Paperiteollisuuden tulevaisuus on jätteen energiakäytössä
18.06.2012
Paperin kierrättäminen on vuosisatainen taito. Silti kolmannes käyttämästämme paperista elää vain kerran ja päätyy kaatopaikalle. Jätteen kierrättäminen on globaalia liiketoimintaa, josta paperikuidulla on merkittävä osuus. Pelkästään kierrätyspaperipaaleja kaupataan maailmassa vuosittain 20 miljardilla eurolla. Kun kolmasosa paperista hukkuu muun jätteen sekaan, markkinalla on todella tilaa kasvaa.
Kierrätyskuitu on jo nyt paperiteollisuuden merkittävin raaka-aine, ja sitä hyödynnetään tulevaisuudessa yhä enemmän. Tasainen kasvu ei silti ole itsestään selvää.
– Kuidun tarjonta niukkenee, kun sen erottaminen muusta jätteestä käy yhä hankalammaksi, ja silloin sen hinta nousee. Paperin kierrätyksen ja jätteiden energiakäytön välinen rajankäynti saattaa hyvinkin lisääntyä. Tässä kehityksessä paperitehtaat ovat avainasemassa, uskoo Aalto-yliopiston tuotantotalouden laitokselle juuri väitellyt Petri Ristola.
Kierrätyskuitua käyttävillä paperitehtailla on Ristolan mukaan oivalliset lähtökohdat niin infrastruktuurinsa kuin liiketoimintansa kannalta osallistua jätteiden käsittelyyn. Jätteiden käsittely ja hyödyntäminen energiana tekee paperitehtaista aiempaa omavaraisempia, karsii kustannuksia ja parantaa energiatehokkuutta – sekä tuottaa voittoa.
– Halvan kierrätyskuidun aika on ohi. Koska kierrätyspolttoaineiden polttaminen on tehtaille taloudellisesti niin kannattavaa ja ne sisältävät myös jätepaperia, markkinoiden välille syntyy yhteys, Ristola ennustaa.
Markkinat vuonna 2020
Taloustiedettä ja tulevaisuudentutkimuksen menetelmiä yhdistäen Ristola on luonut skenaarioita jätteen energiakäytön ja kiertokuidun markkinoiden tulevaisuudesta. Hän tarkasteli kolmen eri markkinan – kiertokuidun, jätteen energiana hyödyntämisen ja hävittämisen – kysynnän ja tarjonnan vaikutuksia toisiinsa sekä kehitti mallin niiden analysoimiseksi.
Eri skenaariot syntyivät analyysimallin sekä tulevaisuudentutkimuksessa suositun niin sanotun Delfoi-menetelmän yhdistelmänä. Ristola teetti paneelille paperiteollisuuden, keräyspaperin, jätteidenkäsittelyn ja -energiakäytön asiantuntijoita kyselykierroksia kierrätyskuitumarkkinoiden tulevaisuudesta ja yhteyksistä polttoainemarkkinoihin.
– Vuoteen 2020 mennessä Euroopassa kierrätyskuidun kysyntä kasvaa vain maltillisesti. Olennaisinta on juuri kierrätyspolttoainemarkkinoiden muutos ja kierrätyspolttoaineen hinnan nousu. Paneeli uskoi kuitumarkkinan silti pitävän puolensa polttoainemarkkinaa vastaan, Ristola tiivistää päätelmiään.
– Mallini perusteella sekajätepaperin tonnihinnan tulisi nousta 150:een nykyisestä 100 eurosta, jotta tämä paneelin ennuste pitäisi paikkansa. Hinnan nousu taas tarkoittaa, että Euroopan kierrätyspaperimarkkinat perustuvat entistäkin enemmän vientiin.
Paperiteollisuus kierrättämään jätevirtoja
Paperiteollisuus investoi Euroopassa voimakkaasti biomassaa ja jätepolttoaineita hyödyntäviin voimalaitoksiin. Paperitehtaat alkavat myös integroitua vertikaalisesti sekä luoda liiketoimintaa naapurialoilla. Koska jätteenkäsittely avaa pääsyn raaka- ja polttoainemarkkinalle, esimerkiksi muovin, lasin ja metallin kerääminen ja käsittely voivat pian olla merkittävä osa paperiteollisuutta. Tulevaisuudessa tehtaat voivat valmistaa kenties jopa etanolia muutoin kierrätyskelvottomista jätevirroista.
– Kiertokuitua käyttävät paperitehtaat voivat luoda jätteenkierrätyksestä uutta liiketoimintaa. Tämä vaatii tietenkin paperiyrityksiltä rohkeutta astua ulos omalta mukavuusalueeltaan.
Lisätietoja:
Petri Ristola
petri.ristola [at] gmail [dot] com
p. +358 40 537 3798
