Teknillisen korkeakoulun uutiset 2005-2010

Aalto-yliopiston teknillinen korkeakoulu jakaantui 1.1.2011 neljäksi tekniikan alan korkeakouluksi.

Tätä uutissivua ei enää päivitetä!

Uudet koulut muodostuvat vanhoista tiedekunnista ja niiden nimet ovat Insinööritieteiden korkeakoulu, Kemian tekniikan korkeakoulu, Perustieteiden korkeakoulu ja Sähkötekniikan korkeakoulu.

Aalto-yliopiston uutissivut:

Aalto-yliopiston professoreita valittu Julkaisufoorumi-hankkeen panelisteiksi

03.11.2010 Tieteellisten seurain valtuuskunta (TSV) on perustanut Julkaisufoorumi-hankkeen, jonka tarkoituksena on luoda järjestelmä tieteellisten julkaisukanavien arvioimiseksi. Kanavien arviointia varten hankkeen johtoryhmä on nimennyt 23 eri tieteenalaa varten arviointipanelistit. Aalto-yliopistosta panelisteja valittiin seuraavasti:

Kaksi uutta FiDiPro-projektia Aalto-yliopiston teknilliselle korkeakoululle

06.10.2010 Tekesin rahoittaman FiDiPro -ohjelman myötä Aalto-yliopiston teknilliselle korkeakoululle tulee uutta korkeatasoista osaamista aivokuvantamiseen ja biomassan muokkaukseen.

Uruguayn ulkoministeri Luis Almagro tutustuu metsäalan yhteistyöhön

06.10.2010 Ulkoministeri Luis Almagron johtama virallinen uruguaylaisdelegaatio vierailee Helsingin yliopistossa 7.10.2010. Ministeri tutustuu yliopistoon sekä Suomen ja Uruguayn korkeakoulujen väliseen yhteistyöhön erityisesti metsäalan opetuksessa.Helsingin yliopiston maatalous-metsätieteellinen tiedekunta ja Aalto-yliopiston teknillinen korkeakoulu osallistuvat tapaamiseen.

Aalto-yliopiston biokemian tutkimusryhmä tutkii mikrobiöljyjä yhteistyössä Neste Oil Oyj:n kanssa

24.09.2010 Neste Oil Oyj julkisti Aalto-yliopiston biokemian tutkimusryhmän kanssa tehtävän tutkimusyhteistyön. Teknillisen korkeakoulun biokemian tutkimusryhmä on tutkinut mikrobiöljyjä jo yli 20 vuotta professori Simo Laakson johdolla. Tehty perustutkimus käynnisti kolme vuotta sitten yhteistyön Neste Oil Oyj:n kanssa. Yhteistyö on johtanut useisiin keksintöihin ja tehnyt Aalto-yliopistosta erään alan johtavista yliopistoista maailmassa. Biokemian alan osaamisemme liittyy erityisesti koko mikrobiöljyjen tuotantoprosessin kokonaisuuden hallintaan.

Telecom Forum -luentosarja tiistaisin 21.9. lähtien

15.09.2010 Telecommunications Forum on tietoliikenne- ja tietoverkkotekniikan laitoksen järjestämä, kaikille avoin luentosarja. Luennoilla käsitellään langattoman tietoliikenteen ja Internetin kuumimpia aiheita, esimerkiksi paikallisia ja globaaleja trendejä sekä tuote-, yritys- ja teknologiastrategioita, ottaen huomioon niin sosiaaliset, ekonomiset kuin lainsäädännölliset vaikuttimet uuden teknologian käyttöönotossa. Vierailijaluennoitsijat ovat alojensa huippuja: tutkijoita, innovaattoreita sekä yritysten liiketoiminta- ja teknologiajohtajia.

Aalto-yliopiston seminaari Current trends in EU chemical regulations 14.-15.9.

13.09.2010 Ympäristö- ja terveysriskien pienentämiseen tähtäävällä lainsäädännöllä ja kuluttajille suunnatuilla ekomerkeillä on keskeinen rooli kemian teollisuuden tuotekehityksessä.Aalto-yliopiston Venture Garagessa 14.-15.9. järjestettävä Current trends in EU chemical regulations -intensiivikurssi käsittelee ympäristö- ja terveysvaikutusten arviointimenetelmiä sekä näillä saatujen tulosten tulkintaa kuluttajien, kemian tuotekehityksen, kansalaisjärjestöjen ja lainsäätäjien näkökulmasta.

