EIT ICT Labs Suomeen
Euroopan Yhteisö perusti vuonna 2006 Euroopan innovaatio- ja teknologiainstituutin (EIT) edistämään Euroopan kestävää talouskasvua ja kilpailukykyä.
EIT:n tarkoituksena on vastata globaaleihin haasteisiin helpottamalla innovaatioiden toteuttamista ja toimimalla ideahautomona strategisesti merkittävillä alueilla. Instituutti toimii perustamalla valituille strategia-alueille yliopistojen, tutkimuslaitosten, yritysten ja muiden sidosryhmien itsenäisiä osaamis- ja innovaatioyhteisöjä (KIC, Knowledge and Innovation Communities). Kukin KIC muodostuu tiiviistä verkosta neljästä kuuteen eri maahan sijoittuvaa yksikköä, eli keskittymää, joissa yliopistot, tutkimuslaitokset ja yritykset toimivat maantieteellisesti lähekkäin, ”kolokaatiossa”. Tavoitteena on, että osaamisen ja tiedon tulisi virrata vapaasti ja sekä keskittymien sisällä että niiden välillä yliopistojen, tutkimuslaitosten ja yritysten kesken.
EU:n suora rahoitus EIT:lle vuosina 2008–2013 on 308 miljoonaa euroa. Strategian suunnittelusta ja päätöksenteosta vastaa EIT:n johtokunta, johon kuuluu kahdeksantoista tutkimus-, opetus- ja yritysmaailman vaikuttajaa. Suomesta mukana on professori Yrjö Neuvo. Osaamis- ja innovaatioyhteisöt (KIC) aloittavat toimintansa EIT:n tuella vuonna 2010. Ensi vaiheessa EIT rahoittaa kolmea KIC:iä seuraavan seitsemän vuoden ajan valituilla strategia-alueilla: Ilmastonmuutoksen hillintä ja sopeutuminen, uusiutuva energia sekä tulevaisuuden tieto- ja viestintäyhteiskunta. KIC:kien tavoitteena on houkutella ympärilleen uutta yrittäjyyttä ja yritystoimintaa ja myös rahoittajia. Komissio suosittelee EU:n rakennerahastojen ja puiteohjelman tarjoamien mahdollisuuksien hyödyntämistä. EIT-statuksen arvioidaan osaltaan auttavan tässä. Instituutissa arvioidaan toimivan tulevaisuudessa 6–8 KIC:iä.
Valinnan tehnyt raati halusi painottaa johtajuuden ja huippuosaamisen kriteerejä. EIT:n johtokunnan puheenjohtajan Martin Schuurmansin mukaan KICien menestys ja vaikutus riippuu monesta tekijästä: ihmisten kyvystä työskennellä lähempänä toisiaan läpikoko innovaatioketjun, vahvasta johtajuudesta ja uskosta uusiin toimintatapoihin sekä yrittäjyydestä ja yksityisen sektorin aidosta sitoutumisesta yhteistyöhön. ”EIT eroaa muista rahoitusinstrumenteista siinä, että mukana ovat sekä huippuopetus, huippututkimus että koko innovaatioketju perustutkimuksesta yrityksiin asti”. ”Suomessa elinkeinoelämän ja yliopistojen väliset suhteet ovat jo valmiiksi hyvät, ja innovaatioketjut toimivat”, arvioi Neuvo, joka uskoo, että EIT hyödyttää Suomea ennen kaikkea kansainvälistymisen kautta. ”Odotan kansainvälisten verkostojen tiivistymistä, kokemusten vaihtoa, yhteisen osaamisen rakentamista ja tulosten saamista aidon yhteistyön kautta”.
Suomalaiset mukana ICT-yhteisössä
EIT päätti perustaa tulevaisuuden tieto- ja viestintäyhteiskuntaan keskittyvän osaamis- ja innovaatioyhteisön (KIC), EIT ICT Labs -ehdotuksen pohjalta. Sen yksi viidestä yksiköstä sijoittuu Suomeen. Päätös vahvistaa Suomen asemaa EU:n tietotekniikkatutkimuksessa ja mahdollistaa uusien eurooppalaisesti merkittävien tutkimushankkeiden käynnistämisen. Aalto-yliopisto, VTT ja Nokia ovat EIT ICT Labs -yhteisön suomalaiset partnerit. Helsingin alueen yksikkö tulee sijoittumaan Otaniemeen. EIT ICT Labsin muut keskittymät sijoittuvat Berliiniin, Eindhoveniin, Pariisiin ja Tukholmaan. EIT ICT Labs aikoo keskittyä toiminnassaan koulutuksen kehittämiseen, tulevaisuuden internetin infrastruktuureihin, tieto- ja viestintäteknologiaan pohjautuviin palveluihin, käyttäjäkeskeisiin ratkaisuihin tutkimus- ja kehitystyössä sekä eurooppalaisen avoimen innovaatio-ekosysteemin luomiseen tietotekniikassa ja sen sovelluksissa.
Suomen yksikön kokonaisbudjetti vuosina 2010-2014 on noin 105 miljoonaa euroa, josta EIT:n rahoitusosuus on korkeintaan 25 prosenttia. Muu osuus koostuu osallistujien omasta rahoituksesta, kansallisesta rahoituksesta ja muusta EU:n rahoituksesta.
EIT ICT Labs
EIT ICT Labs:in tavoitteena on synnyttää dynaaminen ja itseään vahvistava eurooppalainen ICT-alan ekosysteemi, joka tuottaa tutkimuksesta innovaatioita, tuotteita, palveluja ja liiketoimintaa ja tukee siten Euroopan muutosta kohti tietointensiivistä yhteiskuntaa.
EIT ICT Labs rakentuu viiden keskittymän (Co-location Centre, Node) – Eindhoven, Pariisi, Berliini, Tukholma, Helsinki – muodostaman verkoston varaan, joka tukee niiden muutosta maailman luokan innovaatiokeskuksiksi ja malleiksi muulle Euroopalle. Kukin keskittymä muodostuu puolestaan johtavasta yliopistosta ja tutkimuskeskuksista, maailman luokan yrityksistä, tiede- ja teknologiapuistoista, riskisijoittajista, muista rahoittajista ja välittäjäorganisaatioista sekä niiden globaaleista verkostoista.
EIT ICT Labs:in työohjelma soveltaa uusia, koko KIC-verkon laajuisia malleja eurooppalaisen innovaatiotoiminnan uudistamiseen. Poikkitieteellisyyden ja yrittäjyyden avulla rakennetaan avoimia ympäristöjä, joissa lahjakkuuksia rohkaistaan riskinottoon ja kilpailuun parhaista ideoista ja niiden toteuttamisesta. Tavoitteena on saada käyttöön kaikki piilevä potentiaali, käyttämättä jääneet keksinnöt ja tulokset, lahjakkuus ja yritteliäisyys sukupuolesta, iästä sekä koulutustaustasta riippumatta sekä globaalisti seuraavan miljardin uuden tietotekniikan käyttäjän jokapäiväiset tarpeet ja kekseliäisyys. EIT ICT Labs haastaa, kehittää ja vahvistaa opiskelijoiden, tutkijoiden, akateemisten ja liike-elämän asiantuntijoiden luovia kykyjä, valmiutta riskinottoon ja yrittäjyyteen yhdistämällä Euroopan korkeamman koulutuksen alueen (European Higher Education Area, EHEA), Euroopan tutkimusalueen (European Research Area, ERA) ja ICT-alan kasvuyritysten pyrkimykset ja toimet paikallisiin ja EU-tason rahoituslähteisiin.
Vahvan CEO-tyyppisen johtajuuden ja selkeiden avoimeen innovaatiotoiminnan IPR-politiikkojen avulla pyritään lujaan sisäiseen koheesioon ja tehokkuuteen samalla laajan paikallisen ja kansainvälisen innovaatiopartnerien verkon mahdollistaman aloitteellisen ketteryyden kanssa.
EIT ICT Labs tulee soveltamaan ICT:tä tulevaisuuden tietoyhteiskunnan yhtenä avainmahdollistajana. Tavoitteena on parantaa yksilöiden elämänlaatua, mahdollistaa kestävä taloudellinen kehitys ja sosiaalinen hyvinvointi koko Euroopassa. ICT:n odotetaan vaikuttavan merkittävästi mm. seuraavilla yhteiskunnan alueilla:
• Terveys ja hyvinvointi
• Yksilöiden mobiliteetti ja voimaannuttaminen
• Sosiaalinen vuorovaikutus ja koheesio
• Energian käytön tehokkuus
• Kestävä kehitys
• Globaalin liiketoiminnan kehittäminen
EIT ICT Labs perustuu EIT:n pitkän tähtäimen rahoitukseen, joka on korkeintaan 25% koko KICin budjetista. Loput muodostuu muista EU-instrumenteista, kansallisista ja alueellisista lähteistä, yksityisestä rahoituksesta ja KICin avainpartnerien omista resursseista. EIT ICT Labs:in partnerit muodostuvat seuraavista organisaatioista:
EIT ICT Labs’s Partnerit:
Strong technical universities
KTH, Sweden www.kth.se
Aalto University, Finland www.tkk.fi
3TU / NIRICT, The Netherlands www.win.tue.nl/nirict
TU Berlin, Germany www.tu-berlin.de
Université Paris 6, France www.upmc.fr
Université Paris-Sud 11 www.u-psud.fr
Excellent research centers
SICS, Sweden www.sics.se
VTT, Finland www.vtt.fi
Novay, The Netherlands www.novay.nl
DFKI, Germany www.dfki.de
Fraunhofer, Germany www.fraunhofer.de
Institut Telecom, France www.institut-telecom.fr
INRIA, France www.inria.fr
Leading companies
Ericsson, Sweden www.ericsson.com
TeliaSonera, Sweden www.teliasonera.se
Nokia, Finland www.nokia.com
Philips, The Netherlands www.philips.com
Deutsche Telekom, Germany www.telekom.de/laboratories
SAP, Germany www.sap.com
Siemens, Germany http://w1.siemens.com/
Alcatel-Lucent, France www.alcatel-lucent.com
France Telecom, France www.francetelecom.com
Thomson, France www.thomson.net
EIT ICT Labs:in Helsingin yksikön avainpartnerit ovat Nokia, VTT ja Aalto-yliopisto. Se perustetaan Otaniemeen. Partnerit ovat sitoutuneet tuomaan sinne omia henkilöitään ja resurssejaan tavoitteenaan saavuttaa 300-500 hengen yksikkö noin viiden vuoden kuluessa. Otaniemen keskittymän liitännäisjäsenet ovat: Helsinki Yliopisto, Oulun Yliopisto, Tampereen Teknillinen Yliopisto, Tampereen Yliopisto, Turku Center for Computer Science (TUCS), Hermia Ltd., Oulu Innovation Oy, CIE-Center for Internet Excellence, Tieteellisen laskennan keskus CSC, Tieto- ja viestintäteollisuuden tutkimus TIVIT Oy, Technopolis Ventures Ltd., SITRA ja Ubiquitous Computing Cluster Programme in Finland, jotka ovat osaltaan sitoutuneet Helsingin yksikön toimintaa ja siten koko KIC:in työohjelmaan.
