Uutiset

Alumni Atte Hujanen: Olen ollut yrittäjä koko elämäni

”Jotta voit menestyä yrittäjänä ja nauttia siitä, sinun tulee nauttia ennalta-arvaamattomista tilanteista, niihin reagoimisesta ja niiden selättämisestä. Jos ajatus sellaisesta arjesta päivä toisensa jälkeen saa hymyn kasvoillesi, niin yrittäjyys saattaa olla sinua varten.”, pohtii karaoken suoratoistopalvelu Singan perustaja ja alumnimme Atte Hujanen.
Atte Hujanen.
Kauppakorkeakoulun alumni Atte Hujanen Singa-tiiminsä kanssa 2021.

Kuka olet? Mitä opiskelit Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa ja muualla ja milloin valmistuit?

Olen Atte Hujanen, KTM vuosimallia 2016. Aloitin yliopisto-opinnot vuonna 2006 Lappeenrannan teknillisen yliopiston kauppatieteiden kandidaattiohjelmassa. Tiesin jo opintojeni alussa, että vaihtelun vuoksi ja kokemusta kartuttaakseni haluan tehdä maisteriopintoni jossakin toisessa yliopistossa joko ulkomailla tai kotimaassa. Niinpä vuonna 2010 päädyin Aalto-yliopistoon yrittäjyyden maisteriohjelmaan. 

Ennen Aaltoon siirtymistä opiskelin kahden vuoden ajan Metropoliassa kulttuurituottaja -linjalla kerryttääkseni ammatillisista osaamista, mutta lopulta Aallossa opiskelun vetovoima vei mennessään ennen kulttuurituottajaksi valmistumista.

Atte Hujanen Slushissa.
Atte Hujanen Slushissa.

Miksi halusit opiskella yrittäjyyden maisteriohjelmassa (Entrepreneurship and Innovation Management)? Minkälainen opiskelukokemuksesi oli?

Olen ollut koko elämäni yrittäjä, enkä ole tehnyt päivääkään palkkatöitä sellaiselle yhtiölle, jossa en olisi itse ollut osakkaana. Niinpä minun oli varsin luontevaa siirtyä LUT:in johtaminen ja organisaatiot -pääaineopintojen jälkeen lähemmäksi soveltavaa rajapintaa, ja olihan aihealuekin minulle jo ennestään tuttu. 

Vuonna 2010 Aalto-yliopiston yrittäjyyden maisteriohjelma vielä etsi paikkaansa ja haki muotoaan Aallon sisällä. Maisteriohjelma oli kooltaan pieni, ja opetus järjestettiin omissa tiloissaan Helsingissä Mechelininkadun varressa toimineessa aikuiskoulutuskeskuksessa. Ohjelmalla ei juurikaan ollut kosketuspintaa Kauppakorkeakoulun silloisessa Töölön päärakennuksessa tai muissa Aallon Otaniemen rakennuksissa tapahtuvaan opetukseen tai opiskelijaporukoihin – kyseessä oli siis jokseenkin yrittäjälähtöinen maisteriohjelma. 

Opiskelu oli kuitenkin mukavaa, tosin silloisen ohjelmajohdon valinnan mukaisesti hyvin teoriapainotteista. Olin jo kandivaiheessa tutustunut sivuaineen kautta yrittäjyyden teoriaan. Maisteriohjelman kursseilla huomasin usein löytäväni itseni eri koulukunnasta luennoitsijoiden kanssa, mikä johti Hollywood-elokuvien stereotyyppistä yliopistomielikuvaa mukaileviin keskusteluihin tieteen ja tutkimuksen syvimmästä luonteesta. En tiedä mitä opin, mutta ainakin opinnot ovat olleet ikimuistoisia!

Millainen urapolkusi on ollut? Mitkä ovat olleet sinulle urasi kohokohtia?

