Avoimet työpaikat

Koordinaattori oppimispalveluihin

Students

Aalto-yliopisto on rohkeiden ajattelijoiden yhteisö, jossa tiede ja taide kohtaavat tekniikan ja talouden. Tunnistamme ja ratkaisemme yhteiskunnan suuria haasteita ja rakennamme innovatiivista tulevaisuutta. Yliopistossa on kuusi korkeakoulua, lähes 20 000 opiskelijaa ja yli 400 professoria. Pääkampuksemme sijaitsee Espoon Otaniemessä.

 

Haemme nyt Kemiantekniikan korkeakoulun oppimispalveluihin innostunutta ja osaavaa

Koordinaattoria

Koordinaattorina neuvot sekä ohjaat kandidaattiopiskelijoita ja osallistut kandidaattiohjelman koordinointiin.

Työtehtäviisi kuulu opintosuunnitelmien ja erilaisten opiskeluun liittyvien hakemusten käsittely sekä opiskelijoiden valmistumiseen liittyviä tehtäviä. Hoidat lisäksi opintoasioihin liittyvää viestintää opiskelijoille sekä opettajille ja olet mukana tukemassa sekä koordinoimassa erilaisten tapahtumien järjestämistä. Teet tiivistä yhteistyötä koulun ohjelmasuunnittelijoiden kanssa ja avustat heitä mm. kandidaatti- ja maisteriohjelmien opiskelijavalinnoissa. Aalto-yliopistossa digitalisoidaan opettajien ja opiskelijoiden palveluita, ja tulet aktiivisesti osallistumaan Kemiantekniikan korkeakoulun opintopalveluiden uusien järjestelmien ja työkalujen käyttöönottoon.

Osaamisesi

Tehtävässä menestyäksesi tarvitset hyviä organisointitaitoja, paineensietokykyä, oma-aloitteista työotetta, joustavia vuorovaikutustaitoja, palveluhenkisyyttä ja yhteistyökykyä. Työkavereiden tukeminen muutoksessa on sinulle luontevaa ja osaat löytää ratkaisuja ongelmiin. Tietojärjestelmien kanssa työskentely ja niiden käyttöönottoon liittyvät tehtävät ovat sinulle mielekkäitä. Edellytämme tehtävään soveltuvaa korkeakoulututkintoa. Kokemus ylipiston opintohallinnosta ja opiskelijatietojärjestelmistä luetaan eduksesi. Työssäsi on välttämätöntä osata kommunikoida suomen lisäksi sujuvasti myös englanniksi ja palvella opiskelijoita tarvittaessa myös ruotsiksi.

Tarjoamme

Tarjoamme sinulle mielenkiintoisen ja monipuolisen työn kansainvälisessä työympäristössä. Pääset työskentelemään opiskelijoiden, tutkijoiden ja muiden ammattilaisten yhteisössä, jossa edistämme yhteiskunnallisesti merkittäviä tavoitteita tieteen ja koulutuksen saralla. Työpaikka sijaitsee uudistuneella ja elävällä Otaniemen kampusalueella, jossa on monipuoliset palvelut ja hyvät kulkuyhteydet. Töitä on mahdollista tehdä osittain myös etänä ja työajat ovat joustavat.

Perehdytämme sinut tehtävääsi ja pääset osaksi ammattitaitoista ja mukavaa tiimiä, joka tarjoaa sinulle tuen työtehtäviisi myös jatkossa. Kannustamme ja tarjoamme mahdollisuuksia jatkuvaan oman osaamisesi kehittämiseen. Myös työnkuvaa on mahdollista jatkossa muokata omien kiinnostustesi ja osaamisesi mukaisesti.

Työsuhde on kokoaikainen ja määräaikainen 31.12.2023 asti. Palkkaus määräytyy Aalto-yliopistossa käytössä olevan yliopistojen palkkausjärjestelmän mukaisesti. Toivomme sinun aloittavan uudessa tehtävässäsi mahdollisimman pian sopimuksen mukaan.

Kiinnostuitko?

Jos innostuit tehtävästä ja haluat liittyä joukkoomme, lähetä hakemuksesi ja CV:si alla olevan linkin kautta ("Hae nyt!") viimeistään 7.3.2021.

Lisätietoja tehtävästä antaa suunnittelija Niina Arppe, niina.arppe(a)aalto.fi. Puhelimitse +358504677934 tavoitat hänet 24.02 klo 9-12 ja 2.3 klo 13-15.30.

Hakuprosessiin liittyvissä kysymyksissä auttaa HR-koordinaattori Isabella Itäpalo isabella.itapalo(a)aalto.fi

 

Kemian tekniikan korkeakoulu – Catalyst of Change

Kemian tekniikka antaa työvälineet maailman muuttamiseen. Koulumme painopistealueita ovat luonnonvarojen ja uusien materiaalien kestävä käyttö, prosessointi ja tekniset sovellukset.  Tieteenalalla on keskeinen rooli niin ilmastonmuutoksen torjunnassa kuin bio- ja kiertotalouden edistämisessä. Kemian tekniikan korkeakoulussa työskentelee tällä hetkellä noin 500 henkilöä tutkimuksen, opetuksen ja muiden tehtävien parissa.

Lue lisää Kemian tekniikan korkeakoulusta
 https://www.aalto.fi/fi/kemian-tekniikan-korkeakoulu

instagram.com/aaltochem/
aalto.fi

https://www.youtube.com/watch?v=5k_og_6zUJQ

Kiinnostuitko?
  • Julkaistu:
  • Päivitetty:
Jaa
URL kopioitu