Uutiset

Alumnisuurlähettiläs Olli Copeland: Järjestötoiminnalla ja aktiivisuudella erottuu positiivisesti töitä hakiessa ja niitä tehdessä

Kauppakorkeakoulun Alumnisuurlähettiläiden nuorin jäsen Olli Copeland kehottaa tutustumaan rohkeasti uusiin ihmisiin ja laajentamaan omia verkostoja. "Esimerkiksi opiskelijatoiminnassa mukana toimiminen on loistava tapa verkostoitua", sanoo Copeland.
School of Business Alumni Ambassador Olli Copeland

Milloin ja mitä opiskelit Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa?

Aloitin opiskelun Aallon kauppakorkeakoulun Mikkelin kampuksella vuonna 2013. Siellä kaikilla opiskelijoilla on pääaineena kansainvälinen liiketoiminta.

Mikkelistä siirryin Töölön pääkampukselle suorittamaan maisteriopintoja Information & Service Management -ohjelmaan ja CEMS Master’s in Management -tutkintoon.

Millaisissa tehtävissä olet toiminut valmistumisen jälkeen?

Valmistuessani kandiksi Mikkelistä viime vuoden keväällä aloitin työskentelyn it-yhtiö Siili Solutionsissa Mestari & Kisälli –koulutusohjelmassa. Koulutusjakson päätyttyä olen työskennellyt Siilillä palvelumuotoilijana ja analyytikkona.

Tällä hetkellä keskityn suorittamaan maisteriopintoja sekä CEMS-tutkintoa Aallossa ja ensi keväänä suoritan CEMS-vaihdon Bocconin yliopistossa Italiassa.

Miten opinnot ovat hyödyttäneet työelämääsi?

Erityisesti Mikkelissä opiskelu on auttanut työelämässä huomattavasti. Nopea tahti, ryhmässä toimiminen ja esitelmien säännöllinen pitäminen ovat antaneet hyvät eväät moniin erilaisiin työtehtäviin.

Lisäksi opiskelu englanniksi sekä kansainvälinen liiketoiminta pääaineena loivat erinomaiset lähtökohdat kansainväliselle urapolulle tulevaisuudessa.

Miten opiskeluajan harrastukset ja työkokemus vaikuttavat uran eri vaiheissa?

Minulle yksi tärkeimmistä asioista opiskeluaikana oli olla aktiivisesti mukana opiskelijatoiminnassa erilaisten seurojen ja järjestöjen kautta. Mikkelissä toimin esimerkiksi opiskelijayhdistys Probban hallituksessa ja nykyään Mikkelin kampuksen alumniyhdistyksen hallituksessa sekä Helsingin CEMS –klubin alumnivastaavana.

Näissä järjestöissä toimiminen on erinomainen tapa verkostoitua sekä harjoitella käytännössä luennoilla opittuja johtamisen ja ryhmässä toimimisen perusteita. Uskon, että järjestötoiminnalla ja aktiivisuudella erottuu positiivisesti töitä hakiessa ja niitä tehdessä.

Nopea tahti, ryhmässä toimiminen ja esitelmien säännöllinen pitäminen ovat antaneet hyvät eväät moniin erilaisiin työtehtäviin.

Neuvosi opintojaan miettivälle? Vinkkejä työelämään?

Työmarkkinoilla on tällä hetkellä laajasti kysyntää yleispäteville ”generalisteille”, jotka pystyvät nopeasti omaksumaan uutta ja löytämään ratkaisuja. Mielestäni Aalto tarjoaa loistavan mahdollisuuden opiskella laajasti erilaisia kursseja ja aineita, joita rohkeasti kokeilemalla on helpompi löytää oma urapolkunsa.

Varsinkin työuran alkuvaiheessa kannattaa olla utelias ja mahdollisimman avoin uusille projekteille ja työtehtäville, sillä tekemällä oppii parhaiten.

Mitä verkostot merkitsevät sinulle?

Verkostoituminen on yksi opiskelun tärkeimmistä osista, ei pelkästään omien luokkatoverien kesken, vaan myös alumnien, yhteistyökumppaneiden sekä toisten yliopistojen opiskelijoiden kanssa.

Minulle varsinkin opiskelijajärjestön hallituksessa toimiminen avasi monia mahdollisuuksia tutustua erilaisiin ihmisiin ympäri Suomea. Suosittelenkin ehdottomasti vierailemaan toisten koulujen vuosijuhlilla, sitseillä tai muissa juhlissa ja tutustumaan rohkeasti eri värisiin haalareihin pukeutuneisiiin opiskelijoihin.

Toimit tällä hetkellä Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun alumnisuurlähettiläänä. Mitä alumnius sinulle merkitsee?

Alumnius on minulle suuri kunnia, etenkin koska olen nuorin kaikista alumnisuurlähettiläistä ja vielä tiukasti kiinni opinnoissa.

Haluan ottaa tästä roolista mahdollisimman paljon irti ja tuoda varsinkin Mikkelin alumnien näkemystä esille yhteisissä kehitysprojekteissa. Lisäksi haluan tukea Mikkelissä opiskelevia parhaani mukaan.

Kannustankin opiskelijoita rohkeasti hyödyntämään alumniverkostoaan työnhaussa ja sen ulkopuolella.

Lisätiedot:

Tutustu tarkemmin Olli Copelandin urapolkuun LinkedInissä!
Lue lisää Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun alumniyhteistyöstä sekä muista alumnisuurlähettiläistä, jotka Olli Copelandin tavoin ovat mukana kehittämässä koulun alumnitoimintaa: www.aalto.fi/fi/kauppakorkeakoulu/kauppakorkeakoulun-alumnisuurlahettilaat.

  • Julkaistu:
  • Päivitetty:

Lue lisää uutisia

kuva pikku finlandian puupilarista ja teksti time out
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Aalto-yliopisto ravistelee rakentamisen käytäntöjä New European Bauhaus -festivaaleilla Brysselissä

Koko eurooppalaista rakennusalaa kestävään muutokseen kirittävä näyttely Time Out! on esillä Brysselissä 9.–13.4.2024 osana NEB-festivaalia.
Nuoret arkkitehdit istuvat ulkoportaikossa ja hymyilevät
Yhteistyö Julkaistu:

Ella Kaira ja Matti Jänkälä kuratoivat Suomen paviljongin vuoden 2025 näyttelyn Venetsiassa

Arkkitehtikaksikon näyttelykonseptin tematiikka on modernin arkkitehtuurin säilyttäminen.
Nanoselluloosaa
Yhteistyö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Aalto panostaa sellututkimukseen edistääkseen siirtymää kohti vähähiilistä taloutta

Useat yliopistot, tutkimusorganisaatiot ja yritykset perustavat uraauurtavan EFP-tutkimusohjelman (Emission Free Pulping) perinteisten sellunvalmistusprosessien uudistamiseksi. Ohjelman teollisen mittakaavan merkityksellisyys edellyttää tutkijoiden ja teollisuuden kansainvälistä yhteistyötä.
KPMG:n räätälöity projekti, tiimi koolla
Yhteistyö, Opinnot Julkaistu:

Opiskelijaprojektissa analysoitiin KPMG:n asemaa Suomen nopeasti kasvavilla konsultointimarkkinoilla

Tutkimuksen mukaan konsultointimarkkinat ovat kasvaneet poikkeuksellisen paljon viimeisten viiden vuoden aikana. Teknologiakonsultointi on viitoittanut kasvua ja se muodostaa suurimman osan markkinoista.