Urapolkuni alkoi omalla kohdallani jo kauan ennen opintoja, mikä on itsessään merkittävä syy siihen, miksi aloitin opiskeluni vuonna 2006 ja palautin graduni vuonna 2016. Silti en tekisi mitään toisin. Oman yrityksen pyörittäminen ja soveltavan kokemuksen kartuttaminen jo ennen opintoja tai opintojen aikana on mielestäni ehdottomasti paras tapa oppia. Silloin oppiminen ei ole vain ulkoa opettelua tai lukemista. 

Vuonna 2011, kun olin juuri aloittanut opiskelut Aallossa, olin mukana perustamassa Slush -tapahtumaa ja aloitin myös sen vastaavana tuottajana. Viimeisen kerran olin järjestämässä Slushia tapahtuman toisena vetovastuullisena henkilönä vuonna 2014, ja heti sen jälkeen aloitin täysipäiväiset työt uuden yhtiöni toimitusjohtajana. Siitä asti olen ollut Singan toimitusjohtaja. 

Suomessa on yksi maailman laadukkaimmista opiskelijayrittäjyysyhteisöistä, joten käyttäkää sitä hyödyksenne!

Atte Hujanen, karaoken suoratoistopalvelu Singan toimitusjohtaja ja Kauppakorkeakoulun alumni

Miten opiskelu Aallossa auttoi sinua yrittäjyydessä ja työelämässä yleisesti?

Yrittäjyyden maisteriohjelman hyvinkin teoreettinen kulma yrittäjyyteen ei suoraan tarjonnut eväitä käytännön yrittäjätaipaleeseen, mutta ohjelmassa opiskelu eittämättä haastoi ajattelemaan kriittisesti ja opettelemaan oppimaan nopeasti sekä monipuolisesti. Oman ajattelun haastaminen ja kehittäminen sekä sen heikkouksien löytäminen ovat ehdottomasti minkä tahansa yliopisto-opintojen varmin arvo jokaiselle opiskelutaivalta harkitsevalle. Yrittäjä ei välttämättä tutkinnolla mitään tee, mutta kun yrittäjä on tutkinnon suorittanut, niin yrittäminenkin on huomattavasti helpompaa.

Olet Singa-nimisen yrityksen perustaja toimitusjohtaja. Kertoisitko vähän lisää Singasta ja siitä, miten päädyit perustamaan sen? Minkälaista työsi on?

Singa on karaoken suoratoistopalvelu ammattilaisille ja kotikäyttäjille – hieman kuin Netflix, mutta karaokelle. Tunsin toimialan entuudestaan ja olin tavannut vuosien varrella kaikki karaokealan isoimmat yritykset kaikilta maailman mantereilta. Alun hämmennys toimialan analogisuudesta kääntyi vuosien myötä syy-seuraussuhteiden ymmärrykseksi. Toimiala oli analoginen, koska se oli osaltaan hyvää bisnestä – muutos olisi ollut kallista sekä riskipitoista, ja kaiken lisäksi yhtiöiden johtajat eivät olleet erityisen diginatiiveja. Näin tilaisuuden mullistaa toimialan, jonka tunsin ja päätin kokeilla olinko oikeassa.

Singa on kansainvälinen ohjelmistoyritys siinä missä muutkin, eli toisin sanoen toimitusjohtajana työni on varmistaa, että yhtiöllä on parhaat mahdolliset työntekijät tekemässä työtä tavalla, joka mahdollistaa heille parhaan mahdollisen työn tekemisen – kaikki muu on vähemmän tärkeää. Tämän mahdollistamiseksi päiväni täyttyvät yhtiön rahoituksesta huolehtimisesta, kumppaneiden kanssa neuvottelusta ja tuote- sekä strategiatyöhön osallistumisesta.

Mitä ovat mielestäsi yrittäjän tärkeitä ominaisuuksia? Entäpä minkälaisia haasteita yrittäjyydessä kohtaa?

