Aalto-yliopiston visuaalinen ilme julkaistu
25.09.2009
Aalto-yliopiston visuaalisen ilmeen suunnittelukilpailu järjestettiin viime keväänä. Kilpailun voitti graafinen suunnittelija Rasmus Snabb kilpailutyöllään ”Kutsu”. Rasmus Snabb on suunnitellut voittajatyön pohjalta uuden yliopiston lopullisen visuaalisen ilmeen, joka on nyt julkistettu.
Merkki
Aalto-yliopiston merkin perusversio on A?, yksinkertainen visuaalinen viesti, joka kysyy ’Mitä Aalto-yliopisto on?’, ja kutsuu osallistumaan: ’Mitä haluaisit Aalto-yliopiston olevan?’ Tavoitteena on ollut tunnus, jossa on mahdollisimman vähän identiteettiä ennalta määrittelevää symboliikkaa. Merkin merkitys ja symboliarvo rakentuvat uuden yliopiston mukana. Tätä symboloivat myös universaalit visuaaliset peruskivet: päävärit ja peruskirjasin.
Merkillä ei ole yhtä staattista muotoa, siitä voidaan luoda lukuisia variaatioita yhdistämällä A erilaisten välimerkkien kanssa. Perusversion lisäksi käyttöön otetaan A! ja A”. Erilaiset välimerkit muuttavat A:n merkitystä, tämä kuvastaa sitä, että Aalto-yliopistoa ei ole valmiiksi määritelty, se on avoin keskustelulle, kyseenalaistamiselle ja eri näkökulmista tarkastamiselle.
– Merkin vahvuus on sen yksinkertaisuus. Aalto-yliopiston identiteetin kantavina visuaalisina periaatteina ovat neutraali muotokieli ja universaalit visuaaliset peruselementit. Nämä kuvastavat avoimuutta ja uutta aloitusta. Merkin kysymysmuoto kutsuu vastaamaan kysymykseen osallistumalla uuden yliopiston rakentamiseen, ja korostaa näin henkilökohtaista vastuuta ja yhteisöllisyyttä, graafinen suunnittelija Rasmus Snabb toteaa.
– Uusi visuaalinen ilmeemme ilmaisee Aalto-yliopiston idean uusien yhteyksien löytämisestä, monitieteisyydestä ja moniarvoisuudesta sekä keskittymisestä perusasioihin eli syvälliseen tutkimukseen ja korkeatasoiseen opetukseen. Aalto-yliopisto kehittyy ja muotoutuu matkan varrella, ja samalla tavalla toimii visuaalinen ilme, sanoo rehtori Tuula Teeri.
Värit
Aalto-yliopiston tunnuksessa käytetään päävärejä: sinistä, keltaista ja punaista. Ilmeessä kokonaisuutena käytetään tasaisesti väriympyrältä poimittuja kahdeksaa lisäväriä tehosteväreinä.
– Väreihin liittyy vahvaa symboliikkaa. Kolmen päävärin käytössä ja niiden ”sekoittamisessa” kahdeksaksi lisäväriksi piilee myös Aalto-yliopiston tarina, kolmesta peruskivestä löytyy kaikki. Kolmen elementin yhteentörmäyksessä potentiaali on loputon, Snabb toteaa.
Korkeakoulukohtaisia tunnusvärejä Aalto-yliopiston ilmeessä ei käytetä. Valittuja värejä käytetään vapaasti valiten.
Yhteisö mukana
Visuaalisen ilmeen suunnitteluun ovat osallistuneet graafisen suunnittelun professori Marjatta Itkonen sekä kolmen korkeakoulun asiantuntijoista koottu ohjausryhmä, johon kuuluvat professori Tapio Vapaasalo, professori Tapio Takala, professori Henrikki Tikkanen, professori Hannu Seristö, professori Jukka Vieno, professori Antti-Matti Siikala, opiskelijoiden edustaja Pipsa Penttinen sekä rehtorit Helena Hyvönen, Eero Kasanen ja Matti Pursula.
Aalto-yliopiston tunnus pdf-muodossa liitteenä:
http://www.aaltoyliopisto.info/fi/view/content/aalto-yliopiston-visuaalinen-ilme
Lisätietoja:
markkinointipäällikkö Hanne Haapoja, hanne.haapoja [at] aaltouniversity [dot] fi tai gsm. 040 353 8347
