Uutiset

Alumnisuurlähettiläs Daniel Tuori: Suosittelen kaikkia miettimään jo opiskellessaan, millaista työtä haluaisi tehdä myöhemmin

Alumnimme Daniel Tuori suosittelee opiskelijoita hyödyntämään Kauppakorkeakoulun tarjoamat mahdollisuudet tavata koulun alumneja ja yritysedustajia opiskeluaikana. ”Keskusteluissa voi löytää uusia mielekkäitä tehtäväkenttiä tai ne voivat vahvistaa omia mielenkiinnon kohteita. Verkostoitumisesta on muutenkin hyötyä kaikissa uran eri vaiheissa”, Tuori sanoo.
School of Business Alumni Ambassador Daniel Tuori

Milloin ja mitä opiskelit Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa?

Opiskelin Kauppiksessa vuosina 1983–1989 talousmaantiedettä sekä kansainvälistä markkinointia.

Millaisissa tehtävissä olet toiminut valmistumisen jälkeen?

Olen toiminut markkinointiviestinnän palvelutoimistoissa projektijohdon ja strategisen suunnittelijan tehtävissä, toimitusjohtajana, asiakkuusjohtajana sekä markkinointijohtajana.

Tällä hetkellä olen markkinointi- ja viestintäjohtajana Trevianilla, joka on kiinteistörahoitukseen keskittyvä suomalainen asiantuntijayritys.

Miten opinnot ovat hyödyttäneet työelämääsi?

Omalla kohdallani tutkinnon suorittaminen Kauppiksessa oli enemmänkin yleissivistävää kuin tiettyyn ammattiin kouluttavaa – monella on varmaan nykyään vastaava kokemus opiskelusta. Kauppis oli kuitenkin hyvä paikka verkostoitua ja esimerkiksi harjoitella organisaation johtamista, sillä olin aktiivinen myös KY:n toiminnassa.

Verkostoitumisesta on ollut hyötyä kaikissa uran eri vaiheissa. Tein graduni toimeksiantona Mainostajien Liitolle, ja sen pohjalta pääsin kirjoittamaan markkinointiaiheisen tietokirjan, Sponsoroinnin Oppaan.

Neuvosi opintojaan miettivälle?

Suosittelen kaikkia miettimään jo opiskellessaan, millaista työtä haluaisi tehdä myöhemmin. Haluatko olla asiantuntija tai johtaja? Yksityisellä, julkisella vai kolmannella sektorilla? Haluatko tehdä numerokeskeistä vai ihmiskeskeistä työtä, enemmän itsenäistä työtä vai mieluummin ryhmässä? Haluatko lähteä työskentelemään ulkomaille? Tietynlainen ”unelma/visio”-harjoitus olisi varmasti monelle paikallaan – se olisi ollut hyödyllinen myös itselleni aikanaan.

Kannattaa myös seurata aktiivisesti uutisia ja käyttää hyödyksi erilaiset mahdollisuudet, joita Kauppiksessa ja Aallossa tarjotaan: käy yritysvierailuilla, juttele työelämässä olevien alumnien kanssa, vaihda ajatuksia tuttujen kanssa ja lähde vaihtoon ulkomaille.

Koen itse, että alumnina on mukava auttaa nykyisiä opiskelijoita eteenpäin heidän polullaan.

Monet, etenkin juuri opiskelunsa aloittaneet, ovat huolissaan, miten löytävät ensimmäisen oman alan työpaikan. Onko sinulla vinkkejä tähän?

Erilaiset mentorointiohjelmat (esimerkiksi Suomen Mentorit ja Aallon oma mentorointiohjelma) ovat hyviä väyliä kokeneiden mentoreiden saamiseksi opiskelijoille ja vastavalmistuneille. Mentorin kautta voit myös löytää uusia mielekkäitä tehtäväkenttiä ja mentorointiohjelmaan osallistuminen saattaa avata mahdollisuuksia esimerkiksi trainee-paikkoihin.

Verkostojen luonti on tärkeää, niin kasvotusten kuin digitaalisestikin. Nykyään on niin helppo luoda uusia yhteyksiä verkon välityksellä (kurkkaa Aalto Alumni Circleen, joka on avoin alumneille ja opiskelijoille!), ja se luo etenkin nuorille hyvän pohjan tulevaisuuden työuraa varten. Oma aktiivisuus on kuitenkin tärkeää ja on hyvä muistaa olla joustava ensimmäisten työpaikkojen työn sisällön sekä palkan suhteen.

Lisätiedot:

Tutustu tarkemmin Daniel Tuorin urapolkuun LinkedInissä!

Lue lisää Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun alumniyhteistyöstä sekä muista alumnisuurlähettiläistä, jotka Daniel Tuorin tavoin ovat mukana kehittämässä koulun alumnitoimintaa: www.aalto.fi/fi/kauppakorkeakoulu/kauppakorkeakoulun-alumnit.

  • Julkaistu:
  • Päivitetty:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

kuva pikku finlandian puupilarista ja teksti time out
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Aalto-yliopisto ravistelee rakentamisen käytäntöjä New European Bauhaus -festivaaleilla Brysselissä

Koko eurooppalaista rakennusalaa kestävään muutokseen kirittävä näyttely Time Out! on esillä Brysselissä 9.–13.4.2024 osana NEB-festivaalia.
Nuoret arkkitehdit istuvat ulkoportaikossa ja hymyilevät
Yhteistyö Julkaistu:

Ella Kaira ja Matti Jänkälä kuratoivat Suomen paviljongin vuoden 2025 näyttelyn Venetsiassa

Arkkitehtikaksikon näyttelykonseptin tematiikka on modernin arkkitehtuurin säilyttäminen.
Nanoselluloosaa
Yhteistyö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Aalto panostaa sellututkimukseen edistääkseen siirtymää kohti vähähiilistä taloutta

Useat yliopistot, tutkimusorganisaatiot ja yritykset perustavat uraauurtavan EFP-tutkimusohjelman (Emission Free Pulping) perinteisten sellunvalmistusprosessien uudistamiseksi. Ohjelman teollisen mittakaavan merkityksellisyys edellyttää tutkijoiden ja teollisuuden kansainvälistä yhteistyötä.
KPMG:n räätälöity projekti, tiimi koolla
Yhteistyö, Opinnot Julkaistu:

Opiskelijaprojektissa analysoitiin KPMG:n asemaa Suomen nopeasti kasvavilla konsultointimarkkinoilla

Tutkimuksen mukaan konsultointimarkkinat ovat kasvaneet poikkeuksellisen paljon viimeisten viiden vuoden aikana. Teknologiakonsultointi on viitoittanut kasvua ja se muodostaa suurimman osan markkinoista.