Aalto-yliopisto

Hallitus

Aalto-yliopiston hallitus päättää säätiön strategiasta, toimintaa ja taloutta koskevista asioista sekä muista laajakantoisista suunnitelmista.

Hallituksen puheenjohtajana toimii Mikko Kosonen ja varapuheenjohtajana Ilkka Kivimäki. Hallituksen muut jäsenet ovat Mariana Amatullo, Karel Luyben, Andreas Mortensen, Marita Niemelä ja Hanna Sievinen.

Aalto-yliopiston rehtori Ilkka Niemelä toimii hallituksen esittelijänä. Hallituksen sihteeri on päälakimies Kristiina Kemetter.

Hallituksen jäsenet nimittää yliopiston akateemisten asiain komitea. Hallituksen tehtävät on kuvattu yliopiston johtosäännössä.

Mikko Kosonen Aalto-yliopiston hallitus Kuva Jaakko Kahilaniemi

Mikko Kosonen, hallituksen puheenjohtaja

Kauppatieteiden tohtori Mikko Kosonen toimi Suomen itsenäisyyden juhlarahaston Sitran yliasiamiehenä vuosina 2008–2019 ja sitä ennen Nokiassa useissa johtotehtävissä, muun muassa konsernin strategia- ja tietohallintojohtajana. Hän on muun muassa Tekniikan Akatemian hallituksen, Liikesivistysrahaston kannatusyhdistyksen valtuuskunnan ja Pääkaupunkiseudun Smart & Clean -säätiön hallintoneuvoston jäsen. Kosonen on Budapestin kauppakorkeakoulun kunniaprofessori. Hän on julkaissut kirjoja ja lukuisia artikkeleita strategisesta johtamisesta.

* * * * * *

johdon assistentti Hely Kilpeläinen
[email protected]
050 452 4690

Ilkka Kivimäki / Aalto University / Photo Mikko Raskinen

Ilkka Kivimäki, hallituksen varapuheenjohtaja

Diplomi-insinööri Ilkka Kivimäki toimii osakkaana pääomasijoitusrahasto Maki.vc:ssä, ja hän on työskennellyt lukuisten startup-yritysten kanssa sijoittajana ja valmentajana. Hänellä on pitkä tausta yrittäjänä mm. PC-SuperStore Oy:ssä ja Wicom Communications Oy:ssä sekä suuryrityskokemusta SAP AG:n johtajana. Hän toimi pitkään Slushin hallituksen puheenjohtajana, ja hän on yksi Startup-säätiön perustajista. Kivimäki on tutkimus- ja innovaationeuvoston ja kansallisen tekoälyohjelman ohjausryhmän jäsen sekä yksi Kasvuryhmä – Finnish Scaleupsin perustajista ja hallituksen jäsen.

Mariana Amatullo

Mariana Amatullo

Professori Mariana Amatullo toimii globaalin johtamiskoulutuksen ja verkkopohjaisten strategisten hankkeiden varaprovostina New Schoolissa New Yorkissa sekä strategisen muotoilun ja johtamisen professorina Parsons School of Designissa. Amatullolla on uraauurtavaa kokemusta luovien alojen integroinnista kansainvälisiin kehitysohjelmiin ja johtamiskoulutukseen. Hänen menetelmät ja erityisosaaminen risteävät sosiaalisen innovaation johtamisen ja suunnittelun aloja. Hän on Cumulus-järjestön kunniapuheenjohtaja ja toimii useissa kansainvälisissä taiteen ja muotoilun paneeleissa ja neuvottelukunnissa.

Karel Luyben

Karel Ch. A. M. Luyben

Professori Karel Luyben on biokemiallisen tekniikan professori Delftin yliopistossa Alankomaissa. Hän on aiemmin toiminut yliopiston rehtorina (Rector Magnificus), dekaanina ja bioteknologian tutkijakoulun tieteellisenä johtajana. Hän konsultoi teollisuutta ja hallintoa teknologia-, innovaatio- ja teollisuuspolitiikan alueilla.

Andreas Mortensen standing in the Harald Herlin Learning Centre.

Andreas Mortensen

Professori  Andreas Mortensen on sveitsiläisen Ecole Polytechnique Fédérale de Lausanne -yliopiston (EPFL) materiaali-instituutin professori ja tutkimuksesta vastaava vararehtori. Hän on myös EU:n FET Flagship Human Brain -projektin johtaja. Hän on työskennellyt aiemmin professorina Massachusetts Institute of Technology -yliopistossa (MIT) Yhdysvalloissa. Professori Mortensen on ollut mukana useissa kansainvälisissä korkean tason asiantuntijaryhmissä, tieteellisissä neuvostoissa, säätiöissä ja järjestöissä.
 

