Uutiset

Rehtori Ilkka Niemelä on vahvistanut Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun ohjelmaportfolion 1.8.2022 alkaen

Rehtori Ilkka Niemelä on 31.5.2021 vahvistanut koulun esityksen koulutusohjelmista ja koulun suunnitelman hakukohteista, osana koko Aalto-yliopiston portfoliopäätöksiä.
Väre_photo_Anni_Kaaria
Kuva: Anni Kaaria

Suomen hallitus kannustaa korkeakouluja lisäämään aloituspaikkojaan tulevina vuosina sekä lyhentämään korkeakouluopiskelijoiden opiskeluaikoja ja siten pidentämään työuria. Näillä toimilla tähdätään yleiseen koulutustason nostoon sekä vastataan eri alojen ja alueiden osaajapulaan.

Hallituksen päätöksiin liittyen Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu toteuttaa opetusportfoliouudistuksen vuodelle 2022. Rehtori Ilkka Niemelä on 31.5.2021 vahvistanut koulun esityksen koulutusohjelmista ja koulun suunnitelman hakukohteista, osana koko Aalto-yliopiston portfoliopäätöksiä.

Miksi uudistus?

Ohjelmaportfoliouudistus selkeyttää Aalto ARTSin koulutustarjontaa, joka on ollut hajanainen ja vaikeaselkoinen.

Uudistuksella pyritään sujuvoittamaan opintoja, vähentämään henkilökunnan ja opiskelijoiden kuormittuneisuutta ja varmistamaan opetuksen korkea laatu sisäänottomäärien kasvaessa. Samalla tavoitellaan parempaa läpinäkyvyyttä, vuorovaikutusta yliopistoyhteisössä ja uusia vaikuttamisen mahdollisuuksia opiskelijoille. Lisäksi uudistuksen yhteydessä syntyy säästöjä, jotka ovat nykyisessä taloustilanteessa välttämättömiä.

Tavoitteena on siis säilyttää resursseja ydintoiminnassa eli opetuksessa ja tutkimuksessa, mutta keskittyä laatuun ja vaikuttavuuteen, ei määrään.

Mikä muuttuu?

Nykyinen Taiteiden ja suunnittelun kandidaattiohjelma jaetaan neljäksi erilliseksi kandidaattiohjelmaksi ja nykyiset 14 maisteriohjelmaa yhdistetään neljäksi maisteriohjelmaksi — poislukien monialaiset yhteisohjelmat, jotka jatkavat toimintaansa nykyisessä ohjelmarakenteessaan. Opetusalat ovat uudistuksen jälkeen yhteneväisesti tutkintoon johtavia pääaineita sekä kandidaatti- että maisteriohjelmissa. Opintopolut säilyvät ennallaan.

Ohjelmaportfolion muutosten lisäksi opetustarjontaa uudistetaan laajemminkin. Taiteiden ja suunnittelun korkeakoululla on poikkeuksellisen paljon yksittäisiä kursseja, joista osa poistuu tarjonnasta ja osa sisällöistä sulautuu muihin kursseihin. Muutoksista huolimatta opetussisällöt pysyvät pääosin samanlaisina ja opetustarjonta on edelleen erittäin kattava. Opintojen sujuvoittamiseksi rakenteisiin pyritään tuomaan selkeyttä, kuitenkin niin, että opiskelijoille jää runsaasti mahdollisuuksia valita oman alan asiantuntijuuden kehittymistä tukevia opintoja.

Uutta ovat erityisesti ohjelmien koulutusneuvostot, joissa kullakin pääaineella on edustajansa ja joissa on opiskelijaedustus. Neuvostot muodostavat foorumin keskustelulle ja päätöksenteolle. Koulutusneuvostojen mandaatti koskee syksyllä 2022 alkavaa opetusta ja siihen liittyvää valmistelua ja päätöksentekoa. Lukuvuoden 2021-2022 opetus ja siihen liittyvä päätöksenteko noudattaa nykyistä mallia. Uusi hallintomalli ei itsessään tuo suoria säästöjä tai lisää tehokkuutta mutta lisää läpinäkyvyyttä, aktivoi ja osallistaa yhteisöä päätöksentekoon tilanteessa missä korkeakoulu hakee uutta suuntaa seuraavalle vuosikymmenelle. 

Uudistustyön tarkoituksena on vastata Suomen hallitusohjelman tavoitteisiin, mutta se on samalla ollut hyvä mahdollisuus pysähtyä tarkastelemaan koulutusohjelmia ja hakukohteita laajemmin ja kokonaisvaltaisesti. Uudistuksen jälkeenkin Aalto ARTSin katse on tulevaisuudessa ja jatkamme kansainvälisestikin tunnustettuja vahvuuksiamme: korkealaatuista opetusta, tutkimusta ja taiteellista toimintaa.

Tarkempia tietoja koulutusohjelmauudistuksen vaiheista ja etenemisestä löytyy Aalto-yhteisön jäsenille täältä.

  • Julkaistu:
  • Päivitetty:

Lue lisää uutisia

Aalto Squad students on campus
Opinnot Julkaistu:

Hakijoiden määrä Aalto-yliopistoon kasvoi kevään toisessa yhteishaussa

Suomen- ja ruotsinkielisiin kandidaattikoulutuksiin oli 13 500 hakijaa
Nainen seisoo ulkona kädet levitettynä sivuille. Taustalla näkyy kaupunki, merta ja vuoria.
Opinnot Julkaistu:

Fia Hedman pääsi kehittämään taitojaan ja oppi valtavasti uutta korkeakouluharjoittelijana Kauppakorkeakoulun ulkoisten suhteiden yksikössä

Bella-Fia Hedman työskenteli syksyllä 2023 neljän kuukauden ajan viestinnän ja markkinoinnin harjoittelijana Kauppakorkeakoulun ulkoisten suhteiden yksikössä.
KPMG:n räätälöity projekti, tiimi koolla
Yhteistyö, Opinnot Julkaistu:

Opiskelijaprojektissa analysoitiin KPMG:n asemaa Suomen nopeasti kasvavilla konsultointimarkkinoilla

Tutkimuksen mukaan konsultointimarkkinat ovat kasvaneet poikkeuksellisen paljon viimeisten viiden vuoden aikana. Teknologiakonsultointi on viitoittanut kasvua ja se muodostaa suurimman osan markkinoista.
Charlotte Henriksson, Kauppiksen opiskelija
Opinnot Julkaistu:

Alppihiihdossa tarvitaan lihasvoimaa, nopeutta, kestävyyttä ja henkistä kanttia

Alppihiihtäjä Charlotte Henriksson opiskelee ensimmäistä vuottaan Kauppakorkeakoulussa.