Uutiset

Aalto-yliopisto Junior tavoitti vuonna 2021 virtuaalitoiminnoilla lähes 18000 lasta, nuorta ja opettajaa

Liikkumisrajoitukset eivät pysäyttäneet lasten ja nuorten koululaistoimintaa vuonna 2021. Osallistujamäärät olivat lähes samoja kuin ennen korona-aikaa. Valtakunnallinen saavutettavuus lisääntyi ja uudet opettaja löysivät toiminnan eri puolelta Suomea.
Kolme nuorta naista selin kameraan. Keskimmäinen tyttö käyttää VR-laseja, taustalla näkyy iso näyttö, jossa koordinaattiverkosto. Kuva on sinisävyiinen

Koronan tuomat rajoitukset eivät pysäyttäneet Juniorin toimintaa kuin hetkeksi maaliskuussa 2020. Toimintamuodot siirrettiin verkkoon kevään aikana ja syksyllä oltiin jo täydessä virtuaalitohinassa. Ensin luotiin lapsille, nuorille, perheille ja opettajille kotona kokeiltavia työohjeita, some-sisältöjä ja läksyapua. Opintokäynnit siirrettiin virtuaalisiksi ja uusia toimintamuotoja aloitettiin sekä siirrettiin resursseja toimiviin ratkaisuihin. Tämän eteen jouduttiin tekemään hartiavoimin töitä.

“Alussa jouduimme miettimään, millaiset sisällöt ja tehtävät toimisivat myös verkon yli. Tämä ei ollut aivan yksinkertaista, koska Juniorin opintokäyntien tärkein osa on nimenomaan kokeellinen osuus, jossa lapset ja nuoret pääsevät itse tutkimaan ja testaamaan laboratoriossamme. Nyt työpajat piti suunnitella uudelleen siten, että ne pystyttiin toteuttamaan koulun välineillä ja tarvikkeilla.”, vierailukoordinaattori Pilvi Saaristo muistelee. “Ajan kanssa olemme kuitenkin päässeet tilanteeseen, jossa pystymme tarjoamaan monipuolisen valikoiman työpajoja Aallon eri korkeakouluista.”

Työnteko kannatti, sillä harppaus ja kehitys oli huima. Vuonna 2021 tavoitettiin virtuaalitoiminnoilla lähes 18 000 lasta, nuorta ja opettajaa. Sana oli kiirinyt, sillä suurin osa osallistui toimintaan ensimmäistä kertaa. Laskettaessa yhteen edellisen vuoden tilastot, tähän mennessä on tavoitettu virtuaalisesti  noin 28000 henkilöä. Samalla Aalto-yliopisto Juniorin opetusmateriaalit lähtivät kiertämään opettajien keskuudessa ja saivat paljon kiitosta. 

Virtuaalisuuden ansiosta pystymme myös tarjoamaan näitä työpajoja ensimmäistä kertaa kaikkialle Suomeen

Pilvi Saaristo
Suomen kartta, jossa keltaisella kunnat, joista on osallistuttu Aalto-yliopisto Juniorin toimintaan.
Keltaisella kunnat, joista on osallistuttu Aalto-yliopisto Juniorin toimintaan. Kävijät painottuvat pääkaupunkiseudulle.

Monia ratkaisuja tehtiin myös ajatuksella, että rajoitukset päättyvät joskus ja siirtyminen hybridiaikaan alkaa. Virtuaaliset toimintamuodot ovat mahdollistaneet maantieteellisen saavutettavuuden, kävijöitä on ollut kirjaimellisesti Hangosta Enontekiöön. Etäaikana toimintaan osallistuttiin 150:stä kunnasta, eli lähes puolet Suomen kunnista! Etenkin pienempien paikkakuntien opettajat ovat toivoneet, että osallistuminen etänä olisi myös jatkossa mahdollista. Palaute toiminnoista on myös ollut järjestäen kiittävää, vaikka etävierailun dynamiikka on erilaista normaaliin verrattuna.

Aalto-yliopisto Juniorin päätavoitteena on innostaa ja osallistaa lapsia tieteen, taiteen, teknologian ja talouden pariin. “Toiminta rakennetaan saavutettavaksi ja yhteisellä tekemisellä on siinä tärkeä rooli. Aalto-yliopiston ulkoiset ja sisäiset sidosryhmät ovat elintärkeitä tässä yhtälössä, eikä esimerkiksi tämän vuoden huimaa lukua olisi voitu saavuttaa ilman jokaisen toimijan panosta.” Aalto-yliopisto Juniorin päällikkö Veli-Matti Ikävalko summaa.

Teksti: Greta Salonen
Lisätiedot: Veli-Matti Ikävalko, [email protected]

 

  • Julkaistu:
  • Päivitetty:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Professor Jukka Luoma
Palkinnot ja tunnustukset Julkaistu:

Vuoden opettajaksi valittu Jukka Luoma

Tuotantotalouden laitoksen kilta Prodeko äänesti professori Jukka Luoman Vuoden opettajaksi 2023.
Aalto-yliopisto Juniorin opiskelijaohjaaja
Opinnot Julkaistu:

Innostavat opiskelijat ohjaavat oman alansa asiantuntijoina Aalto-yliopisto Juniorin työpajoja

Junior tarjoaa lapsille ja nuorille kurkistuksia Aalto-yliopiston tarjontaan. Lue lisää toiminnasta – ja siitä, miten voit lahjoittamalla tukea tulevaisuuden tekijöiden hyväksi tehtävää työtä.
Käsikirjoituskoulutusta / post-it-lappuja / Marja-Riitta Koivumäki
Mediatiedotteet, Yliopisto Julkaistu:

Aalto-yliopistoon elokuva- ja televisiodramaturgian erikoistumiskoulutus

Syksyllä 2023 alkava koulutus on suunniteltu ammatillista osaamista syventäväksi koulutukseksi alalla jo toimiville.
Alma Median projektitiimi, Aalto BIZ
Yhteistyö, Opinnot Julkaistu:

Vastuullisuus on tärkeä osa asumisen digitaalisia palveluita

Opiskelijat tekivät Alma Medialle yritysprojektin, jossa he kartoittivat asumisen digitaalisia palveluita kestävän kehityksen näkökulmasta.