Väitöskirjalautakunta valvoo tutkimuksen laatua Aalto-yliopiston teknillisessä korkeakoulussa

01.09.2010 Aalto-yliopiston teknillisestä korkeakoulusta väittelee vuosittain runsaat 150 tohtoria. Jokainen väitöskirjakäsikirjoitus kulkee kuuden professorin muodostaman väitöskirjalautakunnan pöydän ja sen asettamien laatukriteerien ja ohjeistusten kautta.

Merkittävä tunnustus suomalaiselle tulevaisuudentutkijalle: Mika Aaltonen Marquis´n Kuka on kukin maailmassa -kirjaan

31.08.2010 Suomalainen ekonomisti ja tulevaisuudentutkija, kauppatieteen tohtori Mika Aaltonen on valittu Kuka on kukin maailmassa -kirjan uusimpaan versioon. Mukana julkaisussa on yli 60 000 eri aloilla ansioituneen ihmisen elämäkertatiedot. Marquis-kustantamo on toimittanut kirjaa vuodesta 1899.

Seminaari sosiaalisen median tutkimusmetodeista tavoittaa myös etänä

30.08.2010 Otaniemessä tiistaina 31.8. klo 8.30–16.00 järjestettävä tutkijatapaaminen sosiaalisen median tutkimusmetodeista tulee kenen tahansa kiinnostuneen ulottuville internetin välityksellä.

Ilmastonmuutos haastaa käsitykset tieteestä ja politiikasta

25.08.2010 Tieteen ja politiikan yhteensovittaminen on vaikea pala niin tutkijalle, poliitikolle kuin kansalaisellekin. Aalto-yliopiston Science and Technology in Society -seminaarin ilmastopolitiikan paneelissa 18.8.2010 tehtävä osoittautui monimutkaiseksi ja aihe arkaluontoiseksi. Puhetta johtaneet Tampereen yliopiston ympäristöpolitiikan tutkijat Helena Leino ja Maria Åkerman virittivät paneelin keskustelemaan Hallitustenvälisen ilmastopaneelin (IPCC) Kööpenhaminan ilmastokokouksen 2009 uutisoinnin yhteydessä saamasta kritiikistä. IPCC:n tutkimusraportteja on kritisoitu mediassa virheistä, menetelmällisistä epäselvyyksistä, jopa vääristelystä ja poliittisista motiiveista.

Eurooppalaiset tryffelitutkijat kokoontuvat Juvalla

18.08.2010 Aalto-yliopiston bioprosessitekniikka ja Juvan Tryffelikeskus isännöivät Suomessa järjestettävää toista tryffelitutkijakonferenssia (TAUESG) 20–22.8.2010. Ensimmäinen TAUESG-konferenssi pidettiin Wienissä viime vuonna. Tämänvuotiseen konferenssiin osallistuu noin 50 arvostettua tryffelitutkijaa yhteensä 19 maasta. Konferenssissa alan tutkijat voivat jakaa tietoa ja keskittyä tryffelin tunnistamisen ja viljelyn ydinkysymyksiin. Sekä Juvan Tryffelikeskuksessa että Aalto-yliopistossa odotetaan konferenssia innokkaana, koska se antaa eri maiden tutkijoille hyvän mahdollisuuden esitellä maansa viimeisintä tryffelitutkimusta ja käydä mielenkiintoisia keskusteluja. 

The Glueck Best Paper Award -palkinto kahdelle Aalto-yliopiston teknillisen korkeakoulun tutkijalle

13.08.2010 Tutkija Jens Schmidt ja professori Thomas Keil Aalto-yliopiston teknillisestä korkeakoulusta ovat voittaneet artikkelillaan "Unique Demand Complementarities – A Demand-based Theory of Diversification" Glueck Best Paper Award -palkinnon Academy of Management 2010 -konferenssissa (AOM) Montrealissa.

RSS 2.0 -syöte

Bookmark and Share