Arvioinnin tulokset

Tutkimuksen arvioinnin tulokset tarjoavat arvokasta tietoa uuden yliopiston strategiseen suunnitteluun ja tutkimuskäytäntöjen kehittämiseen. Tulosten perusteella Aalto-yliopiston tutkimus on kansainvälisesti korkeatasoista. Paneelit tunnistivat useita kansainvälisen tason huippuyksiköitä ja monilla yksiköillä arvioitiin olevan erinomaiset mahdollisuudet nousta tutkimuksen kansainväliseen kärkeen. Aalto-yliopiston tutkimuksen vahvuusalueiksi määriteltiin arvioinnin tulosten perusteella laskenta ja mallinnus, materiaalitutkimus, muotoilu sekä ICT ja media.

Aalto-yliopiston tutkimuksen erityiseksi vahvuudeksi asiantuntijapaneelit nimesivät yhteiskunnallisen vaikuttavuuden. Vankka yritysyhteistyö on Aalto-yliopiston tutkimuksen erityispiirre ja kansainvälinen kilpailuetu.

Aalto-yliopisto palkitsi tutkimuksen arvionnissa erityisen hyvin menestyneitä yksiköitään postdoctoral -tutkijanpaikoilla ja lisärahoituksella. Palkitut yksiköt ovat:

Kauppakorkeakoulu
Liiketoiminnan teknologian laitos (nyk. tieto- ja palvelutalouden laitos)
Kansantaloustieteen laitos (nyk. taloustieteen laitos)

Taideteollinen korkeakoulu
Muotoilun laitos
Median laitos
    - Medialaboratorio
    - Valokuvataide
Visuaalisen kulttuurin osasto (nyk. osa Porin taiteen ja median laitosta)

Teknillinen korkeakoulu
Teknillisen fysiikan laitos
Tietojenkäsittelytieteen laitos
Lääketieteellisen tekniikan ja laskennallisen tieteen laitos
Tietotekniikan tutkimuslaitos (HIIT)
Kylmälaboratorio
Automaatio- ja systeemitekniikan laitos
Matematiikan ja systeemianalyysin laitos
Radiotieteen ja -tekniikan laitos
Signaalinkäsittelyn ja akustiikan laitos
Biotekniikan ja kemian tekniikan laitos
Tietoliikenne- ja tietoverkkotekniikan laitos
Tietotekniikan laitos
Mediatekniikan laitos
BIT-tutkimuskeskus

Bookmark and Share