Haluatko uutiset, tapahtumat, kampukset ja hakijainfon mobiiliversiona?

Jatka mobiiliversioon Pysy täysversiossa

Hanna Maula Aalto-yliopiston viestintäjohtajaksi

02.08.2012

Hanna Maula on nimitetty Aalto-yliopiston viestintäjohtajaksi ja johtoryhmän jäseneksi. Hän aloittaa tehtävässään syyskuun alussa. Maulan tehtäviin kuuluvat Aalto-yliopiston kotimainen ja kansainvälinen viestintä, markkinointi ja brändin rakentaminen. Hän johtaa 40 hengen viestintä-, markkinointi- ja tapahtumat-organisaatiota.

Hanna Maula (36) siirtyy Aalto-yliopistoon Neste Oilin viestintäjohtajan paikalta. Hän on toiminut aikaisemmin erilaisissa viestinnän tehtävissä muun muassa Elcoteqissa ja Hackman Groupissa. Koulutukseltaan Maula on valtiotieteen maisteri ja filosofian lisensiaatti.Hanna_Maula.jpg

− 5 000 aaltolaisen ja 20 000 opiskelijan informoiminen ja inspiroiminen muutosten keskellä on kriittisen tärkeää, kun rakennamme huippuosaamiseen, ketteryyteen ja uudistumiseen perustuvaa Aalto-kulttuuria. Viestinnässä on huomioitava jatkuvasti myös Aalto-yliopiston rakentamista tukevat laajat sidosryhmäjoukot, jotka haluamme pitää mukana yliopiston kehittämisessä, sanoo Aalto-yliopiston rehtori Tuula Teeri.

− Olen iloinen, että saimme joukkoomme osaajan, jolla on 15 vuoden monipuolinen kokemus kansainvälisten pörssiyhtiöiden viestinnästä. Hanna on perehtynyt muun muassa strategiaviestintään ja kirjoittanut aiheesta kirjankin. Tästä on hyötyä, kun toteutamme Aallon strategiaa. Aalto-yliopiston tutkimus- ja koulutustoiminnan kansainvälisen kiinnostavuuden vahvistaminen on viestintäjohtajan tärkeimpiä tehtäviä, ja tähän työhön Maulalla on hyvät edellytykset. Meillä on ainutlaatuinen tehtävä nostaa Aalto-yliopisto maailmanluokan yliopistoksi lähivuosina, Tuula Teeri sanoo.

− Odotan innolla uusia haasteita. On todella mielenkiintoista päästä mukaan rakentamaan maailmanluokan yliopistoa, jolla on kunnianhimoiset tavoitteet. Aalto-yliopistossa yhdistyy ainutlaatuisella tavalla tekniikan, talouden ja taiteen huippuosaaminen, ja sillä on tärkeä rooli suomalaisen kilpailukyvyn tukijalkana. Aalto-yliopiston vetovoimaa lisäävät myös vahva uusiutumisen meininki, kansainvälisyys ja uudet, rohkeat avaukset, kuten Aalto Design Factory, Hanna Maula sanoo.

Maulan edeltäjä Tapio Hedman siirtyi keväällä SEK & Greyn toimitusjohtajaksi.

Lisätietoja:
Rehtori Tuula Teeri, Aalto-yliopisto
puh. 050 911 0536 (assistentti)
president [at] aalto [dot] fi

Viestintäjohtaja Hanna Maula
puh. 050 458 4618

Takaisin

Bookmark and Share