Kauppatieteellinen ala

Aalto-yliopiston kansallinen ja kansainvälinen tehtävä on osaltaan vastata jatkuvassa muutoksessa olevan liike-elämän tarpeisiin. Merkittäviä tutkimusteemoja ovat esimerkiksi strateginen johtaminen, digitalisaation tuomat muutokset kuluttajien käyttäytymiseen sekä valtavien tietomassojen käsittely ja hyödyntäminen päätöksenteossa.
The photo shows students studying at the School of Business. Photo by Mikko Raskinen.

Lahjoittamalla kauppatieteelliselle alalle, autat yliopistoamme tuottamaan uutta tutkittua tietoa ja osaamista, jota liiketoiminnan uudistuminen vaatii. Voit tehdä lahjoituksen kauppakorkeakoululle tai kauppatieteille, tai voit tukea lahjoituksella opiskelijavaihto-ohjelmaamme.

Lahjoita ja liity lahjoittajaverkostoomme!

Vähintään 10 000 euron suuruisissa lahjoituksissa ota yhteyttä lahjoittajasuhteiden tiimiimme lahjakirjan tekemistä varten.

Tiimin yhteystiedot löydät täältä.

Voit myös lahjoittaa Helsingin kauppakorkeakoulun tukisäätiö sr:lle, joka tukee Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulua ja sen piirissä toimivia henkilöitä tutkimus- ja opetustoimintaa edistävillä apurahoilla ja muulla tuella.

Lahjoitukset tukisäätiölle

  • Julkaistu:
  • Päivitetty:
Jaa
URL kopioitu