Maritta Niemelä Oppimiskeskuksessa.

Marita Niemelä

Tekniikan tohtori Marita Niemelä vetää Rejlers Finlandin kestäviin energiaratkaisuihin keskittyvää divisioonaa. Aiemmin hän on johtanut Australian kansallisen tutkimus- ja innovaatiokeskus CSIRO:n energiayksikköä ja on myös toiminut johtotehtävissä Neste Engineering Solutionsissa, Valmetissa, Metsossa ja Pöyryllä. Vuosina 2009–2011 hän toimi Aalto-yliopistossa osa-aikaisena professorina. Hän on ollut jäsen Suomen Akatemian ja Finnish Bioeconomy Cluster FIBICin hallituksessa sekä Teknologian tutkimuskeskus VTT:n neuvottelukunnassa.

Hallituksen jäsen Hanna Sievinen Oppimiskeskuksessa

Hanna Sievinen

Kauppatieteiden tohtori Hanna Sievinen toimii hallitusammattilaisena useissa yrityksissä. Hän on muun muassa puheenjohtaja Futurice Oy:n hallituksessa ja varapuheenjohtaja Taaleri Oyj:ssä. Hanna Sievinen työskenteli vuosina 2000–2014 Nokia Oyj:ssä johtavissa tehtävissä useassa eri maassa. Hän toimii myös itsenäisenä yritysneuvonantajana sekä useissa luottamustehtävissä. 

Kuvat: Aalto-yliopisto / Jaakko Kahilaniemi & Mikko Raskinen

Aiemmat hallituksen jäsenet

  • johtaja Sari Baldauf, 2017–2023
  • johtaja Susanna Pettersson, 2014–2022
  • professori Liqiu Meng, 2013–2021
  • professori Colin Whitehouse 2013–2019
  • Professor of Practice Anne Brunila 2008–2018
  • professori Bengt Holmström 2008–2016
  • professori Saku Mantere 2008–2016
  • toimitusjohtaja Matti Alahuhta 2008–2015
  • rehtori Anna Valtonen 2008–2014
  • professori Marja Makarow 2008–2012
  • rehtori, professori Patrick Aebischer 2011–2012
  • rehtori, professori Robert A. Brown 2008–2010.

Ensimmäinen hallitus aloitti työskentelynsä elokuussa 2008.

Lue uutisia

Aalto-yliopisto Dipoli Alma Mater kokoushuone Kuva: Tuomas Uusheimo
Aalto-yhteisölle Yliopisto Julkaistu:
Anni Kaaria
Yliopisto Julkaistu:

Aalto-yliopisto erottui edukseen kansallisissa ja kansainvälisissä arvioinneissa vuonna 2023

Yliopiston hallitus hyväksyi toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen viime vuodelta.
Mikko Kosonen, photo by Mikko Kosonen.
Yliopisto Julkaistu:

Mikko Kosonen: Eri alojen välisessä dialogissa tarvitaan empatiakykyä

"Hylkimisreaktiossa on tärkeää yrittää oikeasti kuulla, mitä toinen yrittää sanoa. Se edellyttää empatiakykyä. Jos toisella on vähän erilainen kieli, puhutaan helposti toisten ohi."
Aalto-yliopisto Dipoli Alma Mater kokoushuone Kuva: Tuomas Uusheimo
Aalto-yhteisölle Yliopisto Julkaistu:

Hallitus tarkasteli yliopiston strategista suuntaa ja päätti taloudellisia asioita

Hallitus keskusteli yliopiston johtoryhmän kanssa ennakkokatselmusprosessin tuloksista ennen kokoustaan.

Lue lisää yliopiston johtamisesta

Dipoli aerials 14-9-2018_photo_Mikko_Raskinen_009_Original

Johto

Aalto-yliopiston operatiivinen johtoryhmä (President's Management Team, PMT) koordinoi yliopiston päivittäistä työtä ja päätösesitysten valmistelua. Aalto-yliopiston johtoryhmä (Aalto Management Team, AMT) edistää läpinäkyvyyttä ja dialogia yliopiston kehitystä koskevassa päätöksenteossa.

Aalto-yliopisto
A logo. Photo: Mikko Raskinen

Aalto-käsikirja

Tältä sivustolta saat tietoa yliopiston organisaatiosta, eri toimijoista, johtamisprosesseista, toiminnan periaatteista sekä toimintaamme ohjaavista säännöistä ja linjauksista.

  • Julkaistu:
  • Päivitetty:
Jaa
URL kopioitu