5G-tutkimus

Aaltoliike project vol 4

Aaltoliike on vuosittain toteutettava kaikille Aalto-yliopiston maisteriopiskelijoille avoin tuotesuunnittelukurssi, jonka teemana oli tällä kertaa kestävä kehitys. Tehtävänä oli ideoida uusi elämä kirjoille, jotka oli poistettu kirjaston kokoelmista. – ­Vai muuttuvatko kirjat arvottomiksi saatuaan häädön hyllypaikaltaan?
Aalto University / Scua overshadowing canopy by Susanna Junttila / Photographer: Lotta Blomberg

Opiskelijat tarttuivat kirjoihin uudella otteella: tutut elementit eroteltiin, niitä tutkittiin, niillä leikittiin ja lopulta ne järjestettiin uudelleen. Kurssilla perehdyttiin kestävän kehityksen menetelmiin tuotesuunnittelussa, prototypointiin, taiteen ilmaisukeinoihin kuten origamitekniikoihin sekä suunnittelutyön immateriaalioikeuksiin. Studiotyöskentelyn lisäksi opetusohjelmassa oli asiantuntijaluentoja, taiteilijavierailuja ja ekskursioita.

Maaliskuussa alkaneen kurssin huipennuksena syntyi toukokuinen The Next Chapter -näyttely, jossa on esillä poistokirjoista muotoiltuja uusia esineitä: valaisimia, huonekaluja, koruja ja taideteoksia.

Tänä vuonna Aaltoliikkeeseen osallistui kymmenen opiskelijaa Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulusta: Tony DianoffSami Huuskonen ja Mari Kemppinen International Design Business Management -ohjelmasta; Yi HuangTerhi IsokuorttiSusanna JunttilaTuiti PajuNan Yu ja Jian Zhu tekstiilitaiteen koulutusohjelmasta sekä Zheli Wang tilasuunnittelun koulutusohjelmasta.

Opettajana toimi TaM, taidepedagogi Laura Isoniemi. Mukana kurssin toteutuksessa oli myös Aalto-yliopiston kampusten taidekoordinaattori, TaT Tuula Isohanni.

  • Julkaistu:
  • Päivitetty: