Tutkimusetiikka
Korkeatasoisen tieteellisen tutkimuksen, sen tulevaisuuden ja sisäisen kehityksen sekä arvostuksen perustana ja edellytyksenä ovat korkeat eettiset periaatteet. Ne määrittelevät hyvät tieteelliset käytännöt ottaen huomioon myös monitieteisen näkökulman.
Hyvän tieteellisen käytännön noudattamisesta vastaa koko tiedeyhteisö. Ensisijaisesti kunkin yksittäisen tutkijan ja tutkimusryhmän jäsenen tulee sitoutua hyvän tieteellisen käytännön noudattamiseen, mutta myös tutkimusryhmien, tutkimusyksikön johtajan ja tutkimusorganisaation johdon tulee toimia tämän käytännön mukaisesti.
Aalto-yliopisto on sitoutunut noudattamaan tutkimuseettisen neuvottelukunnan laatimia ohjeita hyvästä tieteellisestä käytännöstä ja sen loukkausten käsittelemisestä. Yliopisto huolehtii hyvään tieteelliseen käytäntöön perehdyttämisestä ja tutkimusetiikan opettamisesta sekä liittää koulutusalojensa tohtorikoulutukseen hyvän tieteellisen käytännön erityiskysymykset.
Tutkimuseettinen toimikunta
Tutkimuseettisen toimikunnan tehtävänä on yliopiston noudattamiin hyvää tieteellistä käytäntöä koskeviin ohjeisiin ja ihmistieteisiin luettavien alojen eettisiin periaatteisiin perustuen:
- ennakolta arvioida ihmisiin kohdistuvien tutkimushankkeiden eettisyyttä ja antaa niistä lausuntoja, lukuun ottamatta lääketieteellisestä tutkimuksesta annetussa laissa (488/1999) tarkoitettuja tutkimushankkeita,
- ennakolta arvioida tarvittaessa myös muiden tutkimushankkeiden eettisyyttä, ellei arviointia ole lainsäädännössä tai muutoin määrätty toiselle taholle,
- toimia asiantuntijaelimenä yliopistossa esiin tulevissa tutkimuseettisissä ongelmatilanteissa, ei kuitenkaan tutkimuseettisen neuvottelukunnan ohjeiden mukaisessa hyvän tieteellisen käytännön vastaista toimintaa ja tutkimusvilppiä koskevassa jälkikäteisessä tutkinnassa,
- antaa tutkimuseettisiin kysymyksiin liittyvää ohjeistusta ja edistää tutkimuseettistä koulutusta yliopistossa,
- ylläpitää tutkimusetiikkaan liittyvää keskustelua yliopistossa,
- seurata kansallisen tutkimuseettisen ohjeistuksen kehitystä sekä osallistua ohjeistuksen kehittämiseen mm. antamalla sitä koskevia lausuntoja.
Toimikunnan puheenjohtajana toimii professori Erkki Oja ja sihteerinä päälakimies Jari Söderström.
Vilppiin liittyvät asiat käsitellään korkeakoulujen dekaanien ja tarvittaessa yliopiston rehtorin kanssa.
Katso myös
- Tutkimuseettinen lainsäädäntö ja ohjeistus Suomen Akatemian verkkosivuilla (aka.fi)
- Tutkimuseettisen neuvottelukunnan julkaisut ja ohjeet
- Kansalliset eettiset asiantuntijaelimet
