Uutiset

Suomen Akatemialta lippulaivarahoitus Aalto-yliopistolle ja VTT:lle biomateriaalien kehitykseen

Aalto-yliopisto ja VTT perustavat biotalouden CERES-osaamiskeskittymän, joka kehittää uusia materiaaleja kestävän tulevaisuuden turvaamiseksi.
Aalto-yliopiston ja VTT:n yhteistyö CERES-osaamiskeskittymässä luo ainutlaatuisen pohjan biotalouden uusille innovaatioille. Kuvassa vasemmalla tutkimusjohtaja Tiina Nakari-Setälä, VTT, professori Orlando Rojas, Aalto-yliopisto, tutkimuksesta ja innovaatioista vastaava vararehtori Tuija Pulkkinen, Aalto-yliopisto sekä tutkimusprofessori Kristiina Kruus, VTT. Kuva: Valeria Azovskaya

Suomen Akatemian uudesta tutkimuksen lippulaivarahoituksesta osoitettiin osaamiskeskittymälle useiden miljoonien eurojen rahoitus lähivuosiksi. Päätös perustuu kansainvälisiin asiantuntija-arviointeihin. Osaamiskeskittymässä kehitetään materiaaleja pakkauksiin, tekstiileihin ja suodattimiin sekä hyödynnettäväksi puolijohteissa, komposiiteissa ja energian varastoinnissa. Kasvipohjainen biomassa on tulevaisuuden muovi ja vielä paljon enemmän.

Tutkimuksessa käytetään myös kierrätettyjä raaka-aineita tai jopa bioteknisesti valmistettuja materiaaleja hyödyntäen synteettistä biologiaa. Materiaalien käyttäytymistä voidaan räätälöidä erilaisilla käsittelyillä. Uusiutuvista raaka-aineista valmistettavat, uuden tyyppiset materiaalit tuovat osaltaan ratkaisuja maapallon resurssien riittävyyteen, ilmastonmuutoksen hillintään ja väestönkasvun haittavaikutuksiin.

Suomalainen metsäteollisuus näkee biotalouden tärkeänä osana uudistumistaan. CERES kokoaa yhteen Aallon ja VTT:n tiiviin tutkimusyhteisön, teollisuuden sekä kansalliset ja kansainväliset tutkimusverkostot. Kehitystoimintaa tukevat Aallon ja VTT:n mittalaitteistot, jotka kattavat tutkimushaasteet laboratoriomittakaavasta tuotannon koelaitoksiin.

Pitkäjänteisellä tutkimuksella uusia tuotteita, työllisyyttä ja kestävää tulevaisuutta

Suomen kansallisen biotalousstrategian tavoitteena on luoda Suomeen 100 000 uutta työpaikkaa ja 40 miljardia euroa uutta liikevaihtoa vuoteen 2025 mennessä. Tavoite edellyttää nopeita uusia avauksia kansainvälisillä markkinoilla, ja CERES pyrkii tukemaan tätä.

“Aalto-yliopiston ja VTT:n erilaiset profiilit täydentävät erinomaisesti toisiaan ja strateginen yhteistyömme luo Suomelle biomateriaalien alueelle poikkeuksellisen vahvan ja monipuolisen osaamiskeskittymän”, sanoo Aalto-yliopiston rehtori Ilkka Niemelä. ”Arvostamme erittäin korkealle Suomen Akatemian myöntämää lippulaivarahoitusta, joka mahdollistaa pitkäjänteisen ja kansainvälisesti merkittävän tutkimusyhteistyön ja uudet innovaatiot. Osaamiskeskittymä hyödyttää suomalaista yhteiskuntaa laajasti parantuneena kilpailukykynä, investointeina ja työpaikkoina ja samalla tuottaa uusia innovatiivisia ratkaisuja kestävän kehityksen globaaleihin haasteisiin”, Niemelä jatkaa.

