Uutiset

Alumni Patrick Lees: Kaikki työkokemus on arvokasta sekä sosiaalisesta näkökulmasta että uran kannalta

Kauppakorkeakoulun Mikkelin kampuksen alumnin Patrick Leesin ura koki yllättävän käänteen jo alkuvaiheessa, ja hän lähti työskentelemään uudistuvien energianlähteiden pariin. ”Pienet yksityiskohdat ja ajoitus voivat vaikuttaa merkittävästi urasi kulkuun, ja kehotankin olemaan pitämättä liian tiukasti kiinni ennalta suunnitellusta urapolusta.”
BScBA Program alumnus Patrick Lees on a ski trip to Koli

Olen Patrick Lees, ja työskentelen kaupallisena johtajana ABO Wind Oy:ssä, joka on Saksassa perustetun, maailmalaajuisen tuuli- ja aurinkovoimahankkeita kehittävän yrityksen suomalainen tytäryhtiö. Vastaan yhtiön taloushallinnosta sekä liiketoiminnan kehittämisestä Suomen markkinoilla.

Mitä opiskelit Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa ja milloin?

Aloitin opinnot International Business -kandidaattiohjelmassa Mikkelissä vuonna 2007, ja valmistuin vuonna 2011. Sen jälkeen suoritin Aalto-yliopistossa maisterin tutkinnon Information and Service Management -maisteriohjelmassa sivuaineenani Creative Sustainability.

Millainen urapolkusi on ollut?

Kun opiskelin Aalto-yliopistossa, työskentelin useissa erilaisissa tehtävissä saadakseni kokemusta, rahoittaakseni opintojani sekä ymmärtääkseni paremmin, mitkä kiinnostuksenkohteeni olivat. Valmistuttuani olin lähdössä harjoitteluun Suomen suurlähetystöön Mexico Cityyn, mutta vain viisi päivää ennen työn alkamista sain toisen työtarjouksen energiateollisuudessa toimivalta yritykseltä. Tehtyäni vaikean päätöksen aloitin graduate-ohjelmassa Prysmian Groupilla, ja sen seurauksena päädyin lopulta Milanoon työskentelemään muutamaksi vuodeksi merituuliprojektien parissa. Pienet yksityiskohdat ja ajoitus voivat vaikuttaa merkittävästi urasi kulkuun – niin kävi ainakin minun tapauksessani. Siksi kehotankin olemaan pitämättä liian tiukasti kiinni ennalta suunnitellusta urapolusta!

Miten päädyit nykyiseen työhösi?

Päädyin työskentelemään energiateollisuuden alalle Prysmianin graduate-ohjelman kautta vuonna 2014, ja palattuani Suomeen vuonna 2017 tuntui luonnolliselta jatkaa työskentelyä uudistuvien energianlähteiden parissa. Erikoistuin tuulienergiaprojekteihin, ja lopulta aloitin työt tuuli- ja aurinkovoimahankkeita kehittävässä yrityksessä Helsingissä keväällä 2019.

Minulle Mikkelin opintojen olennaisen tärkeä anti oli ryhmätyön dynamiikan oppiminen.

Patrick Lees, BScBA-ohjelman alumni

Miten kuvailisit International Business -kandidaattiohjelmaa?

Ohjelman opetussuunnitelma on hyvin erilainen verrattuna muihin kauppakorkeakoulujen ohjelmiin. Intensiiviset kolme viikkoa kestävät kurssit ja vierailevat luennoitsijat varmistavat, että työmäärä on tasainen ympäri vuoden. Kurssit sisältävät paljon ryhmätöitä, esitysten pitämistä sekä käytännön projekteja. Kaiken kaikkiaan olen sitä mieltä, että tämä nimenomainen opiskelumuoto sopi minulle oikein hyvin. Minulla on kaksoiskansalaisuus, ja siksi kansainvälisesti suuntautuneet opinnot olivat myös aina kiinnostaneet minua.

Mikä oli mielestäsi erityisen tärkeää opinnoissasi tai mikä oli hyödyllisintä uraasi ajatellen?

