Haluatko uutiset, tapahtumat, kampukset ja hakijainfon mobiiliversiona?

Jatka mobiiliversioon Pysy täysversiossa
Aalto-yliopiston tutkija Jukka Heinonen kuva: Johannes Romppanen

Kaupunkilaisen hiilijalanjälki on yhtä iso kuin maalaisen

22.06.2011

Useimpien aiempien tutkimusten mukaan kaupunkilaiset tuottavat vähemmän hiilidioksidia kuin maalla asuvat ihmiset.

Aalto-yliopiston tutkijoiden tutkimustulokset kumoavat aiempien tutkimusten johtopäätökset: kaupunkilaisen ja maalaisen hiilidioksidijalanjäljet ovat käytännössä  yhtä isot. Ilmastonmuutosta vauhdittavat hiilidioksidipäästöt riippuvat eniten siitä, miten paljon tavaroita ja palveluita ihmiset kuluttavat, eivät siitä, missä he asuvat.

Aallon tutkimukset tuottavat erilaisen tuloksen, koska tutkijat ovat onnistuneet käyttämään ensimmäistä kertaa kehittyneempiä ja monimutkaisempia tutkimusmenetelmiä kuin aiemmissa tutkimuksissa. Tutkija Jukka Heinonen ja professori Seppo Junnila kohdensivat hiilidioksidipäästöt niiden kulutuspaikalle tuotteiden valmistuspaikkojen sijaan.

− Jos televisio tehdään maaseudulla sijaitsevalla tehtaalla, mutta kaupunkilainen ostaa ja käyttää television, laitteen valmistamisesta syntyvä hiilidioksidipäästö pitäisi laskea kaupunkilaiselle, ei sen maaseudulla olevalle valmistajalle, sanoo Jukka Heinonen.

Tutkimus tehtiin käyttäen uutta hybridielinkaarimallia, joka määrittää hiilidioksidipäästöjen kohdentamisen tuotantoa, rahansiirtoja ja kulutustilastoja tarkastelemalla. Kaupungin ja maaseudun rajat ylittävää hybridielinkaarimallia ei ole käytetty aiemmin, koska tutkimus on hyvin vaikea ja monimutkainen tehdä. Toisin kuin aiemmissa tutkimuksissa, nyt tutkijat pystyivät myös mittaamaan palveluiden vaikutuksen hiilidioksidijalanjälkeen.

Tutkijat huomasivat, että hiilidioksidipäästöt ovat suoraan sidoksissa tulotasoon mukana muuttuneisiin kulutustapoihin.

− Vauraammat ihmiset esimerkiksi lentävät enemmän, ja tämän tuloksena tuottavat enemmän hiilidioksidia kuin köyhemmät ihmiset, Heinonen sanoo.

Tutkimuksessa analysoitiin Helsinki, Espoo, Vantaa, Tampere ja seitsemän Tamperetta ympäröivää kuntaa. Tutkimuksen mukaan eniten hiilidioksidipäästöjä tuottivat sähkö ja lämmitys, rakentaminen ja asuntojen ylläpito sekä liikenne. Yksityisautoliikenne etäisyyksien yli lisää hiilidioksidipäästöjä maaseudulla, mutta sen vaikutus on hyvin pieni verrattuna muihin tekijöihin.

Tutkimus on julkaistu tieteellisessä julkaisussa Environmental Research Letters (ERL) (http://iopscience.iop.org/1748-9326/6/1/014018/fulltext).

Linkki kuvapankkiin

http://media.digtator.fi/digtator/tmp/745381f8f4bc51cf4a873558324c21d5/preview.html

Kuvateksti: Tutkija Jukka Heinonen kyseenalaistaa aiemmat hiilijalanjälkitutkimukset

Lataus linkki on voimassa 22.7.2011 asti.

Lisätietoja:

Tutkija Jukka Heinonen, Aalto-yliopisto
Puh: 050 577 1831
jukka.heinonen [at] aalto [dot] fi

Takaisin

Bookmark and Share