”Suomella on erittäin kunnianhimoiset tavoitteet biotaloudessa ja ilmastonmuutoksen hallinnassa. VTT:n arvioiden mukaan metsäteollisuutemme tuotannon arvo voidaan jopa kaksinkertaistaa nykyisestä vuoteen 2050 mennessä ja samalla saavuttaa ilmastotavoitteet, jos panostetaan korkean lisäarvon tuotteisiin. Näiden tuotteiden kehitykseen tarvitaan pitkäjänteistä tutkimusta.  Pidämme erittäin arvokkaana sitä, että Suomen Akatemia on lippulaivarahoitusta myöntäessään kiinnittänyt korkean tieteellisen tason lisäksi suurta huomiota myös tutkimuksen välittömään yhteiskunnalliseen vaikuttavuuteen. Aalto-yliopiston ja VTT:n yhteistyö CERES-osaamiskeskittymässä tulee luomaan ainutlaatuisen pohjan biotalouden uusille innovaatioille”, sanoo VTT:n toimitusjohtaja Antti Vasara.

Suomen Akatemian tiedote rahoituspäätöksestä: https://www.aka.fi/fi/akatemia/media/Tiedotteet1/2018/suomen-akatemia-valitsi-kaksi-ensimmaista-osaamiskeskittymaa-uuteen-lippulaivaohjelmaan/

Suomen Akatemian lippulaivaohjelma: http://www.aka.fi/fi/tiedepoliittinen-toiminta/lippulaivaohjelma/

Competence Center for the Materials Bioeconomy: A Flagship for our Sustainable Future: http://materials.aalto.fi/en/ceres/

Bioeconomy infrastructure: http://www.bioeconomyinfra.fi/

Lisätietoja:
Aalto-yliopisto
Professori Orlando Rojas
puh. 050 512 4227, [email protected]

Teknologian tutkimuskeskus VTT Oy
Tutkimusprofessori Kristiina Kruus
puh. 050 5202471, [email protected]

  • Julkaistu:
  • Päivitetty:

Lue lisää uutisia

Uusi ympäristöystävällinen menetelmä selluloosan muokkaukseen kestäviä materiaaleja varten
Mediatiedotteet, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Uusi ympäristöystävällinen menetelmä selluloosan muokkaukseen kestäviä materiaaleja varten

Aalto-yliopiston tutkijat ovat kehittäneet selluloosan muokkausmenetelmän, jossa myrkyllisiä liuottimia käytetään alle kymmenesosa perinteisiin menetelmiin verrattuna. Innovaatiota on mahdollista soveltaa ympäristöystävällisiin nanokomposiitteihin, selluloosapohjaisiin membraaneihin ja biolääketieteellisiin laitteisiin, jotka tukevat kestävää materiaalikehitystä.
Moderni vaalea rakennus, jossa on useita ikkunoita ja parvekkeita, ympärillä korkeita puita.
Yhteistyö, Tutkimus ja taide, Opinnot Julkaistu:

Kouvolan tyhjät kiinteistöt käyttöön kiertotalousrakentamisella

Aallon opiskelijat etsivät ratkaisuja Kouvolan kaupungin kiinteistöongelmiin.
Kuvassa näkyy Kauppakorkeakoulun rakennus, sen vieressä oleva Kide-rakennus, sekä lipputangot ja puun oksa syksyisenä selkeänä päivänä.
Mediatiedotteet, Tutkimus ja taide Julkaistu:

OP Ryhmän Tutkimussäätiön rahoittama hanke on selvittänyt muun muassa pankkiirien sukulaisten sijoitusintoa, ulkonäön vaikutusta palkkaukseen ja varjopankkitoimintaa

Aalto-yliopiston, Jyväskylän yliopiston ja Vaasan yliopiston toteuttama kolmivuotinen tutkimushanke on pureutunut rahoitusalaan ja rahoitusinstituutioihin tavanomaista syvemmälle. Hankkeen eri tutkimuksissa onkin jo paljastunut paljon perinteisen pankkitutkimuksen yli ulottuvaa – ja yhtä lailla arvokasta – tietoa.
Läppäri. Kuva: Kalle Kataila
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Väitöstutkimus kannustaa analytiikan integroimiseen osaksi yrityksen strategiaa

Analytiikan johtamista ja henkilöstön analytiikkataitojen kehittämistä tarvitaan nykyistä suurempien hyötyjen saamiseksi analytiikasta.