiston ja yritysten yhteistyön tähän sitoutuvan henkilön kautta. Siksi se on ideaali tapa saattaa yliopistossa tehtyjä tuloksia yritysten tuotteisiin”, sanoo Möttönen.

Robin Ras, photo: Mikko Raskinen.

Likaa hylkivä pinnoite voi tarjota ratkaisun monen alan tarpeisiin

Miltei kaikki pintamateriaalit likaantuvat etenkin haastavissa olosuhteissa. Lika ja saaste heikentävät pintojen suorituskykyä ja käyttömahdollisuuksia, esimerkiksi lääketieteellisissä laitteissa, sensoreissa ja kameroissa. Tässä hankkeessa Aalto-yliopiston tutkijat kehittävät uudenlaista erittäin hylkivää pinnoitetta lääketieteen tarpeisiin yhteistyössä GE Healthcaren kanssa. Tutkijat saivat inspiraationsa työhön luonnosta.

“Luonnolla on nerokkaita keinoja pintojen puhtaanapitoon aina mutaa hylkivistä lotuskukan lehdistä kasteelta suojautuviin perhosen siipiin. Tavoitteenamme on luoda täysin uudenlainen hylkivä pinnoite, jota voidaan lääketieteen lisäksi hyödyntää laajalti eri aloilla”, sanoo Ras.

Zhipei Sun

Laserteknologialla vaikuttavuutta useille aloille

Ultranopeat keski-infrapuna-alueen kuitulaserit ovat tärkeässä roolissa monilla uusilla ja kasvavilla laserteknologian sovellusaloilla, esimerkiksi mittaus-, kuvantamis- ja lääketieteessä. Monitieteisen hankkeen tavoitteena on yhdistää Aalto-yliopiston ainutlaatuinen nanotekniikan osaaminen ja nLight Oy:n kuitulaserteknologian asiantuntemus kehittämällä kauan odotettuja, korkean suorituskyvyn keski-infrapunakuitulasereita. Yhteistyössä halutaan myös rohkaista näiden lasereiden soveltamista esimerkiksi terveyden ja tietoliikenteen aloilla, joissa lasereiden vaikuttavuus voi olla hyvin merkittävää niin akateemisesti, teollisesti kuin yhteiskunnallisestikin. Tandem-rahoitusmuoto tarjoaa tälle laajaa vaikuttavuutta tavoittelevalle hankkeelle juuri oikeanlaisen alustan.

“Olen hyvin innoissani tästä uudesta rahoitusmuodosta, joka sisältää vuoden yliopistolla ja vuoden teollisuudessa. Tämä on uniikki ja erilainen rahoitusmuoto verrattuna muihin suomalaisiin ja eurooppalaisiin rahoituksiin ja ideaali juuri meidän tarpeisiimme”, kommentoi Sun.

Tutkimushankkeissa tehdään esikilpailullista tutkimusta, joka tieteellisten tulosten lisäksi kehittää Suomen elinkeinoelämän osaamista. Tandem Industry Academia -rahoituksessa tohtoriksi väitellyt akateeminen tutkija työskentelee tutkimushankkeessa yhden vuoden akateemisessa organisaatiossa ja toisen vuoden tiiviimmässä yhteistyössä kumppaniyrityksen kanssa.

“Hankkeiden avulla saadaan toivottavasti uutta tietoa ja osaamista liikkumaan molempiin suuntiin ja edistämään näin sekä tieteellisiä että kaupallisia intressejä”, sanoo Vaikuttavuussäätiön hallituksen puheenjohtaja Lauri Oksanen.

Vaikuttavuussäätiö on Valtioneuvoston keväällä 2019 perustama tutkimusrahoitustoimija, jolle valtio lahjoitti 60 miljoonan euron peruspääoman. Säätiön tavoitteeksi on asetettu edistää suomalaisen huippututkimuksen vaikuttavuutta tutkimusmaailman ja elinkeinoelämän yhteistyötä vahvistamalla.

Lisää tietoa rahoitettavista hankkeista löytyy Vaikuttavuussäätiön verkkosivuilta.

Yhteystiedot:

Robin Ras

Robin Ras

Professor
Department of Applied Physics

Kuvat: Mikko Raskinen ja Anni-Hanen-Kajander.

  • Julkaistu:
  • Päivitetty:

Lue lisää uutisia

Kuva: Tima Miroschnichenko, Pexels.
Mediatiedotteet Julkaistu:

Tutkimus: Matalan hierarkian organisaatioissa isoja periaatekysymyksiäkin ratkotaan porukalla Slackissa

Aalto-yliopiston alumni, vieraileva tutkijatohtori Lauri Pietinalho New Yorkin yliopiston Sternin kauppakorkeakoulusta ja Aalto-yliopiston apulaisprofessori Frank Martela selvittivät tuoreessa tutkimuksessa, miten matalan hierarkian organisaatiot käsittelevät yhteisiä toimintaperiaatteita vastakkainasettelutilanteissa ja miten auktoriteetti niissä toimii.
bakteereja ohjataan magneettikentän avulla
Mediatiedotteet, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Fyysikot saivat bakteerit uimaan lähes täydellisissä riveissä

Bakteerien ohjaaminen onnistui magneettikentän avulla. Löytö auttaa ymmärtämään bakteeripopulaatioiden käyttäytymistä ja voi jatkossa auttaa esimerkiksi kehittämään uuden sukupolven materiaaleja, joista kaavaillaan apua muun muassa lääkkeiden kohdennettuun kuljettamiseen kehon sisällä.
2020 rajanylitykset pohjoismaissa
Mediatiedotteet, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Tutkijat loivat ainutlaatuisen ennustemallin kuvaamaan pandemian leviämistä maiden rajojen yli

Pohjoismainen yhteishanke pureutui koronaviruksen leviämiseen vuonna 2020. Tutkimuksen avulla voidaan jatkossa ennakoida paremmin, milloin ja mitkä matkustusrajoitukset ovat pandemiaolosuhteissa tarkoituksenmukaisia.
Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu / Kuva Roope Kiviranta
Nimitykset Julkaistu:

Professorinimityksiä Kauppakorkeakoulussa

Prottoy Akbarin, Pablo Warnesin, Erkki Vihriälän ja Christoph Huberin nimitykset astuvat voimaan 1.8.2024.