Uutiset

Tiedesatelliitti Foresail-1 laukaistiin avaruuteen 25. toukokuuta

Kestävän avaruustieteen ja -tekniikan huippuyksikön nanosatelliitti lähti matkalleen Floridasta Cape Canaveralin avaruuskeskuksesta.
Foresail-1_satellite_Aalto_University_lab_1-3-2022_photo_Mikko_Raskinen_002.jpg
Foresail-1-satelliitti kuvattuna Otaniemessä. Kuva: Aalto-yliopisto / Mikko Raskinen

Päivitys 30.5.2022

Tiedesatelliitti Foresail-1 laukaistiin onnistuneesti avaruuteen 25. toukokuuta myöhään illalla Suomen aikaan SpaceX-yhtiön Falcon 9-raketilla Cape Canaveralin avaruuskeskuksesta Floridasta. Transporter 5 nimisessä rakettimissiossa oli mukana yhteensä 59 nanosatelliittia ja avaruuteen matkasi myös suomalaisen avaruusyhtiön ICEYEn viisi nanosatelliittia. Ensimmäisen signaalin Foresail-1-satelliitista poimi kansainvälinen SatNOGS verkosto pian laukaisun jälkeen sekä myöhemmin myös Otaniemen maa-asema Espoossa.

"Satelliitti on onnistuneesti radallaan ja lähettää säännöllisesti tietoa voinnistaan - akut latautuvat ja aurinkopaneelit toimivat. Pieniä komennukseen liittyviä korjauksia tehdään parhaillaan, mutta itse satelliitissa kaikki näyttää olevan kunnossa", sanoo mission vetäjä, Aalto-yliopiston apulaisprofessori Jaan Praks.

***********

Kestävän avaruustieteen ja -tekniikan huippuyksikön ensimmäisen satelliitin, Foresail-1:n, huippuhetki on käsillä. Laukaisu tapahtuu SpaceX-yhtiön Falcon 9-raketilla Cape Canaveralin avaruuskeskuksesta Floridasta keskiviikkona 25. toukokuuta.

”Tällä hetkellä raketin lähtöhetkeksi on ilmoitettu kello 21.25 Suomen aikaa. Paikallisten säätietojen mukaan laukaisun pitäisi onnistua suunnitellusti”, sanoo mission vetäjä, Aalto-yliopiston apulaisprofessori Jaan Praks.

SpaceX:n Transporter 5 niminen rakettimissio vie kymmeniä piensatelliitteja 550 kilometrin korkeudessa olevalle kiertoradalle. Foresail-1 satelliitti tekee yhden kierroksen maapallon ympäri noin puolessatoista tunnissa ja ylittää Suomen joka päivä suunnilleen samaan aikaan.

”Mikäli kaikki menee hyvin ja satelliitti käynnistyy suunnitellusti, odotamme satelliitin ensimmäistä signaalia Otaniemen maa-asemalla jo muutaman tunnin sisällä laukaisun jälkeen”, sanoo mission vetäjä, Aalto-yliopiston apulaisprofessori Jaan Praks.

Kestävämpää avaruustutkimusta

Kaikki Foresail-1-satelliitin järjestelmät ja tieteelliset instrumentit on kehitetty ja rakennettu Suomessa.

Satelliitti kantaa mukanaan kahta ainutlaatuista tieteellistä instrumenttia: lähiavaruuden säteily-ympäristöä tutkivaa PATE-hiukkasteleskooppia sekä satelliitin radalta poistavaa plasmajarrua.

Plasmajarrun tavoitteena on vähentää merkittävästi kiertoradoille kertyvää avaruusromua nopeuttamalla käytöstä poistetun satelliitin ohjaamista ilmakehään, jossa se palaa poroksi. Normaalisti satelliiteilta kuluu vuosia painua ilmakehään, mutta plasmajarrun ansiosta matka voi nopeutua jopa muutamaan kuukauteen.

