Liikuntapalveluita aaltolaisille

Aalto-yliopisto ja Helsingin yliopisto perustivat yhteisen liikuntapalveluorganisaation 1.1.2011. Uuden organisaation varsinainen palvelutoiminta alkaa 1.9.2011.

Yliopistoliikunnan palvelut HY:n kampuksilla ja Aallon liikuntapalvelut Töölössä ja Otaniemessä toimivat nykyiseen tapaan 31.8.2011 saakka. Myös Yliopistoliikunta-nimeä käytetään syksyyn saakka. Aallon opiskelijat ja henkilökunta voivat osallistua Yliopistoliikunnan palveluihin.

Syyskuussa 2011 palvelut saavat yhteiseksi nimekseen UniSport ja toimivat Yliopistoliikunnan konseptilla. Toimipisteinä ovat Aalto-yliopiston Töölön ja Otaniemen kampusten liikuntakeskukset sekä Helsingin yliopiston keskustakampuksen, Kumpulan, Meilahden ja Viikin kampusten liikuntakeskukset.

Laadukkaat ja helposti lähestyttävät liikuntapalvelut nähdään Aallossa ja Helsingin yliopistossa merkittävänä hyvinvointiin vaikuttavana tekijänä. UniSportin myötä Aalto-yliopiston ja Helsingin yliopiston opiskelijoilla ja henkilökunnalla on käytettävissään entistä laajempi verkosto asuin-, työ- tai opiskelupaikan lähellä.

Lisätiedot

Yliopistoliikunnan palveluista saat lisätietoja osoitteesta www.yliopistoliikunta.fi tai asiakaspalvelunumerosta 09 191 22151.

Aalto-yliopiston liikuntapalveluista saat lisätietoja osoitteesta http://liikunta.aalto.fi/fi

Bookmark and Share

Katso myös