Assistant Controller

Aalto-yliopisto on rohkeiden ajattelijoiden yhteisö, jossa tiede ja taide kohtaavat tekniikan ja talouden. Tunnistamme ja ratkaisemme yhteiskunnan suuria haasteita ja rakennamme innovatiivista tulevaisuutta. Yliopistossa on kuusi korkeakoulua, lähes 11 000 opiskelijaa ja lähes 400 professoria.

Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu on Suomen johtava kauppakorkeakoulu, jolle on myönnetty ensimmäisenä pohjoismaisena kauppakorkeakouluna alansa tärkeimmät kansainväliset laatuakkreditoinnit. Kauppakorkeakoulun innovatiiviseen yhteisöön kuuluu noin 3500 opiskelijaa ja henkilöstöä 400. Kampuksemme sijaitsevat Espoossa ja Mikkelissä.

Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun Mikkelin yksikössä sijaitsevaan International Business –kandidaattiohjelmaan (BScBA) haetaan

ASSISTANT CONTROLLERIA

määräaikaiseen tehtävään 1.1.2020 – 31.12.2020.

Tehtävään valittava henkilö raportoi Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun talouspäällikölle ja matriisissa International Business –kandidaattiohjelman johtajalle.

Assistant Controllerin päätehtäviin kuuluu
- vastata itsenäisesti BScBA-ohjelman talouden hallinnasta sisältäen tuotetun taloustiedon oikeellisuuden, ulkoisten ja sisäisten talousohjeiden noudattamisen sekä vierailevan opetushenkilöstön matkustuksen tuen ja korvausten käsittelyn
- tilahallintoon ja turvallisuuteen liittyvät tehtävät Mikkelin toimitilojen osalta
- kauppakorkeakoulun tohtorikoulutettavien rahoituksen koordinointi ja neuvonta

Edellytämme
- soveltuvaa ylempää tai alempaa korkeakoulututkintoa laskentatoimessa, rahoituksessa, liiketaloustieteessä tai vastaavassa
- työkokemusta taloushallinnosta
- hyviä yhteistyö-, vuorovaikutus- ja organisointitaitoja
- sujuvaa suomen ja englannin suullista ja kirjallista osaamista
- kokonaisuuksien hallintaa
- hyviä tietoteknisiä valmiuksia sekä aktiivista ja palveluhenkistä työotetta
- kykyä toimia itseohjautuvasti johtuen tehtävän sijainnista erillään muusta taloustiimistä
- valmiutta matkustaa Espooseen enintään kerran kuukaudessa

Palkkaus
Palkkaus määräytyy yliopistojen yleisen työehtosopimuksen mukaisesti.

Lisätietoja
Lisätietoja tehtävästä antaa talouspäällikkö Jussi Välimäki 11.10. 10 – 11 ja 21.10. klo 13 – 13.30, puh. +358 50 4615992, sähköpostitse 11.10. saakka: [email protected] ja johtaja Joan Lofgren, puh. +358 50 3495196 tai [email protected] (tiedustelut englanniksi). Haastattelut pidetään 31.10. Mikkelissä.

Jätä hakemuksesi viimeistään 27.10.2019 sähköisen rekrytointijärjestelmämme kautta. Hakemukseen tulee liittää hakemuskirje ja ansioluettelo sekä mahdolliset muut liitteet, joilla hakija haluaa osoittaa taitonsa ja kykynsä haettavana olevaan tehtävään sekä mahdollisten suosittelijoiden yhteystiedot. Hakemuskirje tulee olla englanniksi.

Kiinnostuitko?
  • Julkaistu:
  • Päivitetty:
Jaa
URL kopioitu