Perustietoa opiskelusta

Korkeakoulut

Aalto-yliopistossa kauppatieteellisen, taideteollisen ja teknistieteellisen alan opetusta järjestetään kuudessa korkeakoulussa:

Insinööritieteiden, Kemian tekniikan, Sähkötekniikan ja Perustieteiden korkeakouluista voi valmistua tekniikan kandidaatiksi ja diplomi-insinööriksi. Kauppakorkeakoulusta voi valmistua kauppatieteiden kandidaatiksi sekä maisteriksi. Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulusta voi valmistua taiteen kandidaatiksi ja maisteriksi, tekniikan kandidaatiksi, arkkitehdiksi ja maisema-arkkitehdiksi. Lisäksi jokaisessa korkeakoulussa voi suorittaa tieteellisiä jatkotutkintoja, joita ovat lisensiaatin ja tohtorin tutkinnot.

Aalto-yliopiston valinnat järjestetään koulutusalojen mukaan, joita on kolme: kauppatieteellinen ala, taiteiden ala sekä tekniikan ala. Diplomi-insinöörin ja arkkitehdin tutkintoon johtaviin koulutuksiin haetaan tekniikan alan valinnoissa, kauppatieteen maisterin tutkintoon johtaviin koulutuksiin kauppatieteellisen alan valinnoissa ja taiteen maisterin tutkintoon johtaviin koulutuksiin taiteiden alan valinnoissa.

Tutkintotasot

Aalto-yliopistossa voit suorittaa alempia, ensimmäisen syklin (kandidaatti) ja ylempiä, toisen syklin (maisteri) korkeakoulututkintoja sekä tieteellisiä jatkotutkintoja, joita ovat lisensiaatin ja tohtorin tutkinnot.

Yleiseurooppalaisen opintosuoritusmitoituksen mukaisesti Aallossa suoritettavat alemmat korkeakoulututkinnot ovat laajuudeltaan 180 opintopistettä (ECTS) ja ylemmät korkeakoulututkinnot 120 opintopistettä.

Pyrkiessäsi yliopistoon haet opinto-oikeutta haluamaasi hakukohteeseen, joka yleensä on pääaine tai koulutusohjelma. Aalto-yliopistossa kauppatieteellisen alan kandidaattiopintoihin haet kauppatieteiden hakukohteeseen, ja tulevan pääainesi valitset vasta koulutuksen edettyä.

Yliopistotutkinnot ovat kaksiportaisia: suoritat ensin alemman korkeakoulututkinnon ja jatkat sen jälkeen ylempään korkeakoulututkintoon.

Jos haet opinto-oikeutta kandidaattitason koulutukseen, opiskelupaikan saatuasi ja sen vastaanotettuasi olet oikeutettu suorittamaan myös ylempään korkeakoulututkintoon johtavat opinnot.

Maisteriohjelmiin voi olla myös erillinen opiskelijavalinta, jolloin pyrit hakukelpoisuusehdot täytettyäsi suoraan haluamaasi maisteritason hakukohteeseen suorittamaan pelkkää ylempää korkeakoulututkintoa.

Aalto-yliopistossa suoritettavia alempia korkeakoulututkintoja ovat kauppatieteiden kandidaatin, taiteen kandidaatin ja tekniikan kandidaatin tutkinnot ja ylempiä korkeakoulututkintoja ovat kauppatieteiden maisteri, taiteen maisteri ja diplomi-insinöörin sekä arkkitehdin ja maisema-arkkitehdin tutkinnot.

Opintojen suorittamisajat

Aalto-yliopistossa suoritettaville alemmille ja ylemmille korkeakoulututkinnoille on asetettu yliopistolain mukaiset tavoitteelliset suorittamisajat.

Opiskelijana sinun tulee saattaa laajuudeltaan 180 opintopisteen (ECTS) kandidaatin tutkintoon johtavat opinnot päätökseen kolmessa lukuvuodessa ja ylempään korkeakoulututkintoon eli maisterin tutkintoon johtavat opinnot päätökseen kahdessa lukuvuodessa.

Opetus suunnitellaan ja järjestetään siten, että sinulla on mahdollisuus saavuttaa laissa säädetyt tavoiteajat. Lisäksi yliopisto ja sen korkeakoulut tarjoavat sinulle opintojen ohjausta sekä muita opinnoissa suoriutumista tukevia palveluja.

Opiskelu voi sekä alempaa että ylempää korkeakoulututkintoa suoritettaessa viivästyä kaksi vuotta niiden yhteenlasketusta tavoiteaikataulusta eli opinnot voivat kestää seitsemän lukuvuotta. Pelkästään alempaa korkeakoulututkintoa suorittavalla ylitys voi olla yhden lukuvuoden mittainen. Pelkästään ylempää korkeakoulututkintoa suorittavalla opiskelijalla on oikeus suorittaa tutkinto viimeistään kahta lukuvuotta sen tavoitteellista suorittamisaikaa pitemmässä ajassa.

Tutkinnon suorittamisaikaan ei lasketa tiettyjä poissaoloja, kuten esimerkiksi asevelvollisuuden tai maanpuolustusvelvollisuuden suorittamista taikka äitiys-, isyys- tai vanhempainvapaata.

Mikäli et suoriudu opinnoistaan säädetyssä seitsemässä tai neljässä vuodessa, tulee sinun hakea opinto-oikeuden jatkamista. Hakemuksessaan sinun tulee esittää tavoitteellinen ja toteuttamiskelpoinen suunnitelma opintojesi loppuun saattamiseksi.

Yliopisto arvioi mahdollisuutesi saattaa opintosi loppuun kohtuullisessa ajassa huomioiden voimassaolevat ja vielä puuttuvat opintosi sekä aikaisemmat päätökset lisäajan myöntämisestä.

