Uutiset

MERLOG 2030 tarkastelee merikuljetusten logistiikan ja ulkomaankaupan kilpailukyvyn haasteita 2020-luvulla

Suomen jäänmurtajien lisääminen nykyisestä ei vähennä viivästyksistä aiheutuvia kustannuksia, mutta kapasiteetin lasku nostaa kustannuksia nopeasti ja merkittävästi, todetaan raportissa.
meritekniikka

MERLOG 2030 -selvityksessä tarkastellaan Suomen merikuljetusten logistiikkaa ja ulkomaankaupan kilpailukykyä vuoteen 2030 asti. Turun yliopiston ja Aalto-yliopiston asiantuntijaryhmän tekemä selvitys palvelee muun muassa talvimerenkulkuun ja väylämaksuihin liittyvää päätöksentekoa, ja sen toimeksiantajina olivat liikenne- ja viestintäministeriö, Väylävirasto sekä Liikenne- ja viestintävirasto Traficom.

Raportista selviää muun muassa, että jäänmurtajien lisääminen nykyisestä ei huomattavasti vähennä viivästyksistä aiheutuvia kustannuksia, mutta kapasiteetin lasku nostaa kustannuksia nopeasti ja merkittävästi.

Kansainvälisen sääntelyn vaikutukset Suomen merenkulun rakenteeseen, kustannuksiin ja erityisesti talvimerenkulun toteutusedellytyksiin tulevat 2020-luvulla olemaan merkittäviä.

Selvityksessä arvioitiin myös Suomen kansainvälisen meriliikenteen ja aluskannan kehitystä. Sen perusteella Suomeen liikennöivä aluskalusto on vuonna 2030 keskimäärin 23 prosenttia suurempaa kuin vuonna 2017. Vuoden 2030 kuljetussuorite olisi täten mahdollista kuljettaa 13 prosenttia nykyistä pienemmällä määrällä aluskäyntejä. 

Muuttuvat liikennemäärät, aluskoot, aluskannan jäissäkulkukyky ja vaihtelevat jääolosuhteet vaikuttavat merkittävästi jäänmurron tarpeen suunnitteluun. Jäänmurron vaikutusarviossa käytettiin Aalto-yliopistossa kehitettyä ns. WINMOS-mallinnusta. 

MERLOG 2030 -selvityksen päätulos on, että jäänmurtokapasiteetin kasvattaminen – eli murtajien lisääminen nykyisestä – ei huomattavasti vähennä viivästyksistä aiheutuvia kustannuksia, mutta kapasiteetin lasku nostaa kustannuksia nopeasti ja merkittävästi. Jäänmurron suorituskyky taas vaikuttaa koko logistisen ketjun viiveisiin ja sitä kautta Suomen ulkomaankaupan kilpailukykyyn.

"Aalto-yliopiston meritekniikan tutkimusryhmä on kehittänyt hakkeen puitteissa Suomen talvimerenkulun simulointimallin, jonka avulla voidaan arvioida tulevaisuuden jäänmurtajien tarvetta ilmaston ja laivakaluston muuttuessa. Malli on herättänyt laajaa kiinnostusta sekä Suomen varustamojen että merenkulun viranomaisten keskuudessa", kertoo meritekniikan professori Pentti Kujala Aalto-yliopistosta.

Professori Lauri Ojala Turun kauppakorkeakoulusta huomauttaa, että mallinnuksessa kuljetusmäärien oletettiin pysyvän ennallaan viivästyksistä huolimatta, mutta todellisuudessa viivästyksillä on huomattava vaikutus liiketoiminnan kilpailukyvylle. 

"Viivästysten kasvaessa Suomen ulkomaankauppa menettäisi vähitellen hintakilpailukykyään, minkä seurauksena kaupan volyymi vähenisi.  Kun väylämaksujen lisäksi huomioidaan luotsaus- ja satamamaksut, Suomen kustannusrasite on lähes poikkeuksetta Ruotsia, Viroa, Venäjää ja Norjaa jonkin verran suurempi", Ojala sanoo. 

MERLOG 2030 -selvityksessä todetaankin, että merenkulun maksuissa ei ole ainakaan ulkomaankaupan logistiikan kokonaiskustannusten kannalta nostovaraa – pikemminkin päinvastoin.

Työn toteutti työryhmä, johon kuulu asiantuntijoita Turun yliopiston kauppakorkeakoulun toimitusketjujen johtamisen oppiaineesta ja Aalto-yliopiston meritekniikan yksiköstä. Raportti on julkaistu Turun kauppakorkeakoulun julkaisusarjassa.

Lisätietoja:

Professori Pentti Kujala
Aalto-yliopisto
puh. +358 400878145
[email protected]

  • Julkaistu:
  • Päivitetty:

Lue lisää uutisia

Uusi ympäristöystävällinen menetelmä selluloosan muokkaukseen kestäviä materiaaleja varten
Mediatiedotteet, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Uusi ympäristöystävällinen menetelmä selluloosan muokkaukseen kestäviä materiaaleja varten

Aalto-yliopiston tutkijat ovat kehittäneet selluloosan muokkausmenetelmän, jossa myrkyllisiä liuottimia käytetään alle kymmenesosa perinteisiin menetelmiin verrattuna. Innovaatiota on mahdollista soveltaa ympäristöystävällisiin nanokomposiitteihin, selluloosapohjaisiin membraaneihin ja biolääketieteellisiin laitteisiin, jotka tukevat kestävää materiaalikehitystä.
Moderni vaalea rakennus, jossa on useita ikkunoita ja parvekkeita, ympärillä korkeita puita.
Yhteistyö, Tutkimus ja taide, Opinnot Julkaistu:

Kouvolan tyhjät kiinteistöt käyttöön kiertotalousrakentamisella

Aallon opiskelijat etsivät ratkaisuja Kouvolan kaupungin kiinteistöongelmiin.
Kuvassa näkyy Kauppakorkeakoulun rakennus, sen vieressä oleva Kide-rakennus, sekä lipputangot ja puun oksa syksyisenä selkeänä päivänä.
Mediatiedotteet, Tutkimus ja taide Julkaistu:

OP Ryhmän Tutkimussäätiön rahoittama hanke on selvittänyt muun muassa pankkiirien sukulaisten sijoitusintoa, ulkonäön vaikutusta palkkaukseen ja varjopankkitoimintaa

Aalto-yliopiston, Jyväskylän yliopiston ja Vaasan yliopiston toteuttama kolmivuotinen tutkimushanke on pureutunut rahoitusalaan ja rahoitusinstituutioihin tavanomaista syvemmälle. Hankkeen eri tutkimuksissa onkin jo paljastunut paljon perinteisen pankkitutkimuksen yli ulottuvaa – ja yhtä lailla arvokasta – tietoa.
Läppäri. Kuva: Kalle Kataila
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Väitöstutkimus kannustaa analytiikan integroimiseen osaksi yrityksen strategiaa

Analytiikan johtamista ja henkilöstön analytiikkataitojen kehittämistä tarvitaan nykyistä suurempien hyötyjen saamiseksi analytiikasta.