Minulle Mikkelin opintojen olennaisen tärkeä anti oli ryhmätyön dynamiikan oppiminen, kun me eri kulttuureista ja taustoista lähtöisin olevat nuoret opiskelijat työskentelimme yhdessä ensimmäisestä päivästä alkaen. Maisterin opinnoissani tärkeimmät kokemukseni olivat käytännön kurssiprojektit, joiden parissa työskentelin. Toinen käsitteli kestävää maataloutta Mosambikissa ja toinen Nokialle tehtäviä laskelmia hiilidioksidipäästöjen vähentämismahdollisuuksista. Nämä projektit vaikuttivat siihen, että päädyin lopulta työskentelemään uusiutuvien energianlähteiden pariin.

BScBA Program alumnus Patrcik Lees

Työskentelitkö opintojen aikana? Mitkä ovat vinkkisi opiskelijoille, jotka haluavat työskennellä opintojen ohella?

Tein opintojeni aikana osa-aikaisesti tuotemarkkinointia supermarketissa ja tapahtumissa sekä toimin alakoulun sijaisopettajana. Opinnäytetyötä tehdessäni työskentelin myymäläpäällikkönä Hiltillä. Jos vain on motivaatiota ja aikaa tehdä töitä osa-aikaisesti opintojen ohella, ei siitä ainakaan mitään haittaa ole tulevaa uraa ajatellen. Neuvoni on, että osa-aika työn kanssa ei kannata olla liian valikoiva – kaikki työkokemus on arvokasta sekä sosiaalisesta näkökulmasta että uran kannalta.

Millaisia neuvoja antaisit nykyisille BScBA-opiskelijoille ja vastavalmistuneille?

Et voi loppujen lopuksi suunnitella tulevaa uraasi kovin tarkasti etukäteen. On tärkeää selvittää itsellesi, mistä olet kiinnostunut, ja et voi tietää, kiinnostaako joku tietty työ, jos et kokeile sitä.

Kerro mieleenpainuvin muistosi Mikkelin ajoilta.

Minulla on paljon hyviä muistoja ajastani Mikkelissä. Mutta ehkä yksi unohtumattomista kokemuksista on kesä 2009, jota vietimme pienen BABA-yhteisömme kanssa. Lämpimät kesäpäivät olivat sekoitus espanjan opintoja, rantalentopalloa, pelailua ulkona sekä loputtomia lämminhenkisiä keskusteluja.

Lue lisää Patrickin urapolusta LinkedInissä.

Aalto University International Business -kandidaattiohjelma.jpg

International Business, kauppatieteiden kandidaatti (BScBA, Mikkeli) ja kauppatieteiden maisteri (Otaniemi)

International Business -kandidaattiohjelma (BScBA Program) tarjoaa opiskelijoille laaja-alaista osaamista ja kykyä rakentaa, kehittää ja johtaa yrityksiä kansainvälisellä asenteella. Kansainvälisesti suuntautunut kauppatieteiden kandidaatin tutkinto liiketoiminnan alalta avaa monenlaisia yksityisen ja julkisen sektorin uramahdollisuuksia useilla aloilla ympäri maailman.

Koulutustarjonta

Löydä lisää mielenkiintoista sisältöä sosiaalisen median kanavistamme

  • Julkaistu:
  • Päivitetty:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

kuva pikku finlandian puupilarista ja teksti time out
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Aalto-yliopisto ravistelee rakentamisen käytäntöjä New European Bauhaus -festivaaleilla Brysselissä

Koko eurooppalaista rakennusalaa kestävään muutokseen kirittävä näyttely Time Out! on esillä Brysselissä 9.–13.4.2024 osana NEB-festivaalia.
Aalto Squad students on campus
Opinnot Julkaistu:

Hakijoiden määrä Aalto-yliopistoon kasvoi kevään toisessa yhteishaussa

Suomen- ja ruotsinkielisiin kandidaattikoulutuksiin oli 13 500 hakijaa
Hymyilevä Raili Pönni seisoo neuvotteluhuoneessa, taustalla näkyy ikkunasta Dipolin piha-aluetta.
Nimitykset Julkaistu:

Aalto-yliopiston kehitysjohtajaksi on nimitetty Raili Pönni

Raili Pönni on toiminut aiemmin yliopiston suunnittelupäällikkönä ja väliaikaisena kehitysjohtajana.
Nuoret arkkitehdit istuvat ulkoportaikossa ja hymyilevät
Yhteistyö Julkaistu:

Ella Kaira ja Matti Jänkälä kuratoivat Suomen paviljongin vuoden 2025 näyttelyn Venetsiassa

Arkkitehtikaksikon näyttelykonseptin tematiikka on modernin arkkitehtuurin säilyttäminen.