Haluatko uutiset, tapahtumat, kampukset ja hakijainfon mobiiliversiona?

Jatka mobiiliversioon Pysy täysversiossa

LUMA-toiminta tukee luonnontieteiden, matematiikan ja teknologian opetusta ja oppimista

01.11.2011

Luonnontieteisiin ja matematiikkaan perustuvaa erityisosaamista tarvitaan, jotta teknologiaosaamisemme pärjäisi tulevaisuudessakin kansainvälisesti. Aalto-yliopisto vastaa nyt omalta osaltaan tähän haasteeseen käynnistämällä oman LUMA-toimintansa, jonka tukee luonnontieteiden, matematiikan ja teknologian opetusta ja harrastuneisuutta koululaisten keskuudessa.

Aalto-yliopiston LUMA-toiminnan avajaisissa torstaina 10.11.2011 kerrotaan tarkemmin, miten LUMA-aineiden osaaminen on osa innovaatioiden kasvuympäristöä ja millaisena Elinkeinoelämän keskusliitto näkee LUMA-aineiden merkityksen elinkeinoelämälle.

Avajaisten yhteydessä on myös käytännönläheisen toiminnan esittelyä ja työpajaa teemalla "hauskaa ja helppoa elektroniikkaa kaikille", jonka järjestää Aalto-yliopiston LUMA- yhteistyökumppanina toimiva Oulun teknologiakasvatuksen keskus Teknokas.

Toimintaa on jo käynnistetty geologian ja geofysiikan johdantokurssilla sekä matematiikan luentosarjan syksyn luennoilla. Lukiolaisille suunnatut kärkikurssit ovat nyt alkuvaiheessa keskeinen osa Aallon LUMA-toimintaa.

Edellä mainittujen kurssien lisäksi tämän lukuvuoden kurssitarjonnassa ovat muun muassa Aalto-1-satellittikursi sekä nano- ja mikrotekniikan kurssi. Lukiolaiset saavat kurssisuoritukset osaksi lukio-opintojaan. Samalla he pääsevät tutustumaan yliopistomaailmaan jo lukiovaiheessa.

Kärkikurssien lisäksi Otaniemeen on myös tulossa oppilaslaboratorio, joka saadaan käyttöön vuoden 2012 aikana.

Opetusministeriö vastasi luonnontieteellis-matemaattisen osaamisen tarpeisiin julistamalla valtakunnalliset LUMA-talkoot jo vuonna 1996. LUMA-keskuksia on sittemmin syntynyt Ouluun, Itä-Suomeen ja Tampereelle, ja nyt siis myös Espooseen.  Valtakunnallinen LUMA-keskus toimii Helsingin yliopistossa.

Tilaisuuden ohjelma

Median ilmoittautumiset ja kuvatiedustelut:
Tiina Raatikainen puh. 050 384 1709, tiina.raatikainen [at] aalto [dot] fi

Lisätietoja:

Projektipäällikkö Pirjo Putila
puh. 050 301 0613
pirjo.putila [at] aalto [dot] fi

Professori Kai Zenger
puh. 09 470 25204
kai.zenger [at] aalto [dot] fi

 Aalto-yliopiston LUMA-sivut (luma.aalto.fi)

Takaisin

Bookmark and Share