Turun yliopistossa kehitetyn PATE-hiukkasteleskoopin tavoitteena on auttaa tutkijoita ymmärtämään entistä paremmin avaruuden säteily-ympäristöä ja sitä kautta pidentää satelliittien käyttöikää avaruudessa.

”Olemme luoneet Suomen Akatemian pitkäjänteisen rahoituksen avulla Suomeen ensimmäisen tieteellisen avaruusohjelman, jonka tavoitteena on kehittää kestävämpää avaruustutkimusta. Nyt avaruuteen matkaava ensimmäinen satelliitti on tärkeä osa tutkimustyötämme ja toivottavasti pääsemme testaamaan teoriaa käytännössä”, huippuyksikön johtaja, professori Minna Palmroth Helsingin yliopistosta sanoo.

Seuraa laukaisua täältä.

Foresail-1-satelliitin kuvat ja videot ladattavissa täältä.

Tiedote 12.4.2022: Foresail-1-satelliitti on valmis avaruuteen

Lisätiedot:
Jaan Praks (lisätiedot liittyen Foresail-1 satelliitin toimintaan ja laukaisuun)
apulaisprofessori, Aalto-yliopisto
puh 050 420 5847
[email protected]

Minna Palmroth
professori ja huippuyksikön johtaja, Helsingin yliopisto
puh 040 531 1745
[email protected]  

Kestävän avaruustieteen ja -tekniikan huippuyksikkö kokoaa yhteen Suomen avaruustieteen ja –teknologian ykkösosaajat ja aikoo mullistaa kokeellisen avaruusfysiikan nanosatelliittien avulla. Samalla se haluaa suojata kiertoradat niitä uhkaavalta avaruusromulta. Huippuyksikköä johtaa professori Minna Palmroth Helsingin yliopistosta ja se muodostuu Helsingin yliopiston, Aalto-yliopiston, Turun yliopiston ja Ilmatieteen laitoksen tutkimusryhmistä.

  • Julkaistu:
  • Päivitetty:

Lue lisää uutisia

kuva pikku finlandian puupilarista ja teksti time out
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Aalto-yliopisto ravistelee rakentamisen käytäntöjä New European Bauhaus -festivaaleilla Brysselissä

Koko eurooppalaista rakennusalaa kestävään muutokseen kirittävä näyttely Time Out! on esillä Brysselissä 9.–13.4.2024 osana NEB-festivaalia.
Two of the awardees and their robotic arm all holding colorful mugs. Aalto Open Science Award, Honorary mention.
Palkinnot ja tunnustukset, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Aalto-yliopiston avoimen tieteen palkinnon 2023 kolmas sija – Älykkään robotiikan ryhmän Robotic Manipulation of Deformable Objects -projekti

Haastattelimme Aallon ensimmäisen avoimen tieteen palkinnon kolmannen sijan saavuttaneita Älykkään robotiikan ryhmän jäseniä.
Photo collage of some of the actions funded by the Sustainability Action Booster grant
Kampus, Yliopisto Julkaistu:

Aalto-yliopisto rahoittaa opiskelijoiden kestävyystoimia kymmenillä tuhansilla vuodessa - "Tällaista emme ole nähneet muualla"

Aalto-yliopiston Sustainability Action Booster on apuraha, joka tukee opiskelijoiden ideoimia kestävän kehityksen projekteja kampuksella ja sen ulkopuolella.
Nanoselluloosaa
Yhteistyö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Aalto panostaa sellututkimukseen edistääkseen siirtymää kohti vähähiilistä taloutta

Useat yliopistot, tutkimusorganisaatiot ja yritykset perustavat uraauurtavan EFP-tutkimusohjelman (Emission Free Pulping) perinteisten sellunvalmistusprosessien uudistamiseksi. Ohjelman teollisen mittakaavan merkityksellisyys edellyttää tutkijoiden ja teollisuuden kansainvälistä yhteistyötä.