Päätös lisäajan myöntämisestä tehdään aina tapauskohtaisesti ja opiskelijan elämäntilanne huomioon ottaen.

Opetus- ja tutkintokielet

Yliopiston opetus- ja tutkintokielet ovat Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa suomi ja englanti. Aalto-yliopiston insinööritieteiden korkeakoulun, Aalto-yliopiston kemian tekniikan korkeakoulun, Aalto-yliopiston perustieteiden korkeakoulun, Aalto-yliopiston sähkötekniikan korkeakoulun sekä Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun opetus- ja tutkintokielet ovat suomi, ruotsi ja englanti.

Sähköiset hakujärjestelmät

Aalto-yliopistoon haet koulutusalasta riippumatta lähes poikkeuksetta Opintopolku-palvelun kautta. Opintopolku sisältää tietoa tutkinnoista, ammateista sekä opiskelusta eri oppilaitoksissa. Sen kautta voit löytää koulutusvaihtoehtoja ja hakea niihin. Opintopolkuun sisältyy myös korkeakoulujen sähköinen haku- ja valintajärjestelmä, jonka avulla opiskelijat täyttävät hakulomakkeen ja osallistuvat yliopistojen valintoihin.

Opintopolku-palvelusta löydät kaikkien Suomen korkeakoulujen koko koulutustarjonnan (opintopolku.fi). Opiskelijavalintaan liittyvä sähköinen asiointi, johon kuuluu esimerkiksi opiskelupaikan vastaanotto tapahtuu Opintopolussa. Opetushallitus vastaa korkeakoulujen yhteisen haku- ja valintajärjestelmän toteutuksesta.

Aalto-yliopiston maisterivaiheen koulutuksiin haet yliopiston oman Apply haku- ja valintajärjestelmän kautta sen jälkeen kun hakemuksen käsittelymaksun maksuvelvollisuutesi on tarkistettu Opintopolussa.

Yhden korkeakoulupaikan säännös

Yhden paikan säännöksen mukaan (yliopistolaki 558/2009) opiskelija voi ottaa vastaan vain yhden korkeakoulututkintoon johtavan opiskelupaikan samana lukukautena alkavasta koulutuksesta. Säännös koskee yliopistojen myöntämiä kandidaatin, maisterin, lisensiaatin ja tohtorin tutkintoja sekä ammattikorkeakoulututkintoja. Säännös koskee sekä yhteis-, että erillishakuja. Syyslukukausi alkaa 1.8. ja päättyy 31.12., kevätlukukausi alkaa 1.1. ja päättyy 31.7. Opiskelija ei voi ottaa vastaan toista opiskelupaikkaa samana lukukautena alkavasta koulutuksesta siinäkään tapauksessa, että siirtää opintojen aloittamista tai keskeyttää opinnot.

Aalto-yliopistossa kauppatieteellisen ja tekniikan alan opiskelijalla voi olla kerrallaan voimassa vain yksi samaan tutkintoon johtava tutkinto-opinto-oikeus. Jos opiskelija ottaa vastaan uuden opiskelupaikan samaan tutkintoon (esimerkiksi tekniikan alan diplomi-insinöörin tutkintoon), vanha opinto-oikeus kumoutuu. Tämä rajaus ei koske Aalto-yliopiston taiteiden alaa.

Korkeakoulut ilmoittavat hakijoille hyväksymisestä aina kirjallisesti (kirje tai sähköposti). Opiskelijavalinnan tulokset syksyllä alkaviin korkeakouluopintoihin julkistetaan ennalta sovitun määräajan kuluessa, yleensä kuitenkin heinäkuun loppuun mennessä.

Opiskelupaikan vastaanotto tehdään sähköisesti Opintopolussa. Mikäli opiskelupaikkaa ei vastaanoteta määräaikaan mennessä, menettää opiskelija opiskelupaikkansa. Opiskelupaikan vastaanottamisilmoitus on sitova eikä sitä voi muuttaa tai peruuttaa.

Lisätietoja Aalto-yliopistossa yhteishakuun kuuluvista opinnoista sekä neuvontaa opiskelupaikan hakemisessa antaa Aalto-yliopiston Hakijapalvelut ja vastaanottamisessa Aalto-yliopiston korkeakoulujen opiskelijapalvelut (into.aalto.fi). Lisätietoa löydät myös Opintopolusta (opintopolku.fi)

Ensikertalaiskiintiö

Korkeakoulujen on lain mukaan vuodesta 2016 alkaen varattava osa yhteishaun opiskelupaikoista ensimmäistä korkeakoulupaikkaa hakeville. Ensikertalaiskiintiöiden tavoitteena on parantaa niiden asemaa, jotka hakevat ensimmäistä opiskelupaikkaansa.

Olet ensimmäistä korkeakoulupaikkaa hakeva eli ensikertalainen, jos

  • et ole suorittanut Suomen koulutusjärjestelmän mukaista ammattikorkeakoulu- tai yliopistotutkintoa
  • et ole vastaanottanut ammattikorkeakoulu- tai yliopistotutkintoon johtavaa opiskelupaikkaa koulutuksesta, joka on alkanut syksyllä 2014 tai sen jälkeen.

Aalto-yliopisto varaa opiskelupaikkoja ensimmäistä opiskelupaikkaansa hakeville seuraavasti:

  • kauppatieteellisen ja tekniikan alan koulutuksiin vähiintään 50 % paikoista
  • arkkitehtuurin alan koulutuksiin vähiintään 20 % paikoista

Sivusta vastaa: | Viimeksi päivitetty: 17.02.2017.