Haku globaaliin AppCampus-ohjelmaan on nyt käynnissä
14.05.2012
18 miljoonan euron kehitysohjelman tavoitteena on synnyttää mobiilisovellusten menestystarinoita.
AppCampus-kehitysohjelma on tänään alkanut ottaa vastaan rahoitushakemuksia. Kyseessä on ainutlaatuinen alkuvaiheen kasvuyritysten rahoitusohjelma, joka julkistettiin 26. maaliskuuta ja jonka takana ovat Microsoft, Nokia ja Aalto-yliopisto. Ohjelma on avoinna erilaista mobiiliosaamista edustaville kehittäjille, niin yrittäjille kuin opiskelijoille. Kyseessä on aidosti globaali ohjelma, sillä projektirahoitusta tullaan myöntämään hakemusten arvon ja ansioiden mukaan riippumatta tekijöiden maantieteellisestä sijainnista. Tavoitteena on rahoittaa yksilöllisten, innovatiivisten ja merkittävien mobiilisovellusten kehitystä Windows Phonelle ja muille Nokian käyttöjärjestelmille. Nokia ja Microsoft tulevat panostamaan AppCampus-ohjelmaan 18 miljoonaan euroon saakka tuoreiden ideoiden toteuttamiseen kolmen vuoden aikana.
– On kiehtovaa, että yli 4000 ihmistä ja suuri määrä palveluntuottajia sekä järjestelmätoimittajia 31 maasta ovat jo osoittaneet kiinnostuksena AppCampus-ohjelmaan parin kuukauden aikana, kertoo Pekka Sivonen, AppCampus-ohjelman vetäjä Aalto-yliopistosta.
Ohjelma etenee ripeästi ilman turhaa byrokratiaa. Tässä tarkoituksessa haku- ja hyväksymisprosessit on suunniteltu nopeiksi ja vasteajoiltaan lyhyiksi. Ohjelman päästyä vauhtiin rahoituspäätökset tehdään kahdessa viikossa hakemuksen jättämisestä.
Hyväksytyille hakijoille voidaan myöntää 20 000 – 70 000 euron rahoitus riippuen ko. projektin laajuudesta. Siinä vaiheessa, kun projekti virallisesti hyväksytään mukaan ohjelmaan, hakija saa 30 % kokonaisrahoituksesta. Loppuosa myönnetään, kun lopullinen tuote on sertifioitu ja saatavilla Windows Mobile Marketplace- ja/tai Nokia Store -jakelukanavien kautta.
Rahoituksen lisäksi AppCampus tarjoaa ohjelmaan hyväksytyille tarpeen mukaan valmennusta ja koulutusta sekä ohjausta laadunvarmistusprosesseihin. Lisäksi tukea voi saada kehittäjien, pilottiasiakkaiden ja business-kumppaneiden haussa.
AppCampus poikkeaa olemassa olevista ohjelmista siinä, että se ei osallistu pääomalla projekteihin eikä edellytä itselleen mitään osuutta immateriaalioikeuksista tai tulonjaosta.
– Meidän tarkoituksenamme on yksinkertaisesti tukea loistavia ideoita, jotka vauhdittavat mobiiliekosysteemin kasvumahdollisuuksia ja edesauttavat menestyksekkäiden uuden sukupolven yritysten syntyä, kertoo Sivonen.
AppCampus-ohjelman päätavoitteena on auttaa lahjakkaita ja innostuneita kehittäjiä toteuttamaan mahdollisuuksiaan ja tuomaan raikkaita ideoita markkinoille nopeasti. Kaiken kaikkiaan tarkoituksena ei ole ainoastaan tukea mobiiliekosysteemiä, vaan pitkällä aikavälillä luoda uusia työpaikkoja, yrityksiä ja menestystarinoita.
AppCampus-hakemuksen voi jättää sivulla www.appcampus.fi
Lisätietoa:
Pekka Sivonen
AppCampus-ohjelman vetäjä Aalto-yliopistosta,
pekka [at] appcampus [dot] fi, 050 3577732
AppCampus on globaali, Aalto-yliopistosta lähtöisin oleva mobiilisovellusten kehitysohjelma. Ohjelma toteutetaan yhteistyössä Microsoftin ja Nokian kanssa ja sitä operoi Aalto-yliopiston Yrittäjyyskeskus. AppCampus-ohjelman tavoitteena on edistää uuden ekosysteemin syntymistä ja innovatiivisten mobiilisovellusten kehitystyötä Windows Phonelle ja Nokian muille käyttöjärjestelmille. Ohjelman avulla halutaan luoda uusi sukupolvi menestyviä mobiilialan startup-yrityksiä tukemalla tuhansia eri taustoista tulevia opiskelijoita, yrittäjiä ja muita lahjakkaita ihmisiä ympäri maailman. Nokia ja Microsoft ovat sitoutuneet yhdessä Aalto-yliopiston kanssa investoimaan uusiin sovelluksiin ja palveluihin 18 miljoonaan euroon saakka kolmen vuoden aikana. Rahoituksen lisäksi ohjelma tarjoaa mobiiliyrittäjille kattavaa valmennus-, markkinointi- ja koulutustukea mobiiliteknologiassa, suunnittelussa ja käytettävyydessä.
Lisätietoja: www.appcampus.fi
