Uutiset

Hae Aalto Thesis -projektiin: Valio – Kasvipohjaiset tuoteinnovaatiot

Kemian tekniikan tai bioinformaatioteknologian maisteriopiskelija: Haluaisitko olla mukana kehittämässä tulevaisuuden ruokaa? Hae Aalto Thesis -ohjelmaan kehittämään Valion kasvipohjaisia tuoteinnovaatioita diplomityösi avulla. Tueksesi saat Valion osaavan henkilökunnan lisäksi monitieteisen opiskelijatiimin. Lisähaku tähän projektiin on käynnissä 28.1.-2.2.2020. Hakuaika on päättynyt!
Aalto Thesis generates a wide range of ideas through multidisciplinary collaboration
Brand logo of Valio

Partneri.

Valio on koko Suomen tuntema meijeri ja ruokatalo, joka on toiminut jo yli 100 vuotta. Ruokatuotteiden kehittämisen lisäksi Valiolla panostetaan vahvasti mm. teknologiaan. Maitopohjaisten tuotteiden rinnalla Valiolla kehitetään ja tuotetaan jatkuvasti myös kasvipohjaisia tuotteita, mikä on Valiolle strategisesti tärkeää.

Kaura on yksi Valion merkittävimmistä kasvipohjaisista raaka-aineista, vaikka muitakin raaka-aineita hyödynnetään. Kehitteillä olevia uusia kasvipohjaisia tuotteita on tarkoitus viedä kansainvälisille markkinoille osittain Business Finlandin rahoittaman laajan kehityshankkeen kautta.

Haaste.

  • Kasvipohjaiset tuoteinnovaatiot - mitä ja miten?

Valio on kiinnostunut kasviperäisten raaka-aineiden, kasvimateriaalien prosessoinnin sekä tähän liittyvien prosessien ja teknologioiden kehittämisestä. Myös taloudellinen näkökulma kehittämistyössä on olennainen. Tässä Aalto Thesis -projektissa keskitytään Valiolla jo aikaisemmin kehitettyjen prosessi- ja tuotekonseptien eteenpäin viemiseen. 

Valio toivoo projektiin talouden, tekniikan ja mikrobiologian osaajia. Diplomitöiden käytännön osuus suoritetaan laboratoriossa Valion tiloissa. Tämän projektin lisähaussa etsimme etenkin kemian tekniikan eri alojen sekä bioinformaatioteknologian (Life Science Technologies) opiskelijoita ratkomaan esimerkiksi seuraavia kysymyksiä:

Aihe 1: mikrobiologia (kemia/biotekniikka)

  • Mitkä tekijät myötävaikuttavat kasvipohjaisten tuotteiden laatuun?
    • Minkälaisia mikrobeja erilaiset kasviraaka-aineet sisältävät?
  • Miten parantaa kasvipohjaisten tuotteiden laatua ruoan prosessoinnin avulla?
  • Miten erilaiset lämpökäsittelyt vaikuttavat mikrobeihin ja itiöihin kasvipohjaisissa raaka-aineissa?

Aihe 2: tekniikka (kemia/biotekniikka/bioinformaatioteknologia)

  • Kuinka parantaa kasvipohjaisten ainesten teknistä toimivuutta prosessiparametreja optimoimalla?
  • Miten ruoan prosessointi, kuten lämpökäsittely tai pH-muutokset, vaikuttavat kasvipohjaisten ainesten fysikaaliskemiallisiin ominaisuuksiin?

Minkä kysymyksen sinä haluaisit diplomityösi kautta ratkaista? Kuvaa ideasi ja näkökulmasi hakemuksessasi!

Aihe 3: talous

  • Mitkä ovat merkittävimmät tekijät, kun tarkastellaan kasvipohjaisten tuotteiden pellolta pöytään -ruokaketjua taloudellista näkökulmasta?
  • Miten arvioida uuden kasvipohjaisen ruoan prosessoinnin toteutettavuutta?
  • Miten luoda karkeita prosessikaavioita hahmottamaan avainlukuja ja sijoitusarvioita?

Huom! Hakuaika talous-aiheeseen on päättynyt 26.1. Kiitos kaikille hakijoille! Emme vastaanota hakemuksia enää tähän teemaan.

Etsimme innovaatioita ja tuoreita näkökulmia kasvipohjaisten tuotteidemme tutkimuksen tukemiseen.

Soila Kananen, innovaatiopäällikkö, Valio

Soveltuvuus ja osaaminen.

Projektiin voivat hakea kaikki Aalto-yliopiston maisterivaiheen opiskelijat. Teknisten alojen opiskelijoilta edellytetään laboratoriotyöskentelyn perusteiden tuntemusta. Projektiin erityisen soveltuvia osaamisalueita voivat olla esimerkiksi:

  • Kemia

  • Mikrobiologia

  • Biotekniikka

  • Bioinformaatioteknologia (Life Science Technologies)

  • (Tuotantotalous)

  • (Prosessitekniikka)

  • (Taloustiede)

Projektin kieli.

