Haluatko uutiset, tapahtumat, kampukset ja hakijainfon mobiiliversiona?

Jatka mobiiliversioon Pysy täysversiossa
Aalto-yliopisto peltorobottikilpailu

Opiskelijoiden peltorobotille toinen sija kansainvälisessä kilpailussa

11.07.2012

Aalto-yliopiston ja Helsingin yliopiston opiskelijoiden yhteisjoukkue sijoittui toiseksi peltorobottien maailmanmestaruuskilpailuissa Hollannissa kesäkuun lopussa. Opiskelijat suunnittelevat ja rakentavat RoseRunner-robottinsa alusta loppuun itse poikkitieteellisellä projektikurssilla.

Kilpailuun sisältyi kolme tehtävää, joista peltorobotin piti suoriutua itsenäisesti. Tehtävissä robotti navigoi kukkaruukkurivistöjen välissä ja nouti tietyn ruukun pyydettäessä. RoseRunner sijoittui kahdessa tehtävässä kolmanneksi ja yhdessä toiseksi. Se osallistui lisäksi kahteen ylimääräiseen tehtävään: freestyleen (2. sija) ja yhteistyöharjoitukseen (3. sija). RoseRunner oli ainoa robotti, joka sijoittui kolmen parhaan joukkoon kaikissa tehtävissä.

Kansainvälinen Field Robot Event järjestettiin nyt kymmenettä kertaa. Otteluun osallistui 20 joukkuetta yhdeksästä maasta. Maailmanmestaruus meni tällä kertaa Tanskaan.

Vuoden 2012 kurssiryhmä oli kahdeksas joukkue, joka on lähtenyt peltorobottikilpailuun Suomesta. Joukkueeseen kuului koneenrakennustekniikan, automaatiotekniikan ja avaruustekniikan opiskelijoita Aallosta ja agroteknologian opiskelijoita Helsingin yliopistosta sekä kolme opettajaa.

Katso myös

Poikkitieteellinen opiskelijajoukkue rakensi voitokkaan peltorobotin (uutinen 26.8.2011, elec.aalto.fi)

Kuvia, videoita ja tietoa joukkueesta ja robotin teknisistä ominaisuuksista (autsys.tkk.fi)

Takaisin

Bookmark and Share