Lahjoita tulevaisuus

Lahjoita ja auta koronan vastaisessa taistelussa

Koronaviruspandemia on hetkessä mullistanut arjen, ja yhteiskuntamme kamppailee valtavan haasteen kanssa. Aalto-yliopistossa on merkittävä määrä osaamista, jolle on nyt kiireellistä käyttöä. Voit tukea koronapandemiaan liittyvää tutkimusta ja opetusta lahjoittamalla.
Aalto University, Health Tech 3D Print, photo Mikko Raskinen

Koronaviruksen edetessä olemme joutuneet pohtimaan, mikä on yliopistomme tärkein tehtävä tässä poikkeuksellisessa tilanteessa. Meille on keskeistä huolehtia yhteisömme terveydestä ja turvallisuudesta. Haluamme myös kantaa vastuumme ja määrätietoisesti ehkäistä koronaviruksen aiheuttaman infektion leviämistä ja siitä ihmisille ja yhteiskunnalle aiheutuvia haittoja.

Yhteisöstämme löytyy merkittävä määrä osaamista, jolle on nyt koronakriisin keskellä kiireellistä käyttöä. Parhaillaan muun muassa selvitämme yhdessä monialaisen tutkijaryhmän kanssa, miten äärimmäisen pienet pisarat, jotka poistuvat hengitysteistä yskiessä, aivastaessa tai puhuessa, kulkeutuvat ilmavirran mukana. 

Voit osallistua pandemian vastaiseen taisteluun lahjoittamalla. Koronaviruksen torjuntaan lahjoitetut varat käytetään tutkimukseen ja opetukseen, joka auttaa pandemian ja sen yhteiskunnalle aiheuttamien haasteiden ratkaisemisessa. Lahjoitusten jakamisesta eri projekteille päättää yliopiston rehtori.

Aalto University, Health Tech 3D Print, photo Mikko Raskinen

Auta taistelussa koronavirusta vastaan

Lahjoita nyt ja tue koronaviruspandemiaan liittyvää tutkimusta ja opetusta.

Kannustan muitakin tutkijoita koronavirusepidemiaan liittyvän tutkimuksen pariin, sillä juuri nyt on aika kääriä hihat.

Ville Vuorinen, apulaisprofessori
kaksi naista istuu punaisilla tuoleilla studiossa keskustelemassa, taustalla musta verho ja keltainen lattia

Mitä voimme oppia pandemiasta?

Aalto-yliopiston studiokeskustelussa pohdittiin, millaisen tulevaisuuden rakennamme pandemiasta saatujen oppien pohjalta.

Uutiset
White A! logo standing on the ground with A-bloc and Väre in the background.

Aalto auttaa

Maailmanlaajuinen koronaviruspandemia aiheuttaa yhteiskunnallemme valtavan haasteen. Aalto-yhteisönä teemme parhaamme, jotta voimme auttaa kriisin keskellä. Kokoamme tälle sivulle tiedon koronaviruspandemiaan liittyvistä aloitteista ja hankkeista, jotka ovat käynnissä yliopistossamme.

Lue lisää

Mallinnus aerosolien leviämisestä bussissa.

Uusi ohjelma mallintaa nopeasti, miten virusta kantavat aerosolit liikkuvat sisäilmassa

Apulaisprofessori Ville Vuorinen kehittää Suomen Akatemian rahoittamassa hankkeessa avoimen koodin ohjelmaa, joka vauhdittaa aerosolien leviämisen tutkimista. Ohjelma tekee jopa tunnissa sen, mihin aiemmin kului supertietokoneella useita päiviä.

Uutiset
SARS-COVID19

Suomalaisstartupin keksintö vauhdittaa koronaviruksen testaamista

Aalto-yliopiston ja Helsingin yliopiston tutkijoiden perustama XFold Imaging Oy:n kehitti nanopinnoitetun lasilevyn, joka monikymmenkertaistaa mikroskoopin tarkkuuden. Sen ansiosta koronavirus voidaan tunnistaa näytteestä jopa päivää aiemmin nykyiseen verrattuna.

Uutiset
BIZ public artworks (photo: Mikko Raskinen)

Helsinki GSE perustaa talouden tilannehuoneen – tavoitteena tukea nopeaa päätöksentekoa koronaviruskriisissä

Tilannehuone tekee myös yhteistyötä Vesa Vihriälän vetämän, pidemmän aikavälin talousvaikutuksiin keskittyvän ryhmän kanssa.

Uutiset
Kuva: Olli-Pekka Sinikoski.

Yli 100 asiantuntijaa antoi osaamistaan käyttöön: nopeasti koottu Fast Expert Teams -verkosto kykeni tuottamaan ratkaisuja koronakriisiin

Suomessa tarvitaan uutta nopeasti koottavaa tilapäisen asiantuntijayhteistyön mallia, toteavat Fast Expert Teams -verkoston asiantuntijat.

Uutiset
Aerosolipilven mallintaminen

Koronan leviämistä supertietokoneella mallintaneet tutkijat: Tärkeintä on nyt välttää vilkkaita sisätiloja

Neljän suomalaisen tutkimusorganisaation yhteishanke on selvittänyt koronaviruksen kulkeutumista ja leviämistä ilmassa. Alustavien tulosten mukaan virusta kantavat aerosolihiukkaset voivat säilyä ilmassa luultua pidempään, ja siksi vilkkaiden julkisten sisätilojen välttäminen on tärkeää. Samalla pienenee riski pisaratartuntaan, joka on koronaviruksen tärkein tarttumisväylä.

Uutiset
Aerosol particles

Uudet mallinnukset vahvistavat: Sairaiden eristäminen ja etätyön suosiminen ovat avainasemassa koronan torjunnassa

Mitä pidempään ja tiiviimmin julkisessa sisätilassa oleskellaan, sitä suuremmaksi tartuntariski kasvaa, tutkijat korostavat. Työvuoroja limittämällä ja hyvällä ilmanvaihdolla voidaan parantaa työpaikkojen turvallisuutta.

Uutiset
  • Julkaistu:
  • Päivitetty:
Jaa
URL kopioitu