Harjoittelu ulkomailla
Kauppatieteellinen ala
Kauppakorkeakoulun tutkintoihin ei voi sisällyttää harjoittelusta tulevia opintopisteitä. Ulkomaanharjoittelut ovat kuitenkin suosittuja opiskelijoiden keskuudessa: harjoittelu on osa urasuunnittelua, se auttaa jäsentämään teoreettista tietoa ja helpottaa työelämään sijoittumista. Aktiivinen kielitaito kehittyy toisessa kulttuuriympäristössä työskennellessä, ja työnantajat arvostavat kulttuurikokemusta. Harjoitteluun liittyviä asioita koordinoi Ura- ja rekrytointipalvelut.
Aalto CareerWeb (vaatii kirjautumisen aalto-tunnuksilla)
Taideteollinen ala
Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun kansainvälinen työharjoittelu voi tapahtua joko Erasmus-ohjelman puitteissa tai korkeakoulun omilla apurahoilla. Kansainvälisestä harjoittelusta vastaa kansainvälisten asioiden yksikkö. Korkeakoulun muita kansainvälisen harjoittelun ohjelmia ovat Odysseus ja GIFU.
Kansainvälisten asioiden yksikkö (into)
Aalto CareerWeb (vaatii kirjautumisen aalto-tunnuksilla)
Teknillinen ala
Aalto-yliopiston tekniikan alan korkeakoulujen opiskelijat voivat lähteä ulkomaille harjoitteluun harjoitteluvaihto-ohjelman kautta tai etsiä paikan itse. IAESTE (International Association for the Exchange of Students for Technical Experience) on kansainvälinen teknisen alan harjoitteluvaihto-ohjelma, jonka piiriin kuuluu yli 80 maata. Vulcanus in Japan on Euroopan unionin ja Japanin välinen yhteistyöohjelma, jonka kautta EU:n teknillisten korkeakoulujen opiskelijat voivat lähteä vuodeksi Japaniin oppimaan kieltä ja työskentelemään japanilaisissa yrityksissä. Tekniikan alan korkeakoulujen kautta on mahdollista päästä harjoittelemaan myös Sveitsin ja Ranskan rajalla Genevessä sijaitsevaan Cerniin, maailman suurinpaan hiukkasfysiikan tutkimuskeskukseen. Perustutkinto-opiskelijat voivat saada ura- ja rekrytointipalveluista apurahoja ulkomaan harjoitteluun.
Aalto CareerWeb (vaatii kirjautumisen aalto-tunnuksilla)