  • Suomi: teknisten alojen opiskelijoiden tulee ymmärtää suomea suomenkielisen laboratorio-ohjeistuksen ja olemassa olevan tutkimusaineiston vuoksi

Opiskelijatiimin koko.

  • 3 maisteriopiskelijaa Aallon eri aloilta

Visiomme on olla maailman innovatiivisin meijeri ja ruokatalo kasvipohjaisten tuotteiden ollessa strategiamme ytimessä.

Soila Kananen, innovaatiopäällikkö, Valio

Hakuohjeet.

  • Lisähaku projektiin Valio – Kasvipohjaiset tuoteinnovaatiot / aihe 1 (mikrobiologia) ja 2 (tekniikka) on auki 28.1.–2.1.2020. Aiheen 3 (talous) hakuaika on päättynyt 26.1.2020

  • Hakulomakkeen Aalto Thesis -ohjelmaan löydät täältä. Muistathan kirjoittaa lomakkeeseen projektin nimen ja pyytää opinnäytetyösi valvojalta luvan osallistua ohjelmaan

  • Opiskelijavalinnat projektiin tehdään akateemisten ja soveltuuvuuskriteerien perusteella ja Aalto-yliopisto vastaa valintaprosessista

Projektin aikataulu.

  • Projekti alkaa helmikuussa 2020: opiskelijatiimin orientaatiotapaaminen pidetään ti 11.2. klo 9.30 ja Kick-Off -tapaaminen Valion kanssa pe 14.2. klo 9.30

  • Ohjelmaan valittujen opiskelijoiden tulee sitoutua noin kuuden kuukauden (6 kk) intensiiviseen projektityöskentelyyn ja tässä ajassa myös opinnäytetöiden tulee valmistua

Tämä on opiskelijalle upea mahdollisuus olla mukana tulevaisuuden ruokaa kehittävässä tiimissä.

Saara Pöyri, teknologiajohtaja, Valio

Aalto Thesis

Aalto Thesis on monitieteinen ohjelma maisterin opinnäytetyön tekemiseen oikealle työelämäkumppanille. Käytännössä Aallon eri koulujen opiskelijoista kootaan 2-4 hengen projektitiimejä, joissa ratkotaan työelämäkumppanin asettamaa haastetta opinnäytetöiden avulla.

Aalto myöntää ohjelmaan valituille opiskelijoille 5000 € apurahan opinnäytetyön aikaisiin elämisen kuluihin. Voit lukea lisää Aalto Thesis -ohjelmasta täältä.

Kuinka voimme auttaa?

Silva Saulio

Silva Saulio

Project coordinator
School Services, BIZ
Aalto Thesis
  • Julkaistu:
  • Päivitetty:
Jaa
URL kopioitu

Lisää tästä aiheesta

Kauppakorkeakoulun alumni Ville Vahteri
Yhteistyö Julkaistu:

Kauppakorkeakoulun alumnitarina: Ville Vahteri

Markkinointia Kauppakorkeakoulussa opiskellut alumnimme Ville Vahteri oli opiskeluaikanaan aktiivisesti mukana järjestämässä kasvuyritystapahtuma Slushia. Sieltä saadun kokemuksen siivittämänä hän päätyi perustamaan bränditoimisto Boun yhdessä Slush-kollegoidensa kanssa.
A person with AR glasses and a smart glove compiling a demo set
Yhteistyö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Tutkijat kutistivat eleitä tunnistavan teknologian sormenpään kokoon - älyhanska toimii ilman nettiyhteyttäkin

Uudenlainen eleitä tunnistava tekoälyteknologia vaatii niin vähän resursseja, että se toimii paikallisesti vaikka älyvaatteissa.
Kuvassa Arto Lindblomin, Juhani Pekkalan ja Lasse Mitrosen kuvat sekä teksti Uudistuva kauppa vihreällä taustalla
Yhteistyö, Tutkimus ja taide, Opinnot Julkaistu:

Kaupan opetuksella on pitkät perinteet Kauppakorkeakoulussa

Seuraavassa Better Business – Better Society -seminaarissa keskustellaan siitä, millä tavoin ja mihin suuntaan kaupan ala on nyt uudistumassa.
Two lab-coated women in a laboratory looking at pipes.
Yhteistyö, Opinnot Julkaistu:

Kemian ja kauppatieteen opiskelijat kehittivät kasvipohjaisia tuotteita Valion kanssa

Kahden maisteriopiskelijan tiimi teki yhteistyötä Valion kanssa Aalto Thesis -projektissa puolen vuoden ajan.