Oasis of Radical Wellbeing

Hyvinvointisisältöä sinulle!

Tutkimukset antavat tietoa siitä, mitkä seikat auttavat pitämään suunnan tavoitteiden suhteen ja mikä tekee matkasta tavoitteita kohtaan elävämpää.

Ensinnäkin, postiviisiet tunteet ovat tärkeitä. Jos todella pidät tehtävästäsi, kuten artikkelin kirjoittamisesta tai padelin pelaamisesta, on paljon helpompaa jatkaa sen parissa. Toisin sanoen, jos polku kohti tavoitetta tuntuu mukavalta, on paljon todennäisempää, että pysyt tavoitteen suunnassa. Positiiviset tunteet laajentavat tarkkaavaisuuttamme.

Toiseksi, flown kokemus on erityisen motivoiva. Flow-kokemuksella tarkoitetaan hetkeä, jolloin henkilö on erittäin keskittynyt tekemiseensä. Flow syntyy useimmiten hetkellä, jolloin teet sellaista, josta pidät erityisen paljon, ja jossa olet taitava.

Flow syntyy hetkellä, jolloin omat taitosi vastaavat tehtävässä tarvittavaa osaamista. Jos et vielä ole yltänyt tähän taitotasoon, ei kiirettä, kannattaa vain jatkaa harjoittelua!

Kolmanneksi, kaverit auttavat pääsemään esteiden ylitse. Jos sinulla on luottohenkilö matkassa, saat tukea niinä hankalina hetkinä, jolloin motivaatio laskee. Tästä syystä tavoitteiden saavuttaminen on helpompaa ryhmässä. Ja tästä syystä myös hyvä ohjaaja on kullan arvoinen. On paljon helpompaa pysyä suunnitelmassa, kun siihen saa tukea.

Salille on helpompi lähteä pimeässä ja kylmässä lumi- tai räntäsateessa, kun menee kaverin kanssa. Kannattaa vilkaista ympärille, ehkä läheltä löytyy henkilö, jolla on samoja tavoitteita kuin sinulla. Sosiaalinen tuki nimittäin todellakin vaikuttaa siihen, kuinka hankalilta vastoinkäymiset näyttävät.

Sokerina pohjalla on tavoitteiden merkityksellisyys. Lue niistä lisää Frank Martelan blogista! (linkki alla)


Hyvinvoinnin avaimet -sarja

Tunnetaidot

Hyvinvoinnin avaimet I: Tunnetaidot

Voimme yrittää hyväksyä ja tutkia hankalia tunteita. Miten? Aalto-yliopiston ammattilaisten kokoama hyvinvointipaketti käyttöösi.

Oasis of Radical Wellbeing
Itsemyötätunto

Hyvinvoinnin avaimet II: Rohkeutta ja itsemyötätuntoa

Myötätuntoa itseään kohtaan voi opetella. Aalto-yliopiston ammattilaisten kokoama hyvinvointipaketti käyttöösi.

Oasis of Radical Wellbeing
Psykologi Ville Ojanen, FT

Ville Ojanen: Aivot jumissa? Katso luento!

Huippupuhuja ja psykologi Ville Ojasen (FT) keynote-puheenvuoro Hyvinvointiviikolla 2022.

Oasis of Radical Wellbeing
Wellbeing for You Mindfulness

Rauhoittavia hetkiä sinulle: mindfulnessharjoituksia käyttöösi!

Mindfulness voi olla erinomainen väline arjen hallintaan.

Oasis of Radical Wellbeing
Prokrastinaatio

Prokrastinaatio - mitä se on, ja mitä tehdä sille?

Prokrastinointi, viivyttely, vetkuttelu. Kaikki me teemme sitä. Mitä se on ja mitä voimme tehdä, jos se vaivaa?

Uutiset
Aalto Oasis of Radical Wellbeing in the fields (Suvi Helko 2022)

Seuraa meitä Facebookissa: Aalto Wellbeing

Haluatko tietoa Aallon hyvinvointitapahtumista sekä vinkkejä hyvinvointia tukevaan opetukseen ja työskentelyyn? Seuraa meitä Facebookissa: Aalto Wellbeing!

Uutiset
Paras hetki päivässä -psykologipodcast 2021

Paras hetki päivässä -podcastit

Paras hetki päivässä on Aallon opinto- ja uraohjauspsykologien podcast, jossa psykologit ja heidän vieraansa keskustelevat asiantuntevasti ja rennosti aaltolaisten – ja muidenkin – hyvinvointiasioista.

Podcastit
Frank Martela blog

Varo mitä toivot - Lue Frank Martelan blogikirjoitus

Minkälaiset arvot ja päämäärät lisäävät hyvinvointia yksilön elämässä, ja mitkä eivät? Aloita uusi lukuvuosi panostamalla niihin päämääriin jotka pahoinvoinnin sijasta tuottavat hyvinvointia. Lue Aalto-yliopiston luennoitsija ja filosofi Frank Martelan blogikirjoitus aiheesta.

Uutiset
Starting Point of Wellbeing

Starting Point of Wellbeing

Starting Point of Wellbeing tarjoaa opiskelijoille matalan kynnyksen ohjausta hyvinvointiin ja opiskelukykyyn liittyvissä asioissa. Tältä sivulta löydät tietoa mm. ajanvarauksettomasta drop-in ohjauksesta, tapahtumista, asiantuntijoiden ajanvarauksellisesta ohjauksesta ja kampuksen hyvinvointireitistä.

Opiskelu Aallossa
Otaniemi campus

Palautuminen

Kuinka voit kehittää omaa kykyäsi palautua. Oasis of Radical Wellbeing neuvoo.

Oasis of Radical Wellbeing
Aalto people

Työkalupakki monimuotoisuuden ja inkluusion edistämiseen

Käytännön vinkkejä ja resursseja monimuotoisuuden ja osallisuuden edistämiseen Aalto-yhteisössä.

Aalto-yliopisto
Self-Compassion I: A Mental Prison. Short film by Merita Petäjä and Eero Tiilkainen, 2018.

Myötätunto I: Mielen vankila

Mitä tapahtuu, kun yksi meistä jää ulkopuolelle? Myötätunto muita ja itseä kohtaan on ratkaisevan tärkeää niin opiskelijoille kuin henkilökunnallekin. Katso lyhytelokuva. Merita Petäjä and Eero Tiilikainen (Aalto University, 2018)

Blogeja ja podcasteja

Paras hetki päivässä -psykologipodcast 2021

Paras hetki päivässä -podcastit

Paras hetki päivässä on Aallon opinto- ja uraohjauspsykologien podcast, jossa psykologit ja heidän vieraansa keskustelevat asiantuntevasti ja rennosti aaltolaisten – ja muidenkin – hyvinvointiasioista.

Podcastit
The Future-led Learning Podcast is hosted by Riikka Evans. Photograph: Janne Illman.

Future-led Learning -podcast

Future-led Learning on opettajille ja ohjelmajohtajille suunnattu podcast.

Podcastit
Oasis of Radical Wellbeing b on w 2021

Oasis of Radical Wellbeing -blogit (ulkoinen linkki)

Lue lisää radikaalista hyvinvoinnista asiantuntijoiltamme ja vierailtamme.

@aaltowellbeing Instagramissa

@altowellbeing tarjoaa hyvinvointiasioita Instagramissa kaikille aaltolaisille. Tekijänä Oasis of Radical Wellbeing -tiimi.

Seuraa meitä Instagramissa: @aaltowellbeing
@aaltowellbeing on Instagram
Oasis of Radical Wellbeing 2022.
  • Julkaistu:
  • Päivitetty: