Haluatko uutiset, tapahtumat, kampukset ja hakijainfon mobiiliversiona?

Jatka mobiiliversioon Pysy täysversiossa
Aalto-yliopisto, SimLab

Innovaatio syntyy ristiriidoista

14.09.2012

Kun erilaiset organisaatiot toimivat yhdessä luodakseen jotain uutta, ristiriidat ja erimielisyydet voivat olla sysäys innovaatioiden syntymiselle. Näin todettiin SimLabissa kirjoitetussa artikkelissa, joka palkittiin Project Management Journal -julkaisun Paper of the Year Award 2012 -tunnustuksella.

Artikkeli syntyi Perustieteiden korkeakoulun yritystoiminnan simulointilaboratorio SimLabin KIMPPA-tutkimushankkeessa. Tekesin ja viiden kunnan rahoittamassa hankkeessa selvitettiin, kuinka eri organisaatiot luovat yhteistä strategiaa kunnallisten palvelujen kehittämiseksi.

Silloin kun ihmiset ovat samaa mieltä kaikesta, he pystyvät kyllä vaihtamaan tietoa ja oppimaan uutta, mutta asioita ei välttämättä ole tarvetta kehittää ja viedä pitemmälle.

– Kun yhdessä toimivilla organisaatioilla on toisistaan poikkeavia tavoitteita, mielipiteet voivat olla ristiriidassa keskenään. Esimerkiksi tutkimani strategiaprosessin eri toimijaryhmät pitivät juuri omaa ryhmäänsä hyvin strategisena, kertoo tutkija Pauli Alin, yksi artikkelin kirjoittajista.

– Yksi tapa ratkaista ristiriita on luoda uutta tietoa, johon kaikki osapuolet voivat vaikuttaa, kiteyttää Alin.

SimLabissa simuloidaan aitoa yhdessä tekemistä

Artikkelin taustalla oleva tutkimushanke edustaa SimLabin ainutlaatuista tapaa kerätä tietoa yritysten välisestä yhteistyöstä ja uusien innovaatioiden syntymisestä.

SimLabin johtaja, professori Riitta Smeds kertoo, että laboratoriossa tutkimusta tehdään ajankohtaisista yhteistyöhankkeista, joita toteutetaan todellisten organisaatioiden välillä. Paikalle kutsutaan ihmisiä, jotka ovat oikeasti näissä hankkeissa mukana.

Ihmiset istuvat salissa, jossa hanketta käydään yhteisellä keskustelulla läpi haastattelujen pohjalta laaditun prosessikartan ja keskustelun vetäjän avustuksella. Dialogi nauhoitetaan ja tilanne kuvataan.

Ainutlaatuista dataa

Kun keskustelu on nauhoitettu ja keskustelutilanne kuvattu, data analysoidaan.

– Näin selvitetään, kuinka yritysten väliset uudet luovat ajatukset syntyvät ja millainen dynamiikka syntyprosesseihin kätkeytyy, Smeds sanoo.

Smedsin ja Alinin mukaan konkreettista dataa dialogista, jota käydään todellisten keskenään toimivien organisaatioiden välillä, ei ole kerätty missään muualla. Kokeita on tyypillisesti tehty opiskelijoilla, jotka ovat omaksuneet annetut roolit ja keskustelleet keinotekoisessa tilanteessa.

– Nykyään pystymme simuloimaan yhdessä tekemistä myös virtuaalisessa maailmassa avatarien avulla. Virtuaalistakin tilannetta voi tallentaa ja analysoida, Smeds lisää.

Teksti: Tea Kalska

Palkittu artikkeli Knowledge Transformation in Project Networks: A Speech Act Level Cross-Boundary Analysis perustui Pauli Alinin väitöskirjaan. Sen kirjoittivat Alinin kanssa hänen väitöskirjansa ohjaajat, professori Riitta Smeds SimLabista ja John Taylor Virginia Techistä.

SimLab (Enterprise Simulation Laboratory) perustettiin vuonna 1998. Se on Perustieteiden korkeakoulun tuotantotalouden laitoksen monitieteinen tutkimus- ja opetusyksikkö, jonka toiminnassa yhdistyvät tuotantotalouden, tietotekniikan ja viestinnän tieteenalat.  

Takaisin

Bookmark and Share