
Aaltolaiset mukana designpääkaupunkivuodessa
17.01.2012
Aalto-yliopiston designpääkaupunkivuoden ohjelmisto Living+ tekee tunnetuksi elinympäristöjen suunnitteluun liittyvää tutkimusta ja opetusta sekä keskittyy luomaan parempia elinympäristöjä kestävän kehityksen hengessä.
Living+-hankkeet pyrkivät parantamaan ihmisten arkea uusilla luovilla ratkaisuilla. Hankkeita toteuttavat sadat aaltolaiset: opiskelijat, opettajat, tutkijat ja alumnit.
– Tavoitteenamme on tuoda esiin Aalto-yliopiston osaamista ja merkitystä elinympäristöjen suunnittelussa. Haluamme myös innostaa opiskelijoitamme ja henkilökuntaamme sekä vahvistaa yliopiston roolia uuden osaamisen ja tiedon välittäjänä, sanoo Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun dekaani Helena Hyvönen.
Puurakenteinen paviljonki nousee designpääkaupungin keskeiseksi kaupunkiolohuoneeksi Designmuseon ja Arkkitehtuurimuseon väliselle tontille keväällä 2012. Paviljongin suunnitteluun osallistui 10 opiskelijaa, joista Pyry-Pekka Kantosen ehdotus “Museopolku” valittiin toteutettavaksi. Paviljongissa järjestetään erilaisia tapahtumia kuten työpajoja, päivätansseja, elokuvanäytöksiä ja designkirpputoreja.
EASA Wastelands on vuoden suurin ja kansainvälisin arkkitehtuuritapahtuma. Vuosittain eri maissa järjestettävä arkkitehtiopiskelijoiden arkkitehtuurifestivaali EASA (European Architecture Students Assembly) kutsuu festivaaliosallistujia, niin opiskelijoita kuin suurta yleisöä, pohtimaan yhdessä takapihojen, joutomaiden ja hukkatilojen nykytilaa ja käyttöpotentiaalia. Heinäkuussa 2012 järjestettävä tapahtuma tuo Helsingin Suvilahteen 500 arkkitehtiopiskelija yli 42 maasta ja 240 arkkitehtuurikoulusta ympäri Eurooppaa.
Kaupunginosista kyläyhteisöjä -hanke kannustaa eri kaupunginosien asukkaita yhteisölliseen ja ekologiseen toimintaan. Hankkeeseen valitaan 5-15 pilottikaupunginosaa pääkaupunkiseudun ja Lahden alueelta. Kussakin kaupunginosassa otetaan käyttöön kaupunginosan sisäinen verkkotori, jonka avulla ihmiset voivat ostaa, myydä ja lainata toisilleen tavaroita sekä auttaa toisiaan monin eri tavoin. Hanke toteutetaan yhteistyössä kaupunginosayhdistysten kanssa ja sen teknisenä alustana toimii Aalto-yliopiston OtaSizzle-tutkimusprojektissa kehitetty Kassi-verkkopalvelu.
Base of the Pyramid –hanke edistää kestävien ja käyttäjälähtöisten innovaatioiden syntymistä kehittyville markkinoille, muun muassa Intiassa ja Perussa. ”Base of the Pyramid” on käsitteenä peräisin vaurauden jakautumista kuvaavasta pyramidista, joka havainnollistaa sitä, miten kaksi kolmasosaa maailman väestöstä elää alle 5 dollarilla päivässä. Tutkijat, opettajat ja opiskelijat etsivät yhdessä vähävaraisille markkinoille soveltuvia sosiaalisesti ja ekologisesti kestäviä tuotteita, palveluita ja liiketoimintamalleja. Samanaikaisesti pyritään paikallistamaan uusia markkinoita innovaatioista kiinnostuneille suomalaisyrityksille.
Vuoden päätteeksi Helsingin taidemuseo ja Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu yhdistävät voimansa ja pohtivat Happy End? -näyttelyssä, minkälaisia tulevaisuuksia ihmisille on tarjolla. Onko tuleva elämämme helppoa ja kaunista vai tuhoa ja tragediaa? Alistummeko muiden määräämään kohtaloon vai luommeko koko ihmiskunnalle toisenlaisen mahdollisuuden? Näyttely koostuu kansainvälisten taiteilijoiden ja Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun oppilaiden teoksista ja teoskokonaisuuksista.
Aalto-yliopiston koko designpääkaupunkivuoden Living+ -ohjelmistoon voit tutustua verkkosivuilla living.aalto.fi
