Haluatko uutiset, tapahtumat, kampukset ja hakijainfon mobiiliversiona?

Jatka mobiiliversioon Pysy täysversiossa
Revontulien äänet syntyvät lähellä maanpintaa

Revontulien äänet syntyvät lähellä maanpintaa

09.07.2012

Aalto-yliopiston tutkijat ovat ensimmäistä kertaa onnistuneet paikallistamaan, missä revontuliin liittyvät äänet syntyvät. Kansantaruissa kuvatut ja erämaan kulkijoiden omin korvin kuulemat äänet syntyvät vain noin 70 metrin korkeudessa tämän uusimman mittaustuloksen mukaan.

Tutkijat paikallistivat äänilähteet asentamalla kolme toisistaan erilleen sijoitettua mikrofonia havaintopaikalle, jossa revontulien ääniä nauhoitettiin.

Tutkijat vertailivat mikrofonien tallentamia ääniä ja niiden ilmassa kulkeutumisesta johtuvia viiveitä, minkä ansiosta he saivat selville äänien syntypaikan. Havaintopaikalla nähtiin revontulia ja samaan aikaan myös Ilmatieteen laitos mittasi seudulta geomagneettisia häiriöitä, jotka vastasivat tyypillisiä revontulitilanteita.

− Tutkimus todistaa, että ihmiset voivat kuulla revontulien aikana niihin liittyviä ääniä. Aiemmin tutkijat ovat sanoneet, että revontulet ovat liian kaukana, jotta ihmiset voisivat kuulla niistä ääniä. Tämä on totta. Uusin tutkimuksemme osoittaakin, etteivät äänet synny kaukana näkemissämme revontulissa, vaan samat auringon hiukkaspurkaukset, jotka synnyttävät revontulia, voivat synnyttää myös äänilähteitä lähellä maanpintaa, kertoo professori Unto K. Laine Aalto-yliopistosta.

Äänien syntymekanismien yksityiskohdat ovat yhä arvoitus eikä niitä esiinny säännöllisesti revontulien aikana. Nyt nauhoitetut äänet ovat vaimeita, lyhytkestoisia paukahduksia. Ne ovat niin hiljaisia, että vain vaivoin erottuvat ympäristön kohinasta.

Revontuliin liittyviä ääniä kuulleet ovat kuitenkin usein kuvailleet ääniä myös etäisenä kohinana ja rätinänä. Tutkijat pitävät tämän takia mahdollisena, että äänten syntymekanismeja on useita ja että äänilähteiden etäisyydet maanpinnalta voivat vaihdella.

Aihetta käsittelevä tutkimus julkaistaan The Proceedings of the 19th International Congress on Sound and Vibration -kongressijulkaisussa. Tieteellinen kongressi järjestetään 8.–12.7. Liettuan Vilnassa.

Oletko kuullut itse revontulien ääniä? Kirjoita havainnoistasi (acoustics.hut.fi)

Lisätietoja:
Professori Unto K. Laine
Aalto-yliopiston sähkötekniikan korkeakoulu
unto.laine [at] aalto [dot] fi
puh. 09 470 224 92

Lisätietoa tutkimuksesta (acoustics.hut.fi)

Takaisin

Bookmark and Share