Haluatko uutiset, tapahtumat, kampukset ja hakijainfon mobiiliversiona?

Jatka mobiiliversioon Pysy täysversiossa

Kolme uutta dekaania Aalto-yliopiston korkeakouluhin

25.10.2010

Aalto-yliopiston hallitus nimitti kokouksessaan 22.10.2010 kaksi dekaania uusiin korkeakouluihin sekä määräaikaisen dekaanin Aalto-yliopiston kauppakorkeakouluun. Professori Tuija Pulkkinen nimitettiin Aalto-yliopiston sähkötekniikan korkeakoulun dekaaniksi ja professori Ilkka Niemelä Aalto-yliopiston perustieteiden korkeakoulun dekaaniksi 1.1.2011 alkavaksi viisivuotiskaudeksi. Professori Jyrki Wallenius nimitettiin Kauppakorkeakoulun määräaikaiseksi dekaaniksi vuodeksi 2011.


Tuija_Pulkkinen_small.jpg

FT Tuija Pulkkinen (s.1962) on väitellyt vuonna 1992 Helsingin yliopistossa ja työskentelee Ilmatieteen laitoksessa tutkimusprofessorina sekä Uudet havaintomenetelmät -tutkimusohjelman päällikkönä. Pulkkisen erikoisaloja ovat maan lähiavaruuden tutkimus, avaruusplasmafysiikka sekä revontulet.

Tuija Pulkkisen johtamassa yksikössä kehitetään uusia kaukokartoitusmenetelmiä, avaruusteknologiaa sekä numeerisia malleja maan pinnan, ilmakehän ja avaruuden tutkimuksen tarpeisiin. Avaruustutkimus keskittyy maan ja maankaltaisten planeettojen kaasukehien ja avaruusympäristöjen tutkimukseen. Satelliittimittauksilla tutkitaan napa-alueiden otsoniaukkojen, ilmastonmuutoksen sekä ilmansaasteiden pitkäaikaisia muutoksia. Pulkkinen on toiminut vuodesta 2008 lähtien Euroopan Geotieteiden Unionin, EGU:n presidenttinä. EGUn piirissä tehtävä tutkimus luo tieteellisen perustan monille päivänpolttaville kysymyksille kuten energiapoliittisille tai ilmastonmuutoksen torjunta- ja sopeutumisratkaisuille.

niemela_small.jpg

TkT Ilkka Niemelä (s. 1961) on toiminut Teknillisen korkeakoulun tietojenkäsittelytekniikan professorina vuodesta 2000 alkaen. Hän on suorittanut tekniikan tohtorin tutkinnon Teknillisessä korkeakoulussa vuonna 1993. Tietojenkäsittelyteorian vastuualueen esimieheksi hänet nimitettiin vuonna 2000 ja vuodesta 2008 alkaen hän on toiminut tietotekniikan tutkinto-ohjelman vastuuprofessorina.

Ilkka Niemelän johtama tutkimusryhmä kehittää uusia automaattisen päättelyn ja rajoiteohjelmoinnin menetelmiä laskennallisesti vaativien ongelmien ratkaisemiseksi ja tutkii tällaisten menetelmien sovellutuksia. Tavoitteena on tarjota yleiskäyttöisiä työkaluja esim. tietokoneavusteisen suunnittelun ja bioinformatiikan tyyppisillä alueilla esiin tulevien laskennallisten ongelmien ratkaisuun. Ryhmän työn painopiste on erityisesti järjestelmäsuunnitteluun liittyvissä sovellutuksissa, kuten verifiointi, automaattinen testaus ja tuotekonfigurointi, sekä ratkaisumenetelmissä, jotka voivat hyödyntää voimakkaasti kehittyvän grid-tekniikan tarjoamaan suurta laskentakapasiteettia.

wallenius.jpg

KTT Jyrki Wallenius (s. 1949) on toiminut vuodesta 2005 lähtien Kauppakorkeakoulun liiketoiminnan teknologian laitoksen professorina erityisalueena liikkeenjohdon systeemit. Vuodesta 2008 alkaen hän on ollut laitoksen johtaja. Vuosina 1998‒2005 Wallenius toimi Kansainvälisen koulutuskeskuksen johtajana sekä vuosina 1999‒2004 Helsingin kauppakorkeakoulun vararehtorina. Hänet nimitettiin määräaikaisen professorin virkaan vuonna 1990. Professori Walleniuksen erikoisaloja ovat päätöksenteko, erityisesti päätöksenteon tuki, sekä neuvottelujen mallintaminen. Wallenius on alansa johtavia tutkijoita. Hän toimii tällä hetkellä Kansainvälisen monitavoitetutkijoiden seuran (International Society on Multiple Criteria Decision Making) presidenttinä.

Kahden muun tekniikan alan uuden korkeakoulun dekaanin valinnasta tiedotetaan myöhemmin. Nykyisen Taideteollisen korkeakoulun dekaanina jatkaa professori Helena Hyvönen.

Lisätietoja:
Heikki Mannila
Vararehtori
heikki.mannila [at] aalto [dot] fi
Puh. 050 511 2913

Takaisin

Bookmark and Share