Adhi Nugraha tutki väitöstyössään perinteiden huomioimista tuotemuotoilussa ja loi uuden menetelmän

27.01.2012

Taiteen maisteri Adhi Nugrahan väitöstutkimuksen päämääränä oli tuottaa tietoa keinoista, joilla erilaisia perinteitä voidaan hyödyntää modernissa muotoilussa. Tutkija on lähtenyt ajatuksesta, että perinteet ovat hyväksi nykyisyydelle ja ne toimivat pohjana kestävään kehitykseen perustuvassa suunnittelussa.

Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakouluun tehdyn väitöstutkimuksen tuloksena syntyi niin sanottu perinteen moderniksi muuntamisen malli, ATUMICS-menetelmä. Se on tarkoitettu työkaluksi taiteen ja muotoilun ammattilaisille, jotka pyrkivät säilyttämään perinnettä työssään.

Kun muovituotteet korvasivat banaaninlehdet

─ Kun olin lapsi, oli vielä tavallista että ruoka pakattiin luonnonmateriaaleihin, kuten kasvien lehtiin ja bambuun. Suosikkiruokani oli höyrytetty puuromainen riisi ja vihannekset käärittynä banaaninlehteen, Nugraha kertoo.

Myöhemmin muovituotteet ja etenkin polystyreeni korvasivat banaaninlehdet, eikä ruoka enää koskaan maistunut samalta.

Nugrahan mukaan hänen tutkimuksessaan ei kuitenkaan ole kyse vain nostalgiasta. Tuotemuotoilijana hänellä on selkeä näkemys siitä, mitä menetetään, kun perinteisiä, ekologisia pakkausmenetelmiä ei hyödynnetä.
Niitä ei hänen mielestään pitäisi korvata synteettisillä materiaaleilla, sillä esimerkiksi pakkausten polystyreenistä on muodostunut melkoinen ympäristöongelma, erityisesti kehittyvissä maissa.

Kookoksenkuorituotteet takaisin suunnitteluun

Tuotemuotoilijaksi valmistumisensa jälkeen Nugraha toimi opettajana Bandungissa, Indonesiassa. Tällöin hän alkoi kaivata kehittynyttä menetelmää tai mallia, jonka avulla opettaa, miten perinteet voitaisiin ottaa huomioon uusia esineitä suunniteltaessa. Uudenlaisten kookoksenkuorituotteiden suunnitteluprojektin, Coconization-projektin, Nugraha toteutti vuosina 2004─2005. Coconization johti kolmeen palkittuun näyttelyyn, Helsingissä, Indonesiassa ja Namibiassa.

Nugraha on kotoisin Indonesian Jaavalta. Siellä kookospähkinästä tehdyt keittiötarvikkeet ovat kadonneet jokapäiväisestä käytöstä ja tilalle ovat tulleet halvat massatuotetut muoviesineet.

Monet perinteiset käyttöesineet eivät enää toimi nykyaikaisessa keittiössä. Perinteisten esineiden suunnittelua ja laatua tulee parantaa, jotta ihmiset ottaisivat ne taas käyttöön, Nugraha toteaa tutkimuksessa.

Perinteen moderniksi muuntamisen malli ATUMICS

Lopullinen ATUMICS-menetelmä on tulos vuosien 2009 ja 2010 työpajoista ja konferensseista saadusta palautteesta. ATUMICS tulee sanoista Artefact (esine), Technique (menetelmä), Utility (käytettävyys), Material (valmistusmateriaali), Icon (symboli), Concept (käsite) ja Shape (muoto), jotka ovat esineiden peruselementit.

ATUMICS-menetelmällä uuden esineen voi suunnitella yhdistämällä perinteisesti merkityksellisiä seikkoja nykypäivän esineisiin. Avainsanoja uuden esineen synnyssä ovat toisaalta suuret kokonaisuudet, kuten globalisaatio, taloudellinen paine, ympäristöasiat, kansallinen ja kulttuurinen identiteetti. Toisaalta kyseessä ovat kulttuuria koskevat yksityiskohdat.

Väitöstilaisuus

Adhi Nugraha on opettaja ja tuotemuotoilija. Hän valmistui tuotemuotoilijaksi Indonesiassa, Bandungissa (Department of Design at the Bandung Institute of Technology ITB), jossa hän sittemmin työskenteli opettajana. Taiteen maisteriksi Nugraha valmistui Taideteollisesta korkeakoulusta vuonna 1995.

Taiteen maisteri Adhi Nugrahan väitöskirja Transforming Tradition: A Method for Maintaining Tradition in a Craft and Design Context tarkastetaan Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulussa, perjantaina 3.2.2012, klo 12.00, Sampo-sali, Hämeentie 135 C, Helsinki.

Vastaväittäjänä toimii professori Stuart Walker Lancasterin yliopistosta.

Väitöskirja Transforming Tradition: A Method for Maintaining Tradition in a Craft and Design Context on ilmestynyt tammikuussa 2012 Aalto-yliopiston väitöskirjasarjassa. Tilaukset Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun verkkokirjakaupasta, tiedustelut books-taik [at] aalto [dot] fi tai puh. 050 313 7086.

Lisätietoja:
Adhi Nugraha
adhinugraha [at] hotmail [dot] com

Takaisin

Bookmark and Share