Internetin yhteiskunnallinen vaikutus – tutkimusohjelmassa kehitetään Euroopan laajuista yhteistä teknistä ympäristöä
13.05.2011
Euroopan Unioni käynnisti 3.5. tulevaisuuden Internetin yhteiskunnallisia vaikutuksia tarkastelevan tutkimusohjelman ’Future Internet Public Private Partnership’. Pääkoordinoijana on Kauppakorkeakoulun Tiedon ja Innovaatioiden tutkimuskeskus CKIR.
Ohjelman päätavoite on kehittää Euroopalle yhteinen malli harmonisoidusta teknisestä ympäristöstä. Teknisten ratkaisujen ja toimintatapojen harmonisointi edistää ihmisten ja tavaroiden vapaata liikkuvuutta Euroopassa. Samalla se vahvistaa Euroopan markkina-asemaa globaalissa kilpailussa. Esimerkkejä teknisesti harmonisoidun ympäristön sovelluksista ovat maksuliikenteen pelisääntöjen yhtenäistäminen, ympäristön monitorointi luonnon katastrofien vaikutusten minimoimiseksi sekä yhteisten pelisääntöjen luominen henkilötietorekisterin keräämisestä ja henkilötietojen jakamisesta turvallisuuden lisäämiseksi.
Hanke kestää vuoteen 2015 asti, ja sen budjetti on yli 300 miljoonaa euroa. Ohjelmaan osallistuu yli 150 eurooppalaista julkisen ja yksityisen sektorin organisaatiota. Yksityisen sektorin osuus budjetista on 70 prosenttia.
Ohjelmaa koordinoi Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun Tiedon ja innovaation tutkimuskeskus CKIR. Se vastaa ohjelmarakenteiden ja -palveluiden tarjoamisesta sekä ohjelman liittämisestä eurooppalaiseen tutkimuskenttään. CKIR vastaa niin ikään ohjelman käyttäjälähtöisten palvelukonseptien kehittämisestä, vaikuttavuuden arvioinnista sekä politiikkasuositusten määrittelemisestä eri toimialoilla.
Keskeisiä suomalaisia kumppaneita ohjelmassa ovat TIVIT , VTT, Aalto-yliopiston Mediateknologian laitos sekä yrityksistä Nokia Siemens Networks.
Lisätietoa:
johtaja Petra Turkama, puh. +358 40 3538 369, petra.turkama(at)aalto.fi
********
Vuonna 1999 perustettu Tiedon ja innovaatioiden tutkimuskeskus CKIR on Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun kansainvälinen ja monitieteellinen tutkimuslaitos. CKIR on kehittänyt ja pilotoinut uusia toiminta- ja yhteistyömalleja yritysten, kaupunkien, alueiden ja eurooppalaisten ja globaalien toimijoiden kanssa toteutettavaan innovaatioihin tähtäävään tutkimukseen. CKIR käyttää ihmis- ja käyttäjäkeskeistä tutkimus- ja kehitysmetodia, jota sovelletaan avoimissa innovaatioympäristöissä keskellä ihmisten arkielämää.
