
Aalto-yliopistoon valittiin 1796 uutta opiskelijaa
09.07.2010
Aalto-yliopistoon valittiin kevään 2010 yliopistohaussa hakeneista yhteensä 1796 opiskelijaa. Uusista opiskelijoista 436 aloittaa Kauppakorkeakoulun Helsingin tai Mikkelin yksiköissä, 123 Taideteollisessa korkeakoulussa ja 1237 Teknillisessä korkeakoulussa. Hakijoita Aalto-yliopiston kaikkiin yksiköihin oli kevään yliopistohaussa yhteensä 10743, joista 16,7 % sai opiskelupaikan.
Lisäksi aiemmin keväällä päättyneessä maisteriohjelmien haussa opiskelupaikka heltisi yhteensä 964 hakijalle. Aalto-yliopiston maisteriohjelmiin haki yhteensä 4669 hakijaa.
Nyt valituiksi tulleet opiskelijat kuuluvat ensimmäiseen tutkintonsa kokonaan Aalto-yliopistossa suorittavaan vuosikertaan.
Kauppakorkeakoulun suosio opiskelupaikkana jatkuu
Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu oli jälleen Suomen tavoitelluin kauppatieteellisen alan opiskelupaikka. Alan yhteisvalinnassa Kauppakorkeakouluun pyrki 3 344 ensisijaista hakijaa suorittamaan ylempää kauppatieteellistä korkeakoulututkintoa eli yli kolmannes hakijoista. Hakijoiden määrä kasvoi viime vuoteen verrattuna noin 13,5 %. Opiskelupaikan saaminen Kauppakorkeakoulusta ei ollut helppoa, sillä sisäänpääsyn pisteraja oli kauppatieteellisten yliopistojen korkein.
Kaikki perustason valintaväylät mukaan lukien Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun Helsingin yksikköön hyväksyttiin vuoden 2010 yhteisvalinnassa yhteensä 355 uutta opiskelijaa. Heidät valittiin suorittamaan kauppatieteiden kandidaatin (KTK) ja maisterin (KTM) tutkintoa.
Kauppakorkeakoulun Mikkelin yksikköön valittiin 81 uutta opiskelijaa suorittamaan englanninkielistä kauppatieteiden kandidaatin tutkintoa (BScBA). Mikkelin yksikköön tuli yhteensä 916 hakemusta 60 eri maasta.
Aiemmin keväällä Kauppakorkeakouluun valittiin lisäksi 1104 hakijan joukosta 236 opiskelijaa suorittamaan suoraan kauppatieteiden maisterin tutkintoa (KTM). Hakijoiden määrä lähes kolminkertaistui verrattuna viime vuoteen, jolloin hakijoita oli 400.
Kauppakorkeakoulun opiskelijavalinnan tulokset 2010, valittujen nimet, Helsingin yksikkö (pdf)
Kauppakorkeakoulun opiskelijavalinnan tulokset 2010, valittujen nimet, Mikkelin yksikkö (pdf)
Taideteollinen korkeakoulu kasvatti kiinnostusta sekä kansainvälisten että kotimaisten hakijoiden keskuudessa
Aalto-yliopiston taideteolliseen korkeakouluun haki tänä vuonna 3840 taideteollisen alan opinnoista kiinnostunutta. Hakeneista 8,1 prosenttia hyväksyttiin suorittamaan taiteen kandidaatin tai taiteen maisterin tutkintoa.
Taiteen kandidaatin tutkintoon johtavaan koulutukseen haki 2813 hakijaa, joista 123 valittiin. Suosituimmat koulutusohjelmat olivat elokuvataide, graafinen suunnittelu ja valokuvataide.
Maisteriohjelmiin oli 1027 hakijaa – yli 30 prosenttia enemmän kuin vuonna 2009, joista 187 valittiin. Myös ulkomaisten hakijoiden osuus maisteriohjelmiin jatkoi kasvuaan. Tänä vuonna ulkomaisia hakijoita oli lähes 37 prosenttia hakijoista kun heitä viime vuonna oli vajaat 33 prosenttia. Eniten hakijoita oli Kiinasta, Etelä-Koreasta ja Turkista.
Maisteriohjelmien kolme suosituinta ohjelmaa hakijamäärien perusteella olivat teollisen muotoilun ja graafisen suunnittelun maisteriohjelmat sekä englanninkielinen New Media -maisteriohjelma.
Taideteollisen korkeakoulun opiskelijavalinnan tulokset 2010 (taik.fi)
Teknillisen korkeakoulun pisterajat kipusivat korkealle – myös naisten osuus jälleen nousussa
Aalto-yliopiston teknilliseen korkeakouluun valittiin vuoden 2010 diplomi-insinööri- ja arkkitehtikoulutuksen yhteisvalinnassa yhteensä 1174 uutta opiskelijaa. Lisäksi informaatioverkostojen tutkinto-ohjelman opiskelijavalinnassa valituksi tuli 40 uutta opiskelijaa ja muissa erillisvalinnoissa yhteensä 23 uutta opiskelijaa. Kaiken kaikkiaan ensisijaisia hakijoita Teknilliseen korkeakoulun ensimmäisen vaiheen valinnoissa oli tänä vuonna kaikissa valintaryhmissä yhteensä 3675. Hakijamäärä kasvoi viime vuoteen verrattuna 5,2 %.
Pisterajat nousivat korkeimmiksi teknillisen fysiikan ja matematiikan, tuotantotalouden, bioinformaatioteknologian ja informaatioverkostojen tutkinto-ohjelmissa. Myös energia- ja lvi-tekniikan, biotuotetekniikan, kemian tekniikan ja arkkitehtuurin ohjelmien pisterajat kipusivat korkealle.
Uusista opiskelijoista naisia on tänä vuonna 26,3 %. Edellisvuoteen verrattuna nousua on lähes kahden prosenttiyksikön verran. Naisenemmistö löytyy peräti viidestä tutkinto-ohjelmasta, maisema-arkkitehtuurista (naisia 88,9 %), biotuotetekniikasta (56,1 %), kemian tekniikasta (52,7 %), arkkitehtuurista (51,4 %) ja yhdyskunta- ja ympäristötekniikasta (51,1 %). Naisopiskelijoita aloittaa runsaasti myös kiinteistötalouden (41,7 %) ja bioinformaatioteknologian (40,4 %) ohjelmissa.
Aiemmin keväällä päättyneessä maisterihaussa Teknilliseen korkeakouluun jätettiin 2538 hakemusta 89 eri maasta. Akateemiseen arviointiin eteni kaikkiaan 1539 hakukelpoista hakijaa, joista 541 hyväksyttiin Teknillisen korkeakoulun maisteriohjelmiin
Tekniliisen korkeakoulun opiskelijavalintojen tulokset julkistetaan perjantaina 9.7.2010 kello 9.00 diplomi-insinööri- ja arkkitehtikoulutuksen yhteisvalinnan sähköisessä tulospalvelussa osoitteessa http://www.dia.fi sekä Teknillisen korkeakoulun verkkosivuilla osoitteessa http://www.tkk.fi/fi/opiskelemaan/.
Lisätietoja:
Kauppakorkeakoulu:
suunnittelija Jukka Oksanen, (09) 47038238
Taideteollinen korkeakoulu:
koordinaattori Inka Valkeapää, 050 595 0876
korkeakoulun hakutoimisto, p. 050 314 1555
Teknillinen korkeakoulu:
suunnittelija Tuulikki Kaski, (09) 470 25554
suunnittelija Eve Oesch, (09) 470 22070
