Uutiset

Alumni Ilkka Siitonen: Harjoitteluista sai hyvää motivaatiota opinnoille

Kauppakorkeakoulun alumni Ilkka Siitonen rohkaisee opiskelijoita käymään erilaisissa tilaisuuksissa, joita yritykset järjestävät opiskelijoille. ”Esimerkiksi meillä Deloittella järjestetään trainee-ohjelmista kiinnostuneille erilaisia tapahtumia, joissa pääsee tutustumaan ja kyselemään asiantuntijoilta heidän työstään.”
School of Business alumnus Ilkka Siitonen

Kuka olet? Mitä opiskelit Kauppiksessa ja milloin valmistuit?

Olen Ilkka Siitonen ja aloitin opinnot Kauppiksessa vuonna 2014 ja valmistuin syksyllä 2019. Pääaineena minulla oli laskentatoimi ja sivuaineena Information and Service Management. Kävin myös kandivaihdossa Ottawassa, Kanadassa.

Miksi halusit opiskella laskentatoimea?

Kiinnostus laskentatoimea kohtaan heräsi pääsykoekirjoja lukiessa ja kasvoi ensimmäisenä vuonna Laskentatoimen perusteet -kurssilla, joka oli mielestäni mielenkiintoinen ja hyvin järjestetty kurssi. Laskentatoimi kiinnosti lisäksi siksi, että sitä kautta voi työllistyä hyvinkin erilaisiin työtehtäviin, eikä se sulje mitään pois.

Mikä on mielestäsi ollut erityisen tärkeää opinnoissa tai mistä on ollut eniten hyötyä?

Niistä kursseista on ollut itselle eniten hyötyä, joissa on voinut treenata esiintymistaitoja, kun omaa analyysia/projektia on esittänyt kanssaopiskelijoille tai yrityspartnereille. Esimerkiksi laskentatoimen Capstone-kurssit olivat hyvää harjoitusta työelämää varten, koska niissä harjoiteltiin sekä substanssia (analyysien tekemistä) että esiintymistaitoja. Näistä taidoista on ollut paljon hyötyä työelämässä, kun esimerkiksi isoja datamassoja pitää saada esitettyä selkeästi asiakkaalle/tiimille.

Tekisitkö jotain toisin opinnoissasi?

Ottaisin enemmän kursseja muista Aallon korkeakouluista, esimerkiksi tuotantotalouden tai ohjelmoinnin kursseja. Lisäksi osallistuisin aktiivisemmin eri yritysten kanssa järjestettäviin yhteistyötapahtumiin kuten yritysesittelyihin ja Case-tapahtumiin.

Millainen urapolkusi on ollut?

Tein kandivuosina työharjoittelut urheiluvälinevalmistaja Wilsonilla Chicagossa ja Amer Sportsilla Münchenissä, työskennellen erilaisissa taloushallinnon työtehtävissä. Lisäksi olin kesätöissä Nesteellä tekemässä taloudellista raportointia ylimmälle johdolle, jossa jatkoin myös osa-aikaisena koulun ohella.

Harjoitteluista sai hyvää motivaatiota opinnoille, koska ne auttoivat linkkaamaan kursseilla opetettuja asioita työelämään. Kun olin valmistunut kandiksi, pääsin töihin Deloitten yritysjärjestelypalveluihin, jossa olen edelleen töissä.

Miten päädyit nykyiseen tehtävääsi?

Päädyin nykyiseen tehtävääni hakemalla Deloittelle Traineeksi, koska minua kiinnostivat yritysjärjestelyt, joista tein sekä gradu- että kandityöni.

Nykyisessä työssäni teen taloudellista analyysiä joko myytävästä tai ostettavasta yrityskohteesta asiakkaillemme, joita ovat yleensä joko pääomasijoittajat tai pörssiyhtiöt. Työ on mielenkiintoista, koska siinä pääsee näkemään ja analysoimaan paljon erilaisia ja erikokoisia liiketoimintoja aina pörssiyrityksistä ulkomaalaisiin start-up yrityksiin.

Olitko kesätöissä/harjoittelussa opintojen aikana tai niiden jälkeen? Mitkä ovat vinkkisi opiskelijoille työllistymiseen?

Olin kesätöissä sekä osa-aikaisena työntekijänä opintojen ohella. Itse käytin aikanaan Aallon CareerWeb-portaalia sekä LinkedIniä työpaikkojen etsimiseen.

Vinkkinä sanoisin, että kannattaa käydä yritysten opiskelijoille järjestämissä tilaisuuksissa. Esimerkiksi meillä järjestetään trainee-ohjelmista kiinnostuneille erilaisia tapahtumia, joissa pääsee tutustumaan ja kyselemään asiantuntijoilta heidän työstään ja samalla näkee, olisiko tietynlainen työ myös itseä kiinnostava.

Lisätiedot:

Tutustu tarkemmin Ilkan urapolkuun LinkedInissä!

Several students, women and men discussing in the school hallway. One of the women is holding a yellow book.

Accounting, Master of Science (Economics and Business Administration)

Accounting-maisteriohjelma tarjoaa opiskelijalle valmiudet tuottaa taloudellista ja ei-taloudellista tietoa ja hyödyntää sitä yritysten johtamisessa ja hallinnassa. Laskentatoimi – oli kyse sitten johdon tai rahoittajien laskentatoimesta – on keskeinen tekijä jokaisen yrityksen toiminnassa ja elintärkeä osa yritysten suunnittelutyötä ja päätöksentekoa. Accounting-ohjelmasta valmistuneilla on korvaamattoman arvokasta ja erittäin yleismaailmallista asiantuntemusta, jonka avulla he menestyvät erilaisissa organisaatioissa kaikilla aloilla ympäri maailman.

Koulutustarjonta
  • Julkaistu:
  • Päivitetty:

Lue lisää uutisia

kuva pikku finlandian puupilarista ja teksti time out
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Aalto-yliopisto ravistelee rakentamisen käytäntöjä New European Bauhaus -festivaaleilla Brysselissä

Koko eurooppalaista rakennusalaa kestävään muutokseen kirittävä näyttely Time Out! on esillä Brysselissä 9.–13.4.2024 osana NEB-festivaalia.
Aalto Squad students on campus
Opinnot Julkaistu:

Hakijoiden määrä Aalto-yliopistoon kasvoi kevään toisessa yhteishaussa

Suomen- ja ruotsinkielisiin kandidaattikoulutuksiin oli 13 500 hakijaa
Nuoret arkkitehdit istuvat ulkoportaikossa ja hymyilevät
Yhteistyö Julkaistu:

Ella Kaira ja Matti Jänkälä kuratoivat Suomen paviljongin vuoden 2025 näyttelyn Venetsiassa

Arkkitehtikaksikon näyttelykonseptin tematiikka on modernin arkkitehtuurin säilyttäminen.
Nanoselluloosaa
Yhteistyö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Aalto panostaa sellututkimukseen edistääkseen siirtymää kohti vähähiilistä taloutta

Useat yliopistot, tutkimusorganisaatiot ja yritykset perustavat uraauurtavan EFP-tutkimusohjelman (Emission Free Pulping) perinteisten sellunvalmistusprosessien uudistamiseksi. Ohjelman teollisen mittakaavan merkityksellisyys edellyttää tutkijoiden ja teollisuuden kansainvälistä yhteistyötä.