Open positions

Suunnittelija

Aalto-yliopisto on rohkeiden ajattelijoiden yhteisö, jossa tiede ja taide kohtaavat tekniikan ja talouden. Tunnistamme ja ratkaisemme yhteiskunnan suuria haasteita ja rakennamme innovatiivista tulevaisuutta. Yliopistossa on kuusi korkeakoulua, lähes 20 000 opiskelijaa ja yli 400 professoria. Kampuksemme sijaitsevat Espoossa ja Helsingissä.

Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu on maailman arvostetuimpiin kuuluva taiteen, muotoilun ja arkkitehtuurin kansainvälinen korkeakoulu. Korkeakoulu on aktiivinen yhteiskunnallinen vaikuttaja. Tutkimuksen kärkialueita ovat muotoilu, digitaalinen media, audiovisuaalinen esittäminen, taide, visuaalinen kulttuuri sekä hyvinvointirakentaminen ja yhdyskunta- ja kaupunkisuunnittelu. Korkeakoulun juuret ulottuvat vuoteen 1871.

Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun oppimispalveluihin haetaan

SUUNNITTELIJAA

Tehtävä sijoittuu Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun koordinoimaan ja yhteistyössä Aalto-yliopiston insinööritieteiden korkeakoulun ja Helsingin yliopiston neljän eri tiedekunnan kanssa toteutettavaan yhteiseen Urban studies and planning -maisteriohjelmaan. Tehtäväkenttä on vaativa kahden yliopiston useiden eri yksiköiden opintohallinnollisten ja opetukseen liittyvien toimintatapojen yhteensovittamisen sekä konkreettisen opetuksen tuen osalta.  Em. asiat vaikuttavat myös opiskelijoiden neuvontaan, missä tavoitteena on ohjelmassa opiskelevien opiskelijoiden mahdollisimman sujuva, yhtenäinen ja selkeä ohjaus ja neuvonta opiskelijan kotikorkeakoulusta tai –yliopistosta huolimatta. Tehtävä sijoittuu Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun oppimispalveluissa Opetuksen palvelut –tiimiin. Tehtävänkuvaan sisältyy myös muita tiimin korkeakoulutason tehtäviä.

Suunnittelijan tehtävän kuvaus:

- ohjelmajohtajan tukena toimiminen Aalto-yliopiston oppimispalveluiden osalta

- ohjelman koulutusneuvoston sihteerinä ja esittelijänä toimiminen

- maisterivaiheen hakemusten akateemisen arvioinnin valmistelu ja valintojen koordinointi ohjelman osalta

- ohjelman opetussuunnittelutyön koordinointi sekä lukujärjestystyön koordinointi Aalto ARTSin osalta ja yhdessä muiden yhteistyöosapuolten lukujärjestystyöstä vastaavien kanssa.

- ohjelman opiskelijoiden henkilökohtaisten opintosuunnitelmien käsittely

- ohjelman opiskelijoiden neuvonta ja ohjaus

- opiskeluun liittyvien koulukohtaisten hakemusten käsittely, esittely ja päätösten valmistelu (esim. opintojen hyväksiluku- ja lisäaikahakemukset yms.)

- aktiivinen tiedottaminen niin opiskelijoille kuin opettajille

- opetus- ja opiskelijatietojärjestelmän ylläpito

- muut mahdolliset oppimispalveluihin kuuluvat tehtävät

Tehtävä edellyttää ylempää korkeakoulututkintoa, vahvaa ja monipuolista opintohallinnon asiantuntemusta, kokemusta opintohallinnon tietojärjestelmien käytöstä, hyviä organisointitaitoja, palveluhenkisyyttä sekä kokemusta ja kykyä asioiden kokonaishallintaan. Tehtävään vaaditaan erinomaisia yhteistyö- ja vuorovaikutustaitoja, tiimityöskentelytaitoja sekä itsenäistä omatoimista työotetta sekä erinomaista suomen ja englannin kielen taitoa.

Eduksi katsotaan kokemus Helsingin yliopiston ja Aalto-yliopiston 
opintohallinnosta tai vastaavasti useammasta kuin yhdestä muusta yliopistosta.

Tehtävän palkkaus määräytyy yliopiston palkkausjärjestelmän mukaisesti (vaativuustaso 9).

Kiinnostuitko?

Jos haluat liittyä joukkoomme, lähetä hakemuksesi sähköisen rekrytointijärjestelmämme kautta viimeistään 7.8.2022. Haastattelut pidetään 10.8.2022.

Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu tarjoaa uudet, modernit työskentelytilat Otaniemen kampuksella ja mahdollistaa työntekijöilleen hyvät mahdollisuudet kehittää omaa osaamistaan.

Kesälomien vuoksi on mahdollista, että rekrytointiprosessi etenee vasta heinä-elokuun vaihteessa. Aalto-yliopistolla on perustellusta syystä oikeus jättää täyttämättä tehtävä, jatkaa hakuaikaa sekä ottaa huomioon ehdokkaat, jotka eivät ole hakeneet paikkaa hakuajan kuluessa.

Jos olet Aallon työntekijä, haethan tehtävää Workdayn työntekijäprofiilisi kautta (internal jobs).

Lisätietoja

Lisätietoja tehtävästä antaa LES-palveluiden suunnittelija Sari Tarvainen, jonka tavoittaa ti 28.6. klo 12-13 ja to 4.8. klo 12-13 numerosta +358 50 5027718

Rekrytointiprosessiin liittyvissä kysymyksissä sinua auttaa HR-koordinaattori Mariangela Bizzo, mariangela.bizzo(a)aalto.fi.

More about Aalto University:

Aalto.fi
twitter.com/aaltouniversity  
facebook.com/aaltouniversity
instagram.com/aaltouniversity

Interested?
  • Published:
  • Updated:
Share
URL copied!