Ohjeita apurahojen hakijoille
Tämä ohjeistus koskee lähinnä lahjoituksista myönnettäviä opinnäytetyöapurahoja ja ns. professuurien saldoista myönnettäviä muita apurahoja. Tukisäätiön rahastoista myönnettävien vuosiapurahojen hakukuulutukset ovat kohdassa Lomakkeet ja hakukuulutukset.
Opinnäyteapurahat
Teknillisen korkeakoulun tukisäätiö myöntää opinnäyteapurahoja yrityksiltä saamiensa lahjoitusten turvin. Jotta apuraha voidaan myöntää, tarvitaan siis yritys, joka tekee tukisäätiölle lahjoituksen tietylle tekniikan alalle. Jos ei itse tiedä sopivaa lahjoittajaa, kannattaa kysyä esimerkiksi oman alan professorilta.
Jotta tukisäätiö voi myöntää apurahan, pitää lahjoituksen tekevän yrityksen täyttää lahjakirja ja apurahan hakijan apurahahakemus. Lomakkeita saa Annakaija Haloselta. Lomakkeet voi myös kopioida tiedostona kohdassa Lomakkeet ja hakukuulutukset. Lahjakirja ja apurahahakemus pitää toimittaa Annakaija Haloselle viimeistään viikkoa ennen tukisäätiön hallituksen työvaliokunnan kokousta. Tällöin on myös lahjoitussumman oltava maksettuna tukisäätiön tilillä. Työvaliokunta kokoontuu kerran kuukaudessa heinäkuuta lukuunottamatta.
Opinnäytteisiin (diplomityöt, lisensiaatin työt ja väitöskirjat) tarkoitettujen apurahojen yhteydessä on ilmoitettava selkeästi työn nimi. Nimen tulee olla hyvää kieltä ja kuvata työn sisältöä. Koska tukisäätiön tukemien töiden tulee olla olennaisesti tieteellisen tutkimuksen luonteisia, on tämän käytävä ilmi myös työn nimestä. Siten työssä sovelluskohteena olevan yrityksen, tehtaan tms. nimeä ei ole syytä kirjata tutkimuksen nimeen. Vuoden 2004 alusta noudatetaan käytäntöä, jonka mukaan diplomityöapurahan maksimi on 12 000 euroa (lahjoitus 15 000 euroa, josta vähennetty 20 %). Tästä säännöstä voidaan poiketa vain erittäin hyvin perustellusta syystä.
HUOM! Vuoden 2011 alusta diplomityöapuraha voidaan myöntää ainoastaan henkilölle, joka on suorittanut tekniikan kandidaatin tutkinnon tai hyväksytty suoraan maisteriohjelmaan.
Vaikutus opintotukeen
Opiskeluajan toimeentuloon tarkoitettu veroton apuraha kuten diplomityöstipendi on opintotukeen vaikuttavaa tuloa. Myös vaihto-opintoihin ulkomaille myönnetyillä tai palkinto- ja kulukorvaustyyppisillä apurahoilla on vaikutusta opintotukeen. Veroton apuraha vaikuttaa opintotukeen sinä kalenterivuotena, jona se on maksettu. Opiskelija on itse vastuussa siitä, että kalenterivuoden vapaan tulon raja ei ylity toimeentuloon tarkoitetun apurahan ja veronalaisten ansio- ja pääomatulojen vuoksi. Lisätietoja saa Aalto-yliopiston opintotuen opiskelijapalvelusta ja Kelan verkkosivuilta.
Apurahan saajien työsuhteet
Erityisesti opinnäyteapurahojen yhteydessä on syytä korostaa, että verottoman apurahakäytännön edellytyksenä on, ettei apurahan saaja ole työsuhteessa lahjoituksen tehneeseen yritykseen.
Apurahatutkijoiden eläkevakuutus
Eläkevakuutusvelvollisuus ei koske diplomityöapurahan saajia. Lisäohjeita:
Apurahan maksu
Apurahat maksetaan erissä. Kuuden kuukauden apuraha maksetaan kolmessa erässä. Ensimmäinen erä maksetaan yleensä myöntökuukauden viimeisenä päivänä, toinen erä kaksi kuukautta myöhemmin ja kolmas viisi kuukautta ensimmäisen erän jälkeen. Kahdeksan kuukauden apuraha maksetaan yleensä neljässä erässä: myöntökuukauden viimeisenä päivänä sekä tämän jälkeen tästä päivästä laskien kahden, neljän ja seitsemän kuukauden kuluttua (viimeinen erä seitsemän kuukautta ensimmäisestä). Maksukuukaudet voi tarkistaa Annakaija Haloselta. Lahjoituksesta jaetaan suorina opinnäyteapurahoina yleensä noin 80 %. Loppuosa kanavoituu tukisäätiön kautta yleiseen Aalto-yliopiston tekniikan korkeakouluille ja niiden laitoksille annettavaan tukeen.
Pantti
Diplomitöissä apurahan ensimmäisestä erästä otetaan pantti 335 euroa, joka maksetaan tekijälle työn valmistuttua. Osoittaakseen, että työ on valmis, työn tekijän on toimitettava diplomityön tiivistelmä Annakaija Haloselle. Tiivistelmien tulee olla professorin tai osaston kanslian varmentamia. Myös osastoneuvoston päätös tai diplomi-insinöörin todistuksen kopio riittää varmentamaan, että työ on valmis.
Muun tutkimuksen apurahat
Muun tutkimuksen eli muiden kuin opinnäytetöihin liittyvien tutkimusapurahojen myöntöperiaatteet ja hakumenettely ovat seuraavat:
Muun tutkimustoiminnan apurahoja myönnetään pääasiassa yliopistoon työsuhteessa oleville, loppututkinnon suorittaneille henkilöille. Apurahoja ei siten myönnetä opiskelijoiden harjoitustöihin. Apurahaan on aina liityttävä hakijan yksin tai osana tutkimusryhmää tekemä itsenäinen, yleensä julkaisuun johtava tutkimustyö, laitekehitys tai opetusta palvelevan julkaisun tuottaminen. Muun tutkimuksen apurahoja ei siten myönnetä tutkimusapulaisille tai tunnustuspalkinnoksi tai lisäpalkaksi hyvin tehdystä työstä.
Apurahahakemuksiin on liitettävä lyhyt kuvaus tehtävästä tieteellisestä työstä (tutkimussuunnitelma) ja työn tuloksesta (tutkimusraportti, opetusmoniste, laboratoriolaite jne.) sekä selvitys siitä, miten esitetty tutkimustyö liittyy hakemusta puoltavan professuurin tutkimustoimintaan ja miksi se ei sisälly apurahan hakijan normaaleihin työtehtäviin.
Muun tutkimustoiminnan apurahat on ensisijaisesti tarkoitettu pienehköjen tutkimusten hoitoon. Pitkäaikaisten projektien päätutkijoiden palkkaus on siten hoidettava muulla tavoin kuin korvaamalla se tukisäätiön muun tutkimuksen apurahalla.
