Lahjoita tulevaisuus

Muotoilu vauhdittaa siirtymistä kohti kestävää tulevaisuutta

Aalto-yliopiston muotoilun ja luovien käytäntöjen ammattilaiset auttavat ratkaisemaan aikamme viheliäisimpiä ongelmia. Tule sinäkin mukaan vauhdittamaan siirtymistä kohti kestävää tulevaisuutta – osallistu lahjoituskampanjaamme, joka jatkuu vuoden 2021 loppuun saakka.
Hands and a design ball
Ioncell Coat Design from Anna-Mari Leppisaari

Sotkuiset ongelmat eivät ratkea suoraviivaisilla ratkaisuilla

Miksi ihminen osaa lähettää avaruusturisteja stratosfääriin, mutta ei ole onnistunut ratkaisemaan maailmanlaajuisia kestävyyshaasteita? 

Me ihmiset olemme mestareita ratkomaan vaikeita, usein teknologista osaamista vaativia pulmia, jotka voidaan eristää yksittäisiksi ongelmiksi ja joihin voidaan etsiä oikeanlaista asiantuntemusta ja ratkaisu.

Mutta kun siirrytään moniulotteisiin kestävän kehityksen haasteisiin, eivät yksittäiset teot ja hankkeet riitä.

Tarvitaan kokonaisvaltaista ajattelua, uusia menetelmiä innovoida, sekä kykyä tunnistaa sellaiset ongelmakohdat, joiden ratkaisulla saadaan aikaan suurin muutos.

Muotoilu avuksi ongelmanratkaisuun 

Muotoilun avulla voidaan lähestyä kaikista monitahoisimpia ongelmia.  

Muotoiluun kuuluu sekä käytännön menetelmiä että ajattelua, jotka soveltuvat nimenomaan hankalien kokonaisuuksien kohtaamiseen. Kun ratkotaan monitahoisia ongelmia, kuten esimerkiksi kestävän kehityksen haasteita, tarvitaan yhteistyötä. Muotoilu auttaa tuomaan yhteen toisistaan hyvinkin kaukana olevia ihmisiä ja asioita, ja löytämään kaikkia osapuolia tyydyttäviä ratkaisuja.  

Miksi muotoilu on ainutlaatuinen ongelmanratkaisun väline? 

  1. Muotoilu koettaa avoimesti ymmärtää ongelmien juurisyitä kiirehtimättä ratkaisuun

  2. Muotoilu ottaa huomioon ja työskentelee kaikkien osapuolten kanssa tasa-arvoisesti

  3. Muotoilu pyrkii empatian ja kokeellisen toiminnan avulla löytämään kokonaisvaltaisia ratkaisuja 

Aalto-yliopiston muotoilun erikoisosaajat ratkomassa kestävän kehityksen haasteita

Aalto-yliopiston 150-vuotias Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu on muotoiluosaamisen maailmanlaajuinen edelläkävijä. Koulutamme muotoilun ammattilaisia ja muita luovien alojen erikoisosaajia yhteiskunnan kaikille aloille.

Tutkijamme ja opiskelijamme pyrkivät kehittämään ratkaisuja aikamme vaikeisiin kestävän kehityksen haasteisiin, jotka liittyvät esimerkiksi materiaaleihin, vaateteollisuuteen ja asumiseen. Alta pääset tutustumaan tarkemmin tosielämän esimerkkeihin siitä, kuinka muotoilu auttaa vauhdittamaan siirtymistä kestävään elämään. 

Inspiroivia esimerkkejä työstä, joka muuttaa maailmaa:

solar panel clothing

Lahjoitukset yliopistolle ovat tärkeämpiä kuin koskaan

Julkisen talouden kiristyessä lahjoittajilla on merkittävä rooli luovien alojemme koulutuksen ja tutkimuksen korkean laadun varmistamisessa myös tulevaisuudessa.

Suomi tarvitsee yhä enemmän muotoilun ja luovien alojen erikoisosaajia löytämään yhteisiä ratkaisuja kestävän kehityksen haasteisiin. Aalto-yliopiston Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu on sitoutunut vastaamaan tähän tarpeeseen kasvattamalla opiskelijoiden määrää radikaalisti tulevien vuosien aikana.

Vuonna 2020 Suomessa valmistuneista taiteiden ja suunnittelun maistereista 43 % oli Aaltolaisia. Seuraavien viiden vuoden aikana tavoitteemme on kouluttaa taiteen ja suunnittelun alalla vuosittain 50 maisteria enemmän nykytasoon verrattuna.

Tehtävä ei ole helppo julkisen talouden haasteiden vuoksi. Siksi lahjoitukset yliopistolle ovat nyt tärkeämpiä kuin koskaan.

Lahjoita Aalto-yliopiston 150-vuotiaalle Taiteiden ja suunnittelun korkeakoululle

Lahjoittamalla tuet: 

  1. Muotoilun ja luovien alojen erikoisosaajien kouluttamista kaikki osapuolet huomioon ottaviksi ongelmanratkaisijoiksi yhteiskunnan eri alueille.
  2. Maailman korkeatasoisinta muotoilun tutkimusta ja luovien alojen kehittämistä.
  3. Muotoilullisen ajattelun ja käytäntöjen soveltamista yhteiskuntaan vauhdittamaan siirtymistä kohti kestävää tulevaisuutta.
  4. Muotoilun roolin vahvistamista hyvinvointia lisäävässä innovaatiotoiminnassa.
solar panel clothing

Lahjoita tänään

Muotoillaan yhdessä kestävää tulevaisuutta!

Lahjoitustapa
Valitse lahjoitussumma
Lahjoitussumma
Valitse lahjoitussumma
Lahjoitussumma

Verovähennys

Tiesitkö, että yksityishenkilöiden kalenterivuoden aikana tekemät, yhteensä vähintään 850 euron lahjoitukset ovat verovähennyskelpoisia? 

Voit tehdä lahjoituksen useammassa erässä vuoden aikana. Kuukausilahjoittajana ylität verovähennysrajan, jos lahjoitat 71 euroa kalenterivuoden jokaisena kuukautena. Jos annat lahjoituksen yhteydessä henkilötunnuksesi, teemme ilmoituksen verottajalle puolestasi.

Haluatko lisätietoja tai harkitsetko suurempaa lahjoitusta?

Nicole Janz ja Nora Rahnasto Aallon lahjoittajasuhteista keskustelevat mielellään kanssasi kaikista lahjoittamiseen liittyvistä asioista. Olethan yhteydessä, jos sinulla on kysyttävää tai harkitset vähintään 10,000 euron suuruista lahjoitusta.

 Nicole Janz

Nicole Janz

lahjoittajasuhteet, englanninkieliset tiedustelut
 Nora Rahnasto

Nora Rahnasto

lahjoittajasuhteet, suomenkieliset tiedustelut

Sinua saattaa myös kiinnostaa

Image from remote site: aaltouniversity.shorthandstories.com

Hyväksytään monimutkaisuus (ulkoinen linkki)

Siirtymä kestävään elämään

The Long Read by Aalto ARTS

Inspiroivia sisältöjä, tulevaisuuden ratkaisuja ja runsasta visuaalista kerrontaa. Tervetuloa viihtymään uuden verkkolehtemme parissa!

  • Julkaistu:
  • Päivitetty:
Jaa
URL kopioitu