Uutiset

Alumni Noora Kinnunen: Markkinoinnin opiskelu antaa laajat mahdollisuudet tulevaisuuden työnkuvaa ajatellen

Kauppakorkeakoulun alumni Noora Kinnunen työllistyi jo opiskelujen aikana omalle alalle Aallon työpaikkaportaalin kautta. Hän kannustaa opiskelijoita hyödyntämään Aallon palveluja ja osallistumaan esimerkiksi lokakuun lopulla järjestettäviin Aalto Talent Expo -rekrytointimessuille.
Kauppakorkeakoulun alumni Noora Kinnunen

Kuka olet? Mitä opiskelit Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa ja milloin valmistuit?

Olen Noora Kinnunen. Opiskelin Kauppiksessa pääaineena markkinointia ja sivuaineena yritysjuridiikkaa. Aloitin opiskelut vuonna 2010 ja valmistuin syksyllä 2015.

Miksi halusit opiskella markkinointia?

Minulle oli jo Kauppikseen hakiessani aika selvää, että markkinointi kiinnostaa, eikä mieleni muuttunut opiskelujeni edetessä. Markkinointi ja sen vaikutus ostopäätöksiin on yksinkertaisesti todella mielenkiintoista. Markkinoinnin opiskelu antaa aika laajat mahdollisuudet tulevaisuuden työnkuvaa ajatellen. Olen myös aika sosiaalinen persoona ja koin, että markkinoinnin ihmisorientoituneisuus sopii minulle. Enkä ole katunut!

Millainen urapolkusi on ollut?

Aloitin oman alan työt opiskelujeni ohessa harjoittelussa eräässä digimarkkinointitoimistossa alkuvuodesta 2014. Harjoittelupaikkailmoituksen löysin Aallon työpaikkaportaalista CareerWebistä. Sain vakituisen työpaikan yrityksestä harjoittelun jälkeen.

Digimarkkinointitoimistosta siirryin Alma Medialle alkuvuodesta 2017. Almalla aloitin markkinointisuunnittelijana, josta etenin digitaalisen markkinoinnin spesialistiksi ja nyt olen tuotepäällikkönä Alma Consumer -yksikössä.

Miten päädyit Alma Medialle töihin?

Näin mielenkiintoisen työpaikkailmoituksen ja päätin hakea. Alma Media oli itselleni erittäin mielenkiintoinen työnantaja.

Mikä on mielestäsi ollut erityisen tärkeää opinnoissa ja mistä on ollut eniten hyötyä työllistymisen näkökulmasta?

Ehdottomasti hyödyllisintä oli kurssit, joilla työstettiin tosielämän caseja yrityskumppaneille. Niiden kautta sai teorian ympärille konkretiaa ja ne auttoivat ymmärtämään selkeämmin, miten opiskeltavat asiat linkittyvät yrityselämän haasteisiin.

Toinen tärkeä asia on esiintymis- ja argumentointitaitojen kehittäminen. Vaikka epämiellyttävin asia kursseilla olikin esiintymiset muiden edessä, ovat ne jälkeenpäin ajateltuna olleet erittäin tärkeitä. Kauppiksessa saatu esiintymiskokemus on auttanut työelämässä, missä presentaatioiden pitäminen ei ole ainakaan vähentynyt.

Kolmantena sanoisin ihmiset. Kauppiksessa tutustui ihmisiin, jotka ovat myöhemmin tulleet vastaan myös työelämässä ja opiskelut ovat yhdistäneet näissä tapaamisissa.

Tekisitkö jotain toisin opinnoissasi?

Olisin voinut olla aktiivisempi erilaisessa toiminnassa. Minulta jäi varmasti käyttämättä monia Kauppiksen tarjoamia palveluita ja tapahtumia muun muassa työelämään liittyen. Kursseja valitsisin vielä enemmän sen mukaan, missä pääsee perehtymään tosielämän yritys-caseihin.

Tänä vuonna järjestetään ensimmäistä kertaa koko Aalto-yliopiston laajuiset rekrytointimessut, jonne sinäkin olet osallistumassa Alma Median edustajana. Oletko itse osallistunut aiemmin Kauppakorkeakoululla järjestetyille ARENA-rekrytointimessuille ja mitä hyötyä olet saanut niistä?

Osallistuin opiskeluaikoina ARENA-messuille. Hyödyllisintä oli tavata eri yritysten edustajia ja kuulla, miten he ovat päässeet siihen pisteeseen ja mitä esimerkiksi samaa pääainetta opiskelleet ovat päätyneet työelämässä tekemään. Se avarsi myös omia ajatuksia ja antoi ideoita tulevaan työnhakuun.

Miksi opiskelijoiden kannattaa tulla tapaamaan työnantajia Aalto Talent Expo -rekrytointimessuille?

Saat konkreettista tietoa siitä, mitä erilaiset työnkuvat pitävät sisällään. Samalla saat tietoa itseäsi kiinnostavista työnantajista: muun muassa etenemismahdollisuuksista, yrityskulttuurista, johtamiskäytännöistä sekä rekrytointiprosesseista.

Miten opiskelija saa kaiken hyödyn irti rekrytointimessuista?

Katso etukäteen, onko messuilla sinua kiinnostavia työantajia. Mieti valmiiksi, mitä haluat tietää yrityksistä ja eri työnkuvista ja mene rohkeasti kyselemään ständeille!

Lisätiedot:

Tutustu tarkemmin Noora Kinnusen urapolkuun LinkedInissä!

Aalto Talent Expo 2019 illustration. Red background. Designer Babi Brasileiro.

Aalto Talent Expo 2019

Aalto Talent Expo -rekrytointi- ja kontaktointimessut järjestetään Otahallissa 31.10.2019.

Tapahtumat
Business students gathered around a table to study together.

Marketing, Master of Science (Economics and Business Administration)

Nykyaikaiset markkinoijat ovat luovia, strategisia ajattelijoita, jotka osaavat toimia digitaalisessa ympäristössä vaivatta ja intuitiolla.

Koulutustarjonta
  • Julkaistu:
  • Päivitetty:

Lue lisää uutisia

kuva pikku finlandian puupilarista ja teksti time out
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Aalto-yliopisto ravistelee rakentamisen käytäntöjä New European Bauhaus -festivaaleilla Brysselissä

Koko eurooppalaista rakennusalaa kestävään muutokseen kirittävä näyttely Time Out! on esillä Brysselissä 9.–13.4.2024 osana NEB-festivaalia.
Aalto Squad students on campus
Opinnot Julkaistu:

Hakijoiden määrä Aalto-yliopistoon kasvoi kevään toisessa yhteishaussa

Suomen- ja ruotsinkielisiin kandidaattikoulutuksiin oli 13 500 hakijaa
Nuoret arkkitehdit istuvat ulkoportaikossa ja hymyilevät
Yhteistyö Julkaistu:

Ella Kaira ja Matti Jänkälä kuratoivat Suomen paviljongin vuoden 2025 näyttelyn Venetsiassa

Arkkitehtikaksikon näyttelykonseptin tematiikka on modernin arkkitehtuurin säilyttäminen.
Nanoselluloosaa
Yhteistyö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Aalto panostaa sellututkimukseen edistääkseen siirtymää kohti vähähiilistä taloutta

Useat yliopistot, tutkimusorganisaatiot ja yritykset perustavat uraauurtavan EFP-tutkimusohjelman (Emission Free Pulping) perinteisten sellunvalmistusprosessien uudistamiseksi. Ohjelman teollisen mittakaavan merkityksellisyys edellyttää tutkijoiden ja teollisuuden kansainvälistä yhteistyötä.