Tutkimus ja taide

Väitöskirjat

Aalto-yliopistossa tehtävät väitöskirjat julkaistaan avoimesti Aaltodoc-julkaisuarkistossa. Suurin osa väitöskirjoista on artikkeliväitöskirjoja, joihin kuuluu useita julkaisuja vertaisarvioiduissa kansainvälisissä lehdissä. Myös monografiat hyväksytään. Taiteiden ja suunnittelun alalla väitöskirjaan voi kuulua myös taiteellisia osia, kuten taiteellinen tuotos tai usean toisiinsa liittyvän tuotoksen sarja.
Kaksi opiskelijaa selailemassa lasisen vitriinin päällä olevaa kirjaa Oppimiskeskuksessa.

Selaa väitöskirjoja Aaltodoc-julkaisuarkistossa

Tohtorikoulutettavat puolustavat väitöskirjaansa julkisessa väitöstilaisuudessa. Ennen väitöstilaisuutta väitöskirjan tarkastaa kaksi itsenäistä alan asiantuntijaa, jotka valitaan yliopiston ulkopuolelta, useimmiten ulkomailta.

Tohtoriksi valmistuneille järjestetään juhlallinen tohtoripromootio, jossa myönnetään eri alojen tohtorin ja kunniatohtorin arvoja. Perinteisesti promootiossa vastavalmistuneet ja tohtorit vihitään tiedeyhteisön täysivaltaisiksi jäseniksi.

Lue seuraavasta promootiotilaisuudesta

Tohtoriksi valmistunut nainen vastaanottamassa päähänsä mustaa tohtorinhattua promootiossa.

Tohtoriohjelmat

Kuusi tohtoriohjelmaa kouluttavat haastavimpiin tutkija- ja asiantuntijatehtäviin. Tohtorinkoulutus on osa ainutlaatuista, monitieteistä ja kansainvälistä tiedeyhteisöä.

Väitöstilaisuudet

Väitökset

Väitös matematiikan alalta, M.Sc. Stavros Evdoridis

Väitöskirjan nimi on "Geometric properties of harmonic and polyharmonic mappings"
Book cover with abstract forms
Väitökset

Väitös valokuvan alalta, TaM Pauliina Pasanen

Valokuvauksen lehtori Pauliina Pasasen Aalto-yliopistossa 16.4.2021 tarkastettava väitöskirja on ensimmäinen suomalainen valokuvauksen korkeakoulupedagogiikkaan keskittyvä tutkimus. Tutkimus tarjoaa konkreettisia ehdotuksia korkeakoulujen valokuvauksen ja taiteen pedagogiikan kehittämiseksi.
Yellow Aalto pen
Väitökset

Väitös logistiikan aineesta, Tri Tran, M.Sc. (Econ), CEMS MIM

Väitöskirjan nimi on "In the pursuit of Operational Excellence – Challenges with performance measures and performance estimates”.
short double-ended black pencil
Väitökset

Väitös visuaalisen viestinnän muotoilun alalta, TaM Laura Valojärvi

Valojärven väitöskirja tarjoaa uuden tavan tarkastella luovia voimavaroja, jotka auttavat saavuttamaan ja ylläpitämään luovaa hyvinvointia.
  • Julkaistu:
  • Päivitetty:
Jaa
URL kopioitu