
Tutkijat puolittivat työkoneiden polttoaineen kulutuksen
01.06.2011
Työkoneiden polttoaineen kulutus voidaan vähentää jopa puoleen nykyisestä. Tähän päästään Aalto-yliopiston tutkijoiden kehittämällä tekniikalla, joka ottaa talteen työvaiheissa nyt hukkaantuvan energian ja hyödyntää sitä polttoaineen sijaan.
− Keksinnöllä on merkittävä vaikutus päästöihin ja polttoaineen kulutukseen, sillä koneita käytetään päivittäin hyvinkin pitkiä aikoja, kertoo Aalto-yliopistolla toimivan HybLab-verkon professori Jussi Suomela.
Keksinnössään tutkijat muuttivat sähköiseksi tavan, jolla voima siirtyy moottorista koneen käyttöön. Tällöin kone muuttuu poltto- ja sähkömoottorit sisältäväksi hybridikoneeksi. Hybriditeknologiaa on jo käytössä hybridiautoissa. Hybridiautot ottavat talteen kuitenkin vain ajoneuvon pyöristä jarrutusvaiheessa vapautuvaa energiaa, kun taas työkoneissa työn suorittaminen on yleensä suurin polttoaineen kuluttaja. Työkoneet eivät aiemmin ole saaneet energiaa talteen työn suorittamisesta.
Aalto-yliopiston tutkijat selvittävät nyt erityyppisten koneiden osalta, missä työvaiheissa energiaa parhaiten saadaan otettua talteen. Tällaisia vaiheita voivat olla esimerkiksi jarrutukset ja taakan lasku. Uusi teknologia mahdollistaa myös moottorin tuottaman energian lyhytaikaisen varastoinnin, joten kone voi ottaa talteen moottorin kevyessä työvaiheessa tuottaman ylimääräisen energian ja käyttää sen raskaan työn aikana. Moottorin tasaisempi käyttö vähentää polttoaineen kulutusta.
Tutkimuksella pyritään sekä koneiden polttoaineen kulutuksen että hiilidioksidipäästöjen pienentämiseen. Samalla koneen käyttökustannukset pienentyvät. Sähköinen voimansiirto antaa myös mahdollisuuden käyttää koneita sähköverkosta, missä se on mahdollista.
− Verkkosähkö on erittäin edullista ja aina paikallisesti päästötöntä. Sitä kannattaa käyttää aina, kun se on mahdollista. Tulevaisuudessa myös polttokennojen käyttö tulee mahdolliseksi, toteaa Suomela. HybLabin hybriditekniikka antaa jopa mahdollisuuden syöttää verkkotasoista sähköä koneesta ulos.
HybLab-projekti kuuluu Aalto-yliopiston digitalisaatiota ja energiaa tutkivaan MIDE-ohjelmaan. Rahoitus perustuu yritysten ja yhteisöjen Tekniikka elämään -kampanjassa antamiin lahjoituksiin.
Lehdistökuvia:
http://media.digtator.fi/digtator/tmp/33dfb03e415bd23a22aeaaf2bec12104/preview.html
Latauslinkki on voimassa 30.06.2011 asti.
Lisätietoja:
Professori Jussi Suomela, jussi .suomela(at)tkk.fi, Puh. 050 3377704
HybLab-tutkimushankkeesta: http://mide.tkk.fi/HybLab