Yrittäjyys on ennalta-arvaamatonta eikä sitä voi mielestäni mitenkään muuten määritellä. Kaikki yrittäjyys ei ole stressaavaa, ei riskipitoista eikä jännittävää, mutta yleensä kaikki yrittäjyys on tavalla tai toisella erilaista kuin luulit sen olevan. Jotta voit menestyä yrittäjänä ja nauttia siitä, sinun tulee nauttia ennalta-arvaamattomista tilanteista, niihin reagoimisesta ja niiden selättämisestä. Jos ajatus sellaisesta arjesta päivä toisensa jälkeen saa hymyn kasvoillesi, niin yrittäjyys saattaa olla sinua varten.

Muita vinkkejä yrittäjyydestä kiinnostuneille Aallon ja Kauppiksen opiskelijoille?

Vinkkini on, että hakeutukaa Aaltoes:n (Aalto Entrepreneurship Society) tapahtumiin sekä toimintaan mukaan. Olkaa aktiivisia ja etsikää mahdollisuuksia kokea ja oppia uutta. Suomessa on yksi maailman laadukkaimmista opiskelijayrittäjyysyhteisöistä, joten käyttäkää sitä hyödyksenne!

Mitä odotat tulevaisuudelta?

Lisää ennalta-arvaamattomuutta, sillä silloin tiedän olevani vielä liikkeessä.

Tutustu Aten urapolkuun tarkemmin LinkedInissä!

Kauppakorkeakoulun alumnitarinoita

Täältä löydät Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun alumnitarinoita. Tarinoista löydät esimerkkejä koulumme alumnien urapoluista. Alumnitarinat on jaoteltu pääaineen mukaan. Uusimmat julkaisut ovat pääaineryhmissä ensimmäisinä.

Aaltoy-yliopisto / Unto Rautio

Yrittäjyys ja innovaatiot

Aalto-yliopiston yrittäjyys- ja innovaatioekosysteemissä tutkimuksesta syntyy kannattavaa liiketoimintaa.

Slush10

Aalto Entrepreneurship Society (ulkoinen linkki)

Euroopan suurin ja aktiivisin opiskelijavetoinen yrittäjyysyhteisö.

Aaltoes

Aalto-yliopisto ja kasvuyritystapahtuma Slush

Aalto-yliopistolla ja Slushilla on pitkä historia yhdessä – ovathan startup- ja teknologiatapahtuma Slushin juuret syvällä Aallon ekosysteemissä.

Slushin ja Aallon yhteistyöbanneeri
Kauppakorkeakoulun alumneille
  • Julkaistu:
  • Päivitetty:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

kuva pikku finlandian puupilarista ja teksti time out
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Aalto-yliopisto ravistelee rakentamisen käytäntöjä New European Bauhaus -festivaaleilla Brysselissä

Koko eurooppalaista rakennusalaa kestävään muutokseen kirittävä näyttely Time Out! on esillä Brysselissä 9.–13.4.2024 osana NEB-festivaalia.
Aalto Squad students on campus
Opinnot Julkaistu:

Hakijoiden määrä Aalto-yliopistoon kasvoi kevään toisessa yhteishaussa

Suomen- ja ruotsinkielisiin kandidaattikoulutuksiin oli 13 500 hakijaa
Hymyilevä Raili Pönni seisoo neuvotteluhuoneessa, taustalla näkyy ikkunasta Dipolin piha-aluetta.
Nimitykset Julkaistu:

Aalto-yliopiston kehitysjohtajaksi on nimitetty Raili Pönni

Raili Pönni on toiminut aiemmin yliopiston suunnittelupäällikkönä ja väliaikaisena kehitysjohtajana.
Nuoret arkkitehdit istuvat ulkoportaikossa ja hymyilevät
Yhteistyö Julkaistu:

Ella Kaira ja Matti Jänkälä kuratoivat Suomen paviljongin vuoden 2025 näyttelyn Venetsiassa

Arkkitehtikaksikon näyttelykonseptin tematiikka on modernin arkkitehtuurin säilyttäminen.