Uutiset

Rehtori Ilkka Niemelä nimitetty Unite!-yliopistoallianssin varapuheenjohtajaksi

Eurooppalainen yliopistoallianssi Unite! vahvistaa johtoaan kahdella uudella varapuheenjohtajalla. Aalto-yliopisto on yksi vuonna 2019 perustetun allianssin yhdeksästä kumppaniyliopistosta. Unite! rakentaa uutta eurooppalaista yliopistomallia.
President Ilkka Niemelä, Aalto University
Rehtori Ilkka Niemelä, Aalto-yliopisto. Kuva: Mikko Raskinen

Euroopan komissiolta saadun palautteen perusteella Unite! on päättänyt vahvistaa johtoaan ja perustaa kaksi uutta varapuheenjohtajan virkaa. Uniten akateeminen foorumi valitsi 29. marraskuuta 2022 näihin tehtäviin Aalto-yliopiston rehtori Ilkka Niemelän  ja rehtori Daniel Crespon Universitat Politècnica de Catalunya – Barcela Tech:stä.

"Minulle on suuri kunnia tulla valituksi yhdeksi Uniten kahdesta varapuheenjohtajasta. Vuonna 2019 alkaneen pilottivaiheen jälkeen allianssi on siirtymässä uuteen jännittävään kehitysvaiheeseen, jota ohjaa Unite!-yhteisön yhteisin ponnistuksin laadittu Missio 2030. Odotan innolla yhteistyötä Tanjan ja Danielin kanssa, jotta voimme viedä Uniten agendaa eteenpäin ja toimia teknologia- ja innovaatioveturina vihreän ja digitaalisen Euroopan edistämisessä", toteaa Ilkka Niemelä. 

TU Darmstadtin rehtori Tanja Brühl valittiin jatkamaan Uniten puheenjohtajana. Yhdessä uusien varapuheenjohtajien kanssa hän vastaa Uniten strategian edelleen kehittämisestä sekä allianssin hallinnon johtamisesta. Lisäksi varapuheenjohtajat tukevat tai sijaistavat puheenjohtajaa virallisissa poliittisissa kokouksissa ja mediaesiintymisissä.

Unite! pyrkii luomaan uuden eurooppalaisen yliopistomallin yhteisten koulutusohjelmien, virtuaalisen ja fyysisen liikkuvuuden, innovatiivisten pedagogisten menetelmien ja yhdenmukaistettujen hallintomallien avulla.

Yliopistoverkosto Unite!

Unite! on yksi Euroopan komission rahoittamista Eurooppalaiset yliopistot -verkostoista, jonka jäsen Aalto-yliopisto on yhdessä kahdeksan muun korkeatasoisen eurooppalaisen yliopiston kanssa. Unite! pyrkii merkittävästi vahvistamaan opiskelijoiden ja henkilökunnan liikkuvuutta sekä edistämään eurooppalaisen korkeakoulutuksen laatua, osallisuutta ja kilpailukykyä.

Tutustu Uniteen
Unite! logo
  • Julkaistu:
  • Päivitetty:

Lue lisää uutisia

White Aalto logo with exclamation mark standing in the middle of Otaniemi campus in the summertime
Kampus, Yliopisto Julkaistu:

Aalto-korkeakoulusäätiö laskee liikkeeseen kaksi joukkovelkakirjalainaa yhteismäärältään 150 miljoonaa euroa

Joukkovelkakirjalainoista saatavat varat käytetään pääasiassa kiinteistöinvestointien rahoittamiseksi otettujen lainojen jälleenrahoitukseen sekä lisäksi yleisiin tarpeisiin.
kuva pikku finlandian puupilarista ja teksti time out
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Aalto-yliopisto ravistelee rakentamisen käytäntöjä New European Bauhaus -festivaaleilla Brysselissä

Koko eurooppalaista rakennusalaa kestävään muutokseen kirittävä näyttely Time Out! on esillä Brysselissä 9.–13.4.2024 osana NEB-festivaalia.
Hymyilevä Raili Pönni seisoo neuvotteluhuoneessa, taustalla näkyy ikkunasta Dipolin piha-aluetta.
Nimitykset Julkaistu:

Aalto-yliopiston kehitysjohtajaksi on nimitetty Raili Pönni

Raili Pönni on toiminut aiemmin yliopiston suunnittelupäällikkönä ja väliaikaisena kehitysjohtajana.
Sinipaitainen silmälasipäinen mies istuu ja katsoo kameraan hymyillen
Nimitykset